lauantai 21. helmikuuta 2015

Nfu Oh - 48

Tuli tässä pidettyä ihan huomaamatta pientä taukoa postailusta. Motivaatiota postailuun kyllä on, mutta kun niitä lakkauksia ei saa onnistumaan niin, että niitä blogiin kehtaisi laittaa, tulee pakostakin taukoa postauksiin. Tässä postauksessa esiteltävät lakkaukset ovat sellaiset, joihin tykästyin vasta jonkin aikaa näiden lakkaamisen jälkeen. Aluksi en juurikaan pitänyt koristeluista, mutta noin viikon lakkausten kanssa elämisen jälkeen olin tykästynyt näihin kovasti ja siksi pääsevätkin postattaviksi. Toisaalta jo tuon yltiö söpön Nfu Oh:in ansiosta nämä lakkaukset kuuluvatkin päästä näyttämölle. 

Pohjalakaksi lakkailin Golden Rosen vaaleanpunaisen cremen 46, jonka koostumukseen pienen harjoittelun jälkeen olen tykästynyt kovin. Kun opin oikean tekniikan, levittyi lakka kuin itsestään. 46 on myös ihan täydellisen värinen vaaleanpunainen creme, jolla onkin jo kohtuullisesti vajumaa pullossa, kääk. Päälle lakkasin Nfu Oh:in 48, joka on ihan törky upea vaaleanpunainen flakieslakka. Oon ihan rakastunut tuohon lakkaan, katsokaa nyt sitä! Ihana. No words needed.


Koristeluiksi halusin testailla, jotain uutta ja ennen kokematonta. Koska pohjalla olleet lakat olivat jo valmiiksi söpöjä, päätin jatkaa koristeluita samalla tyylillä, joten suti käteen ja valkoisia höyheniä maalailemaan. Jossain suuruuden hulluudessa päätin testailla MeikitHeavenilta saamiani näitä strasseja, yhteen höyhenistä. Ensiksi ajattelin, että taisin turmella koko höyhenen, mutta hetken kynