Näytetään tekstit, joissa on tunniste Flormar. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Flormar. Näytä kaikki tekstit

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Mihin tieni vie?

Jo kolme kuukautta on kulunut viime päivityksestä blogissani. Kevät oli kiireistä aikaa eikä kesä jäänyt siinä kisassa ainakaan kakkoseksi. Kevään pääsykoeurakasta selvittyäni aloitin heti perään kesätyöt (virhe) ja sen parissa se aika kesällä sitten kuluikin. Tai itseasiassa *töiden parissa, sillä olin kahdessa paikassa listoilla, toisessa toki vain viikonloppujen tuuraajana. Viime viikolla kuitenkin kesätyöni loppuivat tässä täysipäiväisessä paikassa ja nyt olen 'lomaillut' hurjan neljän päivän verran, joista yhden olin tosin töissä. Huomennakin taas työt kutsuvat. Mutta en valita, onneksi on töitä!  

En nyt kuitenkaan tullut tänne vain työurakastani tarinoimaan vaan kyseessä olisi niinkin iso asia kuin blogini olemassaolo. Olen jo pitkään tiennyt, ettei ole teille oikein, että katoan vähän väliä ennalta ilmoittamattomille mysteerisille tauoilleni, joiden päättymispäivämäärää ei ole tiedossa. Olen kuitenkin aina pitänyt blogiani jatkona rakkaudelleni lakata kynsiä ja olen tätä ihan vapaamuotoisesti aina kirjoittanutkin. Siksi siis tämäkin tauko tuli ihan odottamatta, sillä kiireiden lisäksi mielenkiintoni blogia/blogeja kohtaan laski. Enkä varmasti ole ainoa tässä asiassa, sillä esimerkiksi nyt näiden kuluneiden kahden vuoden aikana omankin lukulistan blogeja on lopettanut tai hiljentynyt yhtä mysteerisesti kuin minunkin. Ehkä on aika myöntää, että blogit alkavat tappavan hitaasti jäädä uusien sivustojen alle. Itsekin seuraan nykyään ihmisiä enemmän youtuben ja instagramin kautta.


Olen miettinyt paljon kimpsujeni siirtämistä täysin Instagramin puolelle, josta uudet lakkaukset ja meiningit voi paljon helpommin ja nopeammin jakaa lukijoilleni. Instagramissa itseäni harmittaa kuitenkin se fakta, että kaikki jää kovin pintapuoleiseksi, kun omille höpötyksille ei ole niin paljoa tilaa. Olen myös huomannut jo pitkään lukijoiden tasaisen vähentymisen blogissani eikä 'tyhjälle yleisölle' jutustelu tietenkään tunnu niin motivoivalta. Tietenkin vierailijoiden vähyyteen vaikuttaa suurilta osin myös oma säälittävän huono aktiivisuuteni täällä blogissa, mutta kyllä tässä on taustalla jotain muutakin. Ehkä blogien aika alkaa vain olla jo pikkuhiljaa takanapäin, ken tietää. 


Olen maailman huonoin tekemään päätöksiä ja blogin sulkeminen tuntuisi mielestäni ihan liian radikaalilta, sillä olenhan tänne kuitenkin loppujen lopuksi jo yli viisi vuotta kirjoitellut aktiivisen epäaktiivisesti. Paljon aikaa siis on kulutettu tällä puolen ruutua ja vielä enemmän kynsien parissa lakkaillessa. Olen siis tullut siihen päätökseen, etten blogiani halua sulkea, mutta seuraavasta postauksesta en osaa sanoa mitään. Se voi tulla jo tällä viikolla, tai sitten kuukauden tai puolen vuoden päästä. Tai ehkei ollenkaan. En osaa sanoa.

Tässä kirjoitellessani olen taas huomannut kuinka mukava omaa blogia onkaan kirjoittaa, silloin kun ajatusta ja pohdintoja virtaa ja tekstiä syntyy kuin itsestään. Joskus on kuitenkin lopetettava turhien toiveiden ylläpitäminen ja myönnettävä, että jatkosta ei ole varmaa tietoa. Älkää ainakaan pidättäkö hengitystä seuraavaa postausta odotellessanne. 


Näiden kynsien olisi pitänyt olla yhdet Metsään meni-osan lakkaukset, joista olisin höpissyt pitkät pätkät ja lytännyt siinä samalla taas vaihteeksi vesimarmoroinnin maanrakoon. Teksti täyttyi kuitenkin ihan muusta asiasta. Tärkeämmästä. Blogini tulevaisuudesta. 

Ja jotta nyt ei yhtään vähemmän suuria päätöksiä ilmotettaisi niin kerrotaan vielä sekin, etten tiedä vielä blogini instagram-tilinkään kohtaloa. En ole ollut kirjautuneena tilille nyt varmaan siihen kolmeen kuukauteen ainakaan enkä tiedä koska menen takaisin. Kesän aikana olen kuitenkin tajunnut, etten tahdo tehdä asioita velvollisuuden tunteesta tai vain koska on pakko, sillä tämä on se ensimmäinen keino, millä saa varmasti minkä vain tuntumaan pakkopullalta. 

Käytetyt tuotteet:
Gina Tricot - Base Coat
Flormar - WL01
Kiko - 340
Essence - Eclectic Blue
Essence - Jeans On! 
Essence - Manicure Helper
Essence - Gel Effect Top Coat

Olen kuitenkin lakannut vieläkin kynsiä. Tällä hetkellä kamerastani taitaa löytyä peräti kymmenet lakkaukset, jotka eivät ole päässeet minnekään esiteltäviksi. Haluaisin ne todella paljon teille esitellä, mutta haluan jakaa ne silloin, kun itsekin olen innoissani ja mielelläni niitä esittelemässä. 

Pitemmittä puheitta näihin vähän synkähköihin tunnelmiin siis päätän tämän postauksen. Toivottavasti tavataan vielä uudelleen, joko täällä blogissa tai sitten instagramissa! 

Jos kiinnostuit jostain BornPrettyStoren tuotteesta, kannattaa tilauksen yhteydessä käyttää blogini alekoodia AHAH10, jolla saat -10% alennuksen tilauksesi yhteydessä. En hyödy linkkien klikkailuista tai tehdyistä ostoksista. 

Toivottavasti teillä on ollut ihana ja aurinkoinen kesä! ♥

torstai 6. lokakuuta 2016

Mitä seuraavaksi

Tänään päätin ottaa härkää sarvista kiinni ja mennä ensimmäistä kertaa herran aikoihin Blogloviniin. Kuten odotinkin, postauksia oli ihan älyttömän paljon kerääntynyt ja siitä alkoikin kunnon postaustenluku-maratooni. Puolessa välissä oli luovutettava, sillä 40:n postauksen jälkeen ei meinannut enää jaksaa lukea millään kaikkea. Selailin siis loppujen 40:n postauksen kuvat lävitse ja taputin itseäni olalle, vihdoin oli kaikki postaukset käytynä läpi. Pahoitteluni vähäisestä kommentoinnistani lähiaikoina, en ole nimittäin ehtinyt käydä lukemassa blogeja. Tällä hetkellä lukemattomien postausten lista näyttää nollaa, ja nyt on paljon rentouttavampaa tulla lukemaan uusia postauksia, kun postauksia on kertynyt korkeintaan kahden päivän ajalta eikä ole sitä kuukauden jonoa odottamassa lukemista. Aion taas myös aktivoitua kommentoimaan postauksia, sillä kirjoitusten loputtua mulle jäi niin paljon vapaata aikaa käsiini, että kerrankin saan ihan itse päättää mihin aikani käytän, ilman että hirveä kirjakasa kummittelisi mielessäni.



Ennen kirjoituksia olin varma siitä, että stressini nousisi äärettömiin lukuihin kirjoitusten lähestyessä ja etten nukkuisi kirjoituksia edeltävinä öinä silmällistäkään. Yllätyin suuresti kirjoitusten alkaessa, sillä en stressannut oikeastaan ollenkaan ja yötkin sain pääosin nukuttua hyvin. Olin myös varma, että kirjoituksissa kirjoittaisin käsi täristen tehtäviä, mutta sitten kun siellä liikuntasalin pulpetin ääressä tein tehtäviä, en tuntenut stressin häivääkään. Valehtelisin siis, jos sanoisin kirjoitusten olleen pelkästään stressin lähde ja hirveä asia. Kun lähdin biologian kirjoituksista viime perjantaina, tuli kotona aika tyhjä olo. Mitäs mä nyt teen, kun se jokapäiväinen neljän tunnin opiskelurupeama ei kuulukaan enää mun to do-listaan? Taas on opeteltavaa. Pitää nimittäin oppia, miten käytän sen kaiken ajan, mikä mulle yhtäkkiä nyt ilmestyi. 


Käytetyt lakat:
Gina Tricot - Base Coat
Flormar - WL01
Kicks - The Tropics
Essie - On A Silver Platter
Dermosil - Top Coat

(Kynsillä Essien On A Silver Platter, joka on odottanut tuhottoman kauan, että sitä käyttäisin. Nyt sekin on vihdoin käynyt kynsillä ja kyllä, tykkään siitä vieläkin yhtä paljon kuin sitä ostaessani!) 

Tunnelmallista torstaita! ♥

maanantai 24. elokuuta 2015

Kirkkaan pinkkejä puolikuita

Tänään vuoronsa saa pitkästä aikaa puolikuu-manikyyri. Monessa blogissa oli 30 days challenge edennyt puolikuu-lakkauksille, joten postaus-virtani oli täynnä ihania puolikuu-manikyyrejä. Sattumalta myös itse olin sopivasti tehnyt puolikuut, vaikkakin ilman 30 days challengea. Oon muuten miettinyt, että pitäisiköhän sitä itsekin ottaa härkää sarvista ja täräyttää tuo samainen haaste käyntiin täällä munkin blogin puolella. Vielä en ole haasteeseen mukaan lähtenyt, sillä jotkin päivistä aiheuttavat lievästi kylmiä väreitä selässä. Varsinkin nuo loppupään "inspired by...."-lakkaukset olisivat varmasti vähintäänkin haastavat köyhälle mielikuvitukselleni. 

Usein kun inspiroidun lakkauksista, aloitan postauksen tyylillä "Oon jo pitkän aikaa halunnut tehdä  tällaiset plääplää...", joten aloitankin nyt sitten vain sanomalla, että inspiraatio näihin tullut Annin tekemistä aivan ihanista lakkauksista, joskus jo hyvän aikaa sitten. Voisin inspiroitua varmaankin joka ikisestä Annin tekemästä lakkauksesta, mutta aika usein tulee omat taidot vastaan ja siihen se toteutus sitten jääkin. Tällä kertaa kuitenkin pidin niin alkuperäisistä kynsistä, kuin myös omista räpellyksistänikin!


Pohjalla lakkauksissa (tarviiko tätä enää edes sanoa..) luotto ranskislakkani Gina Tricotin Puff Powder. Puolikuissa pinkkinä pohjana Nfu Oh:in neon FS13, joka on kyllä aivan ihana kirkas pinkki. Vaikka ei kylläkään aivan samanlainen sävyltään, kuin pullo näyttää kuvissa olevan. Nfu Ohin päällä piitkästä aikaa Flormarin U05, jota olen tainnut käyttää viimeksi muinaisajalla. Lakka on aivan ihana pinkki shimmer, jonka kauneuden pystyy havaitsemaan hyvin alla olevasta lähikuvasta. U05 oli ehkä jokseenkin hidas kuivumaan, mutta sen kyllä annan anteeksi, sillä itse lakka on niin ihana. Glitterit asettelin tosiaan yksikerrallaan kynsille ja voin sanoa, että kymmenessä kynnessä oli pikkuisen työnsarkaa...Lopputuloksesta tykkäsin tosin kyllä kovasti, joten ei tullut onneksi turhaa työtä tehtyä!

Käytetyt lakat:
Gina Tricot - Base Coat
Gina Tricot - Puff Powder
Nfu Oh - FS13
Flormar - U05
Dermosil - Gel Effect Top Coat
+ hopeita glittereitä

Kivaa alkanutta viikkoa! :) Mitäs tykkäätte kynsistä? 

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Vesimarmorointia sinisellä ja mustalla

Voin heti alkuun sanoa, että multa ei siis tänään ole luvassa mitään maailman luokan vesimarmorointeja, sillä en käytännössä ikinä saa niitä onnistumaan. Nämä vesimarmoroinnit ovat kuitenkin kirkkaasti historiani parhaat, mistä voi hyvin päätellä taitoni ja onnistumisprosenttini tässä koristelulajissa. Olen yrittänyt joskus muulloinkin marmoroida ihan testausmielessä, jos ne nyt vaikka kuin taikaiskusta onnistuisivatkin. Noh, en ole saanut taikaiskua tähän mennessä kertaakaan vaan olen todennut parhaimmaksi tekniikaksi vain marmoroida niin usein, että taidot karttuisivat siitä pikku hiljaa. Tämän kertaiset kynnet kuitenkin toivat mulle pienen toiveen siitä, että jos ahkerasti yritän vesimarmoroida (useammin kuin kerran kahdessa vuodessa) niin mun taidot voisi ehkä jopa oikeasti kehittyä joskus niin, että pystyisin postailemaan vesimarmoroituja kynsiä tänne vaikka millä mitalla ja ne näyttäisivät joiltakin muilta, kuin huterilta yritelmältä. 


Tämän kertaisissa kynsissä vesimarmoroinnissa on käytetty kahtaa lakkaa, Gina Tricotin Black:ia ja Flormarin WL01:stä. Kuvio olisi alunperin pitänyt tehdä vain kerran kuppiin, sillä olisin marmoroimassa vain kahta kynttä, joten ne pystyisi laittamaan kuppiin samalla kerralla. Noh, minähän tosiaan tein sen kuvion sinne kuppiin sellaisen seitsemän kertaa. Seitsemään kertaan syynä taitaa olla se, että joko lakat eivät levinneet kunnolla tai sitten sain möhlittyä itse kuvion aivan täysin ja eikun uusi yritys. Tällä kertaa siis seitsemäs kerta toden sanoi, mutta eipä sekään kerta onnistunut aivan nappiin. Kuvioon olin hetkisen tyytyväinen, sillä olin jo yrittänyt kuvioita niin monta kertaa, että olin oikeastaan yllättynyt, että ne ylipäätänsä edes näyttivät vesimarmoroinneilta. Tyviin pahinta kuvioiden epätasaisuutta piilottamaan rivi hopeisia strasseja ja sillä selvä! Pikkusormessa jo viime postauksessa tutuksi tullutta Ginan Black:ia ja nimettömässä Dance Legendin Gothic Veil. 


Käytetyt lakat:
Gina Tricot - Base Coat
Flormar - WL01
Gina Tricot - Black
Dance Legend - Gothic Veil
Dermosil - Gel Top Coat
+ hopeisia strasseja

Voisin testailla vesimarmorointia jo pian uudestaankiin. Niin positiivisesti yllätyin hatarista taidoistani. Onhan tässä vielä matkaa aikalailla niihin maailman luokan marmorointeihin, mutta elättelen toivoa että oppisin joskus saamaan kynsille edes siistit kuviot. :D

Kuinka usein te vesimarmoroitte? :)

maanantai 13. lokakuuta 2014

Uutta ja vanhaa part. 2

Olen jo kauan halunnut toteuttaa uusinnat näistä keväällä tekemistäni kynsistä. Tuolloinen magneettilakka Flormarin MG07 korvattiin nyt saman merkin MG04:llä. Strassit ja tekstuurilakka muuttuivat hopeasta vaaleanpunaisiksi, joten punasävyillä mentiin. 

Magneettikuvion saamisessa kynsille ei ollut suuria vaikeuksia, lukuunottamatta peukaloa, joka meinasi olla liian leveä magneetille. Oon tykännyt Flormarin magneetista kovasti, sillä sen käyttötekniikka on helppo ja kuviokin on kiva. Ei vaadi turhia ärräpäitä tehdessä, ellei ole yhtä kömpelö kuin minä ja saa sohaistua kynteänsä aina itse magneettiin. 



Käytetyt lakat: 
Gina Tricot - Base Coat
Flormar - MG04
Golden Rose -  46 (OPIn alla pohjustamassa)
OPI - Pussy Galore
Dermosil - Top Coat
+ vaaleanpunaisia strasseja

Ja sitten lopputulos. Kynnet onnistuivat niinkuin pitikin, mutta eivät näyttäneet kynsillä niin hienoilta kuin olin kuvitellut. Etu- ja pikkusormiin olisi varmasti sopinut paremmin hopea tekstuurilakka ja nimettömiin ja keskisormiin hopeat strassit. Lakkaukset eivät kynsilläni viihtyneet päivää pitempää ja jo seuraavana päivänä lakkailtiin uusia.

Itse nautin alkaneesta syyslomastani uusia kynsiä lakkaillen. Kivaa alkanutta viikkoa!

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Flormar - JG453

Otsikko osoittautua tällä kertaa liian haasteelliseksi, joten ihastelkaa niinkin mielikuvituksellista otsikkoa kuin lakan nimeä...:D

Illalla kymmenen aikaan päätin alkaa poistamaan vanhoja lakkauksia. Tilalle piti tietysti lakata jo uudet lakkaukset, mutta koristeluihin ei löytynyt aikaa. Aamulla kahdeksalta oli lähtö kohti Ideaparkkia, joten jotain nopeasti kuivuvaa lakkaa piti laittaa. Noh, menin tietysti valitsemaan kaksi lakkaa, joilla tekisin kunnianhimoisen skittleten.

Koska on kesä, lakkaan kynnet aina pihalla, sillä en pidä huoneeseen jäävästä lakan löyhkästä, joka kestää aina noin puoli päivää. Itsevarmana aloin lakata CREMELLÄ, joka vaatii kuivuakseen enemmän aikaa kuin esim. osa tekstuurilakoistani. Kävipä niin, että tuuleen puuska tuli ja huitaisi hiukseni suoraan muun kynsiin. Siinä sitten raivon vallassa alan putsata hiuksiani sinisestä lakasta. Kynnetkään eivät olleet ehtineet kuivua, joten paperilla vetäisin sitten kaikki lakat kynsiltä ja aloitin alusta. Aluslakan kuivuttua lakkasin taas kolme sormea sinisellä cremellä ja kaksi tekstuurilakalla. Vasen käsi selvitetty, oikea jäljellä. Oikean käden etusormen kohdalla menin tökkäämään lakan suoraan kynsinauhoille, mikä johti siihen että puolet sormestani oli sinisen lakan peitossa. Ja arvakkaas mikä kiva juttu sitten tuli?? TUULENPUUSKA. Ääääärrrääyh. Mun hiukset oli taas niissä hiton kynsissä pitämässä uimakekkereitä. Ja löysimpä vielä meidän pihan pöydästäkin sitä sinistä lakkaa. Kirosanan jos toisenkin saattamana, nyhdin lakat pois kynsiltä ja vakuutin itseni, etten koske sinisiin lakkoihin hetkeen. 

Outoa kyllä, löysin jostain vielä puhtia kynsien lakkaamiseen ja lakkasin kynnet nopeasti Flormarin JG453:lla. Onneksi tämä lakka oli sentään oikein hyvin käyttäytyvä ja sain sen levitettyä oikein mallikkaasti. Jos ei olisi ollut, voisin uskoa, että illalla oltaisiin pelattu keilausta kynsilakoilla. Anyways, Flormarin oranssi kultaisella shimmerillä herätti minussa kyllä ihastuksen tunteita moneen otteeseen. :) 

Kun Ideaparkista ja Ikeasta oltiin päästy kotiin, aloin pohtimaan koristeluja Flormarille, mikä osoittautui yllättävän vaikeaksi lakan värin takia. Viime irtoglitterin käyttökerrasta on jo kauan aikaa, sillä sen kanssa koetut kokemukset eivät ole olleet järin mukavia muisteltavia. Päätin kuitenkin tehdä glitterliu'un kynnen tyveen irtoglitterillä, jonka olen jo reilu vuosi sitten tilannut, mutten vieläkään ollut käyttänyt. Sudin päällyslakkaa kynnelle, kuin myös pumpulipuikon päähän, jonka dippasin glitterpurkkiin ja sen jälkeen töpöttelin kynnelle. Pumpulipuikon käytöstä oon lukenut paljon hyvää muista blogeista, joten siltä pohjalta uskalsin itsekkin sitä käyttää. Saatte kuulla myös multa, että pumpulipuikko oli oikein hyvä väline! Varsinkin irtoglitterin kanssa ei sotkenut kaikkea kilometrin säteellä. Pumpulipuikon ansiosta voin uskaltaa koittaa noita kahdeksaa muutakin irtoglitterpurkkia, joita ennen oon kartellut. :)

 Käytetyt lakat:
Gina Tricot - Base Coat
Flormar - JG453
Dermosil - Top Coat
+ irtoglitteriä

Pakollinen auringossa otettu hehkutuskuva tuosta glitterien kimalluksesta, mitä en kyllä saanut kameralleni ikuistettua sitten niin mitenkään. 

Onko muilla millaisia kokemuksia irtoglitterin kanssa? 

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Violettia ja mustaa skittleteillä

Oikeasti ehkä haastavin osa bloggaamista on keksiä otsikot. Se on ärsyttävää. Varsinkin tälläiselle joka ei omista maailman runollisinta mielikuvitusta. Yrittäkää siis kestää nämä yltiö runolliset otsikkoni. ;D

Kynsienkasvatusprosessi jatkuu täällä edelleen hyvää vauhtia. Olen viihtynyt yllättävän hyvin lyhyillä kynsillä, ei valittamista. Pidän kuitenkin silti enemmän pitkistä kynsistä. Olen ollut tän prosessin aikana tosi usein vain yksivärisillä lakkauksilla. Osakseen tälläinen koristelemattomuus on voinut johtua siitä, että mulla meni lopullisesti hermo Gina Tricotin päällyslakkaan, joka on aivan täyttä kuraa. En ole saanut sillä kertaakaan lakattua niin, ettei lakkauksiin ilmestyisi kuplia. Olen myös käyttänyt lakkaa vain ehkä neljiin lakkauksiin ja siitä on nyt jo tullut kauheaa jankkia. Ärh.

Mutta siis nyt kynsiin, joita olen säästellyt jo kauan. Halusin testata käyttämättömistä Rimmelin Violet Swizzleä. Lakan ympärille aloin keräämään muita sävyyn sopivia lakkoja ja niin syntyi idea skittleteistä. Etusormeen ja nimettömään lakkasin alle kerroksen Flormarin WL04:llä ja päälle pari kerrosta Violet Swizzleä. Keskisormeen lakkasin samaista Flormaria alle ja päälle tein koristelut Instagramista ja täältä löytämällä idealla. Pikkurilliin vielä Gina Tricotin mustaa Black Multiglitteriä ja valmista!

