perjantai 20. joulukuuta 2013

Tähtitaivas

Nyt on sitten virallisesti rima alitettu kuvien tarkennuksen ja laadun suhteen. Aivan kauheat kuvat! En olisi kuuna päivänä julkaissut teille näitä kuvia, ellei nämä olisi ainokaisia kuvia kynsistä, jotka teille ehdottomasti halusin postata ja joista pidin kovasti. Kuvat olivat epäonnistuneet jo ennen kuin edes sain ladattua niitä bloggeriin. Päälle kun lisätään vielä bloggerin kuvan muokkaukset, voisi kuvilla yhtä hyvin heittää vesilintua. ( Mistähän tämäkin vertauskuva on tullut. Suomen vertauskuvat ovat outoja. Ajatteleeko joku oikeasti, että huonot kuvat tms. heittäisi päin vesilintua. :D )


Lakkoja tutkiessa huomasin kaksi täysin dupea lakkaa. Flormarin U25 ja Yamamayn 04. Järkytyksen laannuttua tajusin, että Yamamay on tekstuurilakka. Täysin perusteltua siis pitää kumpikin. Päätin yhdistää nämä lakat samoihin lakkauksiin. Mielikuva kynsistä, kuten myös lopputulos vastasivat toisiaan, joten ihmekkös tuo 
miksi niistä niin paljon pidinkin. Lakkauksissa kärkikuluminen alkoi näkyä jo toisena päivänä, vaikka yleensä lakkaukset kestävät mulla hyvinä aina lähes neljä päivää. Pidän lakkauksia yleensä aina väh. neljä päivää, mutta näitä en voinut pitää sillä kärkikulumat olivat jo sitä luokkaa, että parempi lakkaukset oli ottaa pois. Vähän kyllä poisto-operaatio pelotti, sillä tummansiniset lakat värjäävät kynsinauhat TODELLA helposti. Ihan nätisti ne kyllä sitten lopuksi lähtivätkin, eikä tarvinnut sinisillä sormilla olla.

Käytetyt lakat :
Yamamay - 04
Miss Selene - 
Flormar - 
Konad - White
Flormar - Matifying Top Coat



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti