maanantai 14. heinäkuuta 2014

Flormar - JG453

Otsikko osoittautua tällä kertaa liian haasteelliseksi, joten ihastelkaa niinkin mielikuvituksellista otsikkoa kuin lakan nimeä...:D

Illalla kymmenen aikaan päätin alkaa poistamaan vanhoja lakkauksia. Tilalle piti tietysti lakata jo uudet lakkaukset, mutta koristeluihin ei löytynyt aikaa. Aamulla kahdeksalta oli lähtö kohti Ideaparkkia, joten jotain nopeasti kuivuvaa lakkaa piti laittaa. Noh, menin tietysti valitsemaan kaksi lakkaa, joilla tekisin kunnianhimoisen skittleten.

Koska on kesä, lakkaan kynnet aina pihalla, sillä en pidä huoneeseen jäävästä lakan löyhkästä, joka kestää aina noin puoli päivää. Itsevarmana aloin lakata CREMELLÄ, joka vaatii kuivuakseen enemmän aikaa kuin esim. osa tekstuurilakoistani. Kävipä niin, että tuuleen puuska tuli ja huitaisi hiukseni suoraan muun kynsiin. Siinä sitten raivon vallassa alan putsata hiuksiani sinisestä lakasta. Kynnetkään eivät olleet ehtineet kuivua, joten paperilla vetäisin sitten kaikki lakat kynsiltä ja aloitin alusta. Aluslakan kuivuttua lakkasin taas kolme sormea sinisellä cremellä ja kaksi tekstuurilakalla. Vasen käsi selvitetty, oikea jäljellä. Oikean käden etusormen kohdalla menin tökkäämään lakan suoraan kynsinauhoille, mikä johti siihen että puolet sormestani oli sinisen lakan peitossa. Ja arvakkaas mikä kiva juttu sitten tuli?? TUULENPUUSKA. Ääääärrrääyh. Mun hiukset oli taas niissä hiton kynsissä pitämässä uimakekkereitä. Ja löysimpä vielä meidän pihan pöydästäkin sitä sinistä lakkaa. Kirosanan jos toisenkin saattamana, nyhdin lakat pois kynsiltä ja vakuutin itseni, etten koske sinisiin lakkoihin hetkeen. 

Outoa kyllä, löysin jostain vielä puhtia kynsien lakkaamiseen ja lakkasin kynnet nopeasti Flormarin JG453:lla. Onneksi tämä lakka oli sentään oikein hyvin käyttäytyvä ja sain sen levitettyä oikein mallikkaasti. Jos ei olisi ollut, voisin uskoa, että illalla oltaisiin pelattu keilausta kynsilakoilla. Anyways, Flormarin oranssi kultaisella shimmerillä herätti minussa kyllä ihastuksen tunteita moneen otteeseen. :) 

Kun Ideaparkista ja Ikeasta oltiin päästy kotiin, aloin pohtimaan koristeluja Flormarille, mikä osoittautui yllättävän vaikeaksi lakan värin takia. Viime irtoglitterin käyttökerrasta on jo kauan aikaa, sillä sen kanssa koetut kokemukset eivät ole olleet järin mukavia muisteltavia. Päätin kuitenkin tehdä glitterliu'un kynnen tyveen irtoglitterillä, jonka olen jo reilu vuosi sitten tilannut, mutten vieläkään ollut käyttänyt. Sudin päällyslakkaa kynnelle, kuin myös pumpulipuikon päähän, jonka dippasin glitterpurkkiin ja sen jälkeen töpöttelin kynnelle. Pumpulipuikon käytöstä oon lukenut paljon hyvää muista blogeista, joten siltä pohjalta uskalsin itsekkin sitä käyttää. Saatte kuulla myös multa, että pumpulipuikko oli oikein hyvä väline! Varsinkin irtoglitterin kanssa ei sotkenut kaikkea kilometrin säteellä. Pumpulipuikon ansiosta voin uskaltaa koittaa noita kahdeksaa muutakin irtoglitterpurkkia, joita ennen oon kartellut. :)

 Käytetyt lakat:
Gina Tricot - Base Coat
Flormar - JG453
Dermosil - Top Coat
+ irtoglitteriä

Pakollinen auringossa otettu hehkutuskuva tuosta glitterien kimalluksesta, mitä en kyllä saanut kameralleni ikuistettua sitten niin mitenkään. 

Onko muilla millaisia kokemuksia irtoglitterin kanssa? 

5 kommenttia:

  1. Aivan mielettömän kauniit kynnet. ♥
    Mullekin käy tosi usein noin että onnistun vaan sotkemaan märät lakat, millon niissä on karvoja, milloin tölväsen ne muuten vaan johonkin ja koko lakkaus pilalla. :D Se kyllä vähän syö ihmistä. :'D
    Ihana tuo oranssi lakka, omistan itse saman yksilön vaikka en jostain syystä pidäkään oranssista kynsilläni. Mutta en raaski myydäkään sillä se on (ainakin pullossa...) niiiin kaunis! Ja levittyykin täydellisesti! Ehkä sitä voisi käyttää joskus johonkin skitletteen. ^^
    Irtoglitter on myös ihan älyttömän kaunista mutta en osaa itsekään käyttää sitä. :D Vois seuraavaksi kyllä taas kokeilla, etenkin tuo missä on eri kokoisia glittereitä on ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos! :)
      Itsekin kohtuu harvoin käytän oranssia, mutta tuohon Flormariin aina ihastun, kun sen kynsille lakkaan. :D Kynsillä lakka iskee muhun kovemmin kuin pullossa (mikä tietysti on vain hyvä juttu :D). Ja se levittyy kyllä niin vaivattomasti, etten ehkä kestä!
      Olen kanssa ihastellut noita mun irtoglittereitä purkeissaan, mutta kynsille eivät ole paria glitteriä lukuunottamatta päässeet. Nyt näiden kynsien myötä voin ehkä rohkaistua testaamaan noita muitakin. :D

      Poista
  2. Hienot. Ihanan värinen lakka. <3

    VastaaPoista