Käytetyt lakat:
Rimmel - Violet Swizzle
Flormar - WL04
Wet'n Wild - Wild Shine - Black Creme
Gina Tricot - Black Multiglitter
+ mustia helmenpuolikkaita

Nämä lakkaukset olivat kyllä oikein kivat ja tykkäsin näistä aivan älyttömästi. Lakkauksissa yllätykseksi myös mustaa lakkaa, jota kartan. Pikku hiljaa olen kuitenkin alkanut sietää tuotaa väriä jo huiman kahden kynnen verran. ;D

Mulla on vihdoin aikaa blogille vaikka millä mitalla, sillä kesälomani alkoi! Tällä kertaa kylläkin lyhyestä virsi kaunis, mutta uutta postausta on piakkoin luvassa! :)

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Uutta ja vanhaa

Niin vaan meni melkein kolme viikkoa viime postauksesta. Huh! Tässä kaksi viikkoa sitten, mulle iski aivan kauhea kuume. Noin viikon ajan mulla oli 38 astetta kuumetta. Kuume huippu taisi olla 38.7C. Taudin loppuvaiheessa iski vielä kauhea flunssa ja niistää sai joka toinen sekunti. Sen päälle vielä järkyttävä kurkkukipu ja yskä. Nyt varmaan uskotte miksi blogiin postailu ei kauheasti houkutellut silloin. :D Mutta nyt vihdoin tervehtyneenä täälä postailen!

Otsikon mukaan kynsissä yhdistyy niin uusi kuin vanhakin. Magneettilakat taisivat olla toissa vuoden puolella uusin hitti? (Korjatkaa jos olen väärässä.) Kun taas tekstuurilakat ovat suosittuja vieläkin. Omat magneettilakkani ovat odotelleet uutta lakkausta jo kauan aikaa ja nyt niistä pääsi kynsille Flormarin MG07. Ihana tumman violetti lakka, jossa mukana hopeaa shimmeriä. Levittyi kynsille oikein mallikkaasti ja magneetillakin kuviot sai suht.koht helposti näkyviin kynsille. Halusin jotain lisäsärmää kynsiin ja muistin nämä ihanat kynnet! Kopioin strassit lakkauksista, vähän niitä lisäten. Ja niin vain sain oikein mieleiset kynnet! Tykkään!


Käytetyt lakat:
Gina Tricot - Base Coat
Flormar - MG07
Rimmel - Shooting Star
Gina Tricot - Top Coat

Kivaa huomenna alkavaa viikkoa kaikille! 

lauantai 22. maaliskuuta 2014

FAIL x2

Epäonnistuneet lakkaukset osa 2. Mulla on viime aikoina tullut aivan kauheesti epäonnistuneita lakkauksia. Virheitä koristeluissa, siisteydessä tai muussakaan ei ole tullut niinkään, mutta lopputulos on aina ollut omasta mielestäni epäonnistunut. Tässä postauksessa kaksi hyvää esimerkkiä siitä, että A) en osaa yhdistää värejä ja B) skitlettet ei ole ominta alaani. 

Kynnet numero 1.
Halusin tehdä jotkut hyvin neutraalit kynnet. Koska olin päättänyt teho kuluttaa Flormareitani, nappasin Flormarin U01:sen, kuvitellen sen näyttävän erittäin hyvältä ilman pohjalakkaa. Kolme kerrosta kerrostettuani tajusin lakan näyttävän kauhealle ilman pohjaa. Kuningasideana sain päähäni maalata ruusuja toisella Flormarin lakalla, joka myöskin sisälsi sitä pirun KULTAISTA shimmeriä. Lakkausten valmistuttua, pystyin ajatella vain yhtä asiaa. Kuinka kauan joutuisin kärsiä näillä kynsillä, sillä aikaa sinä iltana mulla ei enää ollut tarpeeksi tehdä uusia lakkauksia. Näillä jouduttiin siis mennä 4 pitkän pitkää päivää. Ainoana hyvänä puolena voin sanoa vain, että kärkikulumaa ei tullut näkyviin, sillä lakka oli niin vaaleaa. Nyt kun katson kynsistä ottamaani kuvaa, tajuan sen ikuistaneen lakkaukset paljon kauniimpina kuin olivatkaan, KERRANKIN! Yleensä se on päinvastoin.

Käytetyt lakat:
Dermosil - Base Coat
Flormar - U01
Flormar - JG453
Dermosil - Top Coat
+ mustaa akryylimaalia

Kynnet numero 2.
Yritin pitkästää aikaa skitlettejä. Lakkauksista olisi varmasti tulleet hienommat, jos en olisi alkanut tunkea etusormen kynteen sydämiä vaan olisin tehnyt jotkin järkevämmät koristelut, kuten leimaukset. Noh, sydämiä tehdessäni idea oli älyttömän hyvä, mutta verratessani kynsiä, olivat ne kaikki ihan eri maailmoista. Pikkusormi ja etusormi sopivat yhteen, kun taas nimetön ja keskisormi olivat liian lämpimiä sävyiltään. Onnekseni nämä lakkaukset tein perjantaina, joten pystyin sunnuntaina tehdä jo uudet. 

Käytetyt lakat:
Dermosil - Base Coat
Seche - Takes Changes
Max Factor - Fantasy Fire
Essie - To Buy Or Not To Buy
Rimmel - Moon Walking
Dermosil - Top Coat (nimetön ja keskisormi) 

Sellaisia epäonnistumisia tällä kertaa. 

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Leobardiraitoja

Oon lähiaikoina lakannut todella monet kynnet, joista en ole osannut juuta enkä jaata sanoa. Muut ovat kynsiä kehuneet, mutta omat fiilikseni kynsistä ovat olleet 'njääh'-luokkaa. Tämän postauksen kynnet aiheuttivat mulle aivan kauheaa päänvaivaa, sillä en pystynyt millään päättämään pidänkö näistä vai en. Lakkaukset saivat kyllä kynsillä matkustaa nelisen päivää, joka oli minulta pitkä aika, sillä olin lomalla ja aikaa kynsienlakkaamiselle oli aivan tarpeeksi. Poden tällä hetkellä jotain kynsimasennuksen ja normaalin olotilan välivaihetta. Hullunkiilto silmissä selailen nettikauppojen lakka ihanuuksia ja hapuilen osta ja peruuta nappuloiden paikalla lähes joka päivä. Samaan aikaan kynsien lakkaus ei vain ota onnistuakseen ja kynnet ovat aina jollain lailla pilalla. Kaikki ideat ovat karanneet päästäni jonnekkin.


Näitä kynsiä aloitellessani olin päättänyt käyttää jotain Flormarin lakkaa, sillä lähiaikoina ne ovat lähinnä keränneet vain pölyä laatikossa. Nappasin Flormarin marjanpunaisen holon 809:sän. Eihän näiden efekti ole mikään hämmästyttävä, mutta eipä se tuola pohjalla niin paljon edes haitannut. Lakkasin kaksi ohutta kerrosta lakkaa kynsille. Kolmas olisi vielä ollut tarpeellinen, mutta en jaksanut odotella enää kolmannen kerroksen kuivumista, joten kahdella mentiin. Ihan kiva peruslakka. Tämäkin lakka on sellaista "ihan kiva"-osastoa. Päälle akryylimaaleilla maalasin leobardikuviota kynsien reunalle. Joihinkin laitoin keskelle glitterin Gina Tricotin Sparkling Silverillä. 

Käytetyt lakat: 
Dermosil - Base Coat
Flormar - 809
Gina Tricot - Sparkling Silver
Dermosil - Top Coat
+ mustaa akryylimaalia

Kauhean keltaisia postauksen kuvat. Kiitos blogger!

torstai 26. joulukuuta 2013

Joulun punaista ja kultaa

Ensin ajattelin, etten ehtisi tehdä ainoitakaan joulukynsiä tänä vuonna, mutta päivä ennen aattoa ehdin yhdet lakkaukset tehdä. Ei nämä koristeluiltaan niin jouluiset ole, mutta värit ovat niin jouluisia, että itse ainakin luettelen nämä joulukynsiksi. Oikein kivat! Pidin todella paljon näistä!


Koska en omista jouluisen väristä vihreää, lakkasin kynnet punaisella. Koristeluiksi en loppujen lopuksi maalaillut mitään niin jouluista. Kuivaleimausta halusin testata pitkästä aikaa uudelleen. Leimaksi valikoitui Konadin m77 laatasta rusetti, jota olen kertaalleen ennenkin käyttänyt kuivaleimauksessa täällä. Olen myös tehnyt tutoriaalin kuivaleimauksesta täällä. Keskisormeen ja pikkusormeen tein vielä Isadoran Gold Crushilla teippimanikyyrit. Etusormeen vielä pari pistettä ja valmista!



Käytetyt lakat:
Dermosil - Base Coat
Flormar - U14 ( punainen )
Orly - Glitz ( rusetin tausta )
Isadora - Gold Crush
Dermosil - Top Coat

Mitäs mieltä ootte uusista kynsien muodosta?

PS. Anniina Julia's löytyy nykyään myös Instagramista, Anniina_julias! :)

perjantai 20. joulukuuta 2013

Tähtitaivas

Nyt on sitten virallisesti rima alitettu kuvien tarkennuksen ja laadun suhteen. Aivan kauheat kuvat! En olisi kuuna päivänä julkaissut teille näitä kuvia, ellei nämä olisi ainokaisia kuvia kynsistä, jotka teille ehdottomasti halusin postata ja joista pidin kovasti. Kuvat olivat epäonnistuneet jo ennen kuin edes sain ladattua niitä bloggeriin. Päälle kun lisätään vielä bloggerin kuvan muokkaukset, voisi kuvilla yhtä hyvin heittää vesilintua. ( Mistähän tämäkin vertauskuva on tullut. Suomen vertauskuvat ovat outoja. Ajatteleeko joku oikeasti, että huonot kuvat tms. heittäisi päin vesilintua. :D )


Lakkoja tutkiessa huomasin kaksi täysin dupea lakkaa. Flormarin U25 ja Yamamayn 04. Järkytyksen laannuttua tajusin, että Yamamay on tekstuurilakka. Täysin perusteltua siis pitää kumpikin. Päätin yhdistää nämä lakat samoihin lakkauksiin. Mielikuva kynsistä, kuten myös lopputulos vastasivat toisiaan, joten ihmekkös tuo 
miksi niistä niin paljon pidinkin. Lakkauksissa kärkikuluminen alkoi näkyä jo toisena päivänä, vaikka yleensä lakkaukset kestävät mulla hyvinä aina lähes neljä päivää. Pidän lakkauksia yleensä aina väh. neljä päivää, mutta näitä en voinut pitää sillä kärkikulumat olivat jo sitä luokkaa, että parempi lakkaukset oli ottaa pois. Vähän kyllä poisto-operaatio pelotti, sillä tummansiniset lakat värjäävät kynsinauhat TODELLA helposti. Ihan nätisti ne kyllä sitten lopuksi lähtivätkin, eikä tarvinnut sinisillä sormilla olla.

Käytetyt lakat :
Yamamay - 04
Miss Selene - 
Flormar - 
Konad - White
Flormar - Matifying Top Coat



perjantai 13. joulukuuta 2013

Pitkästä aikaa

En enää edes muista, koska viimmeksi olen tehnyt lakkauksia, joihin oon leimannut jotain. Kesällä tein kuivaleimausta, mutta en ota sitä suorana leimaamisena kuitenkaan, joten pitkä aika on mennyt viimmeisistä. Nyt päätin verestää taitojani uudemman kerran. Leimaksi pääsi Bundle Monsterin 323:sta ihana ruusukuvio. Ei leimaukset onnistunut itselleni kelpaaviksi, mutta iha hyvin silti, jos ajatellaan, että en ole pitkään aikaan leimannut. Muuten pidin lakkauksista kyllä paljon, jossei lasketa tuota epäonnistunutta leimausta nimettömässä. Glitterikään ei parhaiten sovi hopea shimmeriseen lakkaan, mutta en jaksanut välittää siitä. 

Pohjalla ihana Essencen Go bold!, joka mulla on ollut vuoden verran lakkalaatikossa, mutta vasta nyt pääsi kokonaan pohjaksi lakkauksiin. Yleensä olen vain koristellut GB:llä. Lakka peitti jo kahdella kerroksella. Yllätyin peittävyydestä, sillä luulin saavani lakata vähintään kolme kerrosta. Lakassa on niin paljon hopeaa shimmeriä, että se teki lakkaan jopa metallisen näköisen kiillon, josta en ollut varma pidinkö. Lakkaukset pelastuivat kuitenkin, kun lakkasin päälle mattapäällyslakan. 


Käytetyt lakat:
Dermosil - Base Coat
Essence - Go Bold
Konad - Black
Essence - Disco Disco
Flormar - Matifying Top Coat


Järkytyin suuresti, sillä tajusin juuri, että jouluun on enää 11 päivää! Joululahjojakin on ostamatta suurin osa. Täällä päin juuri suli lumet, joten viimmeisetkin joulutunnelman rippeet katosivat siinä. Toivottavasti lumet tulee takaisin jouluaatoksissa. Joulun vietto lumettomassa säässä ei oikein inspaa. Kivaa perjantaita ja viikonloppua kaikille! :)

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Tähtiä ja holidayta

En oo vieläkään päässyt näemmä syksytunnelmaan, kun värit ovat aina vaan hirveän kesäisiä. :D Mun pitäisi kyllä lakata piakkoin Color Clubin Snowflakesilla, joka sopii todella hyvin syksyyn. Mulla on kahta eri flakies lakkaa, Color Clubin ja Golden Rosen. GR:ssä on omasta mielestä ehkä liian isoja ja 'epäsiistejä' ne flakiesit, mutta pitää vielä testailla, että kummastako pidän enemmän. Kahta samanlaista lakkaa en kuitenkaan tarvi. 

Mutta kynsiin. Halusin testata ostamaani Flormarin WL04 vaalean violettia lakkaa. Lakan laatu oli ihan perus hyvä. Ei katastrofi, muttei kyllä paraskaan kokemistani laaduista. Pidin lakasta kovasti ja saa pysyä mun lakkalaatikossa. Päätin testata Golden Rosen 62 tekstuurilakkaa teippimanikyyrillä. Keskisormeen ja pikkurilliin lakkasin vain glitteriä päälle, sillä en halunnut peittää Flormaria kokonaan. Lakkauksista tuli tosi mieluisat ja tykkään tuosta pinkistä tekstuurilakasta ihan hulluna. 

Käytetyt lakat :
Dermosil - Base Coat
Flormar - WL04
Golden Rose - Jolly Jewels - 120 
Golden Rose - Holiday - 62
Dermosil - Top Coat ( pikkurilli ja keskisormi )
+ punaiset tähtikoristeet

lauantai 14. syyskuuta 2013

Syksyn kumous kynnet

Muut vaihtavat lakat tummempiin syksysävyihin, kun minä vaihdan neoneihin. Tein pitkästä aikaa liukuvärjäykset. Kun viisi kynttä olin jo töpötellyt tajusin, että en pidä näistä ollenkaan! Siihen hätään yritin pelastaa kynnet maalaamalla seeprakuviota kynsiin. Pelastus ei toiminut. Kynnet halusin vain nopeasti saada valmiiksi, että saisin ne sitten ottaa heti kuvien oton jälkeen pois. No, eihän siinä niin käynyt. Ei mulla ollut aikaa tehdä enää uusia kynsiä, joten näillä mentiin kolmen päivän ajan. Kehuja kyllä sain kynsistä ja loppujen lopuksi aattelin jo näiden olevan ihan kivat. Omasta mielestä kynnet oli silti liian kirkkaat ja näkyvät. 
 
Käytetyt lakat:
Dermosil - Base Coat
Flormar - P18 ( liukuvärjäyksessä )
Flormar - P06 ( liukuvärjäyksessä )
Dermosil - Top Coat
+ mustaa akryylimaalia

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Eläinkuosia glitterillä

Mun otsikoinnit on jotain niin hämmästyttävää, ettei mitään rajaa. :D On nämä otsikoinnit silti mukavampia, kuin ne mun perus otsikot, jossa on vain lakan nimi.

Eli siis tänään olisi postattavana kynnet, joista tykkäsin aivan kympillä. Näitä lakkaillessa olin ihanan syysflunssan kourissa, ja totta puhuakseni en uskonut lakkauksista tulevan mitään blogiin asti postailtavan näköisiä. Mulla on käynyt ennenkin niin, että kipeänä lakkauksista on tullut erittäin onnistuneet. Pitäisi varmaan olla useamminki kipeänä! :D Nyt tässä postausta rustatessa tajusin, että mullahan on ollut ennenkin tämä W7:n Pink Suede esittelyssä blogissa. Huomasitteko kuinka paljon mun kynnet on kasvanut tuosta. D-vitamiinilisä ja Mavalan Scientifique on hoitaneet tehtävänsä. 

Käytetyt lakat: 
Dermosil - Base Coat
W7 - Pink Suede
Flormar - Matifying Top Coat
+ Mustaa akryylimaalia ja hopeita irtoglittereitä.

Glitterit meinasi irtoilla viikon varrella, mutta sitten kun levitti pari lisä kerrosta päällyslakkaa, alkoi ne vihdoin pysyä kynsissä. Ehkä vähä liiankin hyvin, kun lakkauksia poistatessa sai hyvän aikaa rapsutella glittereitä irti. 

Mitäs mietteitä eläinkuviot teissä herättää, hot or not? :) 

lauantai 10. elokuuta 2013

Kuivaleimaus-tutoriaali

Nyt luvassa vähän vaihtelua normaaleihin postauksiin. Tein ensimmäisen tutoriaalin blogini historiassa. Toivottavasti tajuatte selitykseni. :D


1. Leimaa haluamasi kuvio leimauslaatasta normaalisti stampperiin. Minulla oli Konadin m27.
2. Levitä lakkaa varovasti kuvion reunojen sisälle haluamallasi värillä/väreillä. Anna lakkojen kuivua. 
Huom! Pidä kuvio kokoajan stampperissa. 
3. Lakkojen kuivuttua levitä päälle päällyslakkaa. Tässä vaiheessa anna päällyslakan kuivua täysin kuivaksi. Kuvio repeää jos päällyslakka ei ole kuivanut tarpeeksi ennen kuin alat irrottamaan kuviota stampperista. Irrotus vaiheessa kannattaa käyttää pinsettejä. Niillä kuvion saa ruttaantumatta irti helpoiten. 
4. Kuvio on valmis! Ympäriltä kannattaa varovasti leikata pois kuivunutta päällyslakkaa. Asettele kuvio kynnelle ja lisää päällyslakka. Kuvion reunat katoavat, kun levität päällyslakan. Valmista! 

Käytetyt tuotteet:
Trind - Caring Base Coat
Essie - Rock The Boat ( pohja )
Golden Rose - Holiday - 55 ( pallot )
Flormar - JG453 ( kalan oranssi väri )
Essie - Mint Candy Apple ( kuvion kuplat )
Dermosil - Top Coat
Flormar - Matifying Top Coat
+ dotting tool (palloihin)


Mitäs mieltä olitte kynsistä ja tutoriaalista ? Ymmärsittekö sepustuksestani jotakin ? (:

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Vesimarmorointia

Otin härkää sarvista ja päätin yrittää vesimarmorointia. Mulla ei ole vielä kertaakaan vesimarmorointi kunnolla onnistunut. Olen kuullut, että Flormarit ovat hyviä vesimarmoroinnissa. Ihan hyvinhän ne levisi. Ei se marmorointi kyllä vieläkään onnistunut tarpeeksi hyvin omasta mielestäni. Lisäksi tuo kultainen Flormarin DC?? ei ollutkaan peittänyt niin hyvin yhdellä tipalla, joten siitä tuli tuollainen harmaakultainen. Se mua eniten häiritsikin näissä kynsissä. Muuten marmorointi onnistui aika kivuttomasti. Aion yrittää vielä! 

Nyt myöhemmin, kun katson näitä kynsiä taas niin olisi pitänyt lakata muut kynnet samalla värillä eikä jokainen erillä. Vähän ehkä tuli liian sekavat näistä lakkauksista. :D 


Käytetyt lakat:
Trind Caring Base Coat
Flormar - 434 (etusormessa + vesimarmoroinnissa)
Flormar - DC02 (keskisormessa, peukalossa + marmoroinnissa)
Flormar - 424 (pikkurillissä + marmoroinnissa)
Dermosil - Top Coat

Jatkan piakkoin tuota lakkamerkkien arviointia. Sitä ennen vielä yhdet kynnet on mulla tuola varastossa! 


lauantai 20. heinäkuuta 2013

Flormar - 814

Tällä kertaa kynsillä Flormarin hopea holo. Järjestäin kaikissa Flormarin holokokoelman lakoissa on ollut todella pliisu efekti. Tämä hopea on ainoa, jossa näkyy edes jonkin verran tuo efekti. Vaikka tässä lakassa holous ei niinkään erotu pidän tästä silti. Eihän tätä pysty vertaamaan esim. Color Clubin tai Nfu-Ohin holoihin. Lakka on laadultaan ihan hyvä, mutta lakkaa joutuu laittamaan kolme kerrosta, että saisi täyden peittävyyden. Lakka on jo aika hyvän verran kulunut, mutta paksuuntumista en ole vieläkään huomannut! Tykkään!

Kynsiin en koristeluita keksinyt. Mulla on jotenkin muutenkin lakkaus innostus vähän hiipunut, enkä jaksa enää läheskään aina tehdä hirveän vaativia koristeluita. Odottelen siis taas lakkausinnostuksen palaamista. Siksi myös postauksia on tullut vähänlaisesti, koska eihän niissä koristelemattomissa kynsissä ole oikein mitään nähtävää. Nytkin vain normaalit lakkaukset. Laitoin loppuun vielä vähän kuvia. Oon taas innostunut valokuvaamaan. Ja eiköhän tuo kynsi-innostuskin vielä palaa. Olen myös huomannut, että kynnet ovat kasvaneet hurjasti. Jes! 

Käytetyt lakat :
Trind - Caring Base Coat
Flormar - 814


tiistai 18. kesäkuuta 2013

Jälleen uudet ranskikset

Mulla on alkanu ranskiksia valmistua oikein liukuhihna tekniikalla. Ennen näkemätön asia on myös se, että oon alkanu lakkailla myös keltaisella. Ennen lakkasin oikeastaan vain kultaisella, sinisellä ja pinkillä. Nykyään värikarttani on laajentunut ja oon jopa ostanut vihreänkin lakan! Kesä voi tietysti vaikuttaa tähän osittain.


Tuo Flormarin keltainen on kyllä ihan kunnolla neon. Kynnet loistaa kauas, vaikka lakkaa onkin vain kärjissä. Niin sopeutunut tuohon en vielä ole, että laittaisin koko kynsille. Lakka oli hinta-laatu suhteeltaan ihan ok. Jotenkin hirveän juoksevaa ja sutiin tulee TOSI paljon lakkaa kerralla. Se taas johti siihen, että kerroksista meinasi tulla liian paksut. Jouduin paksuista kerroksista huolimatta laittaa kaksi kerrosta. Koko kynsille lakatessa kerroksia tarvitaan varmaan kolme. Tämän voin antaa anteeksi, koska tuo väri on vaan niiin ihana. 
Tykkään! 

Blogi hiljentyy nyt ainakin viikon ajaksi, koska lähden torstaina keskelle metsää...viikoksi. Ja koska en jaksa raahata konetta ja kameraa ja jalustaa ja kynsivälineitä ja sun muita mukaan keskelle metsää niin täten joudutte siis olla ainakin viikon ilman mun postauksia. Vaikka tuohan nyt ei varmaan tunnu suureltakaan postaus väliltä, koska muutenkin meinaa multa postauksia tulla sen viikon välein. (:D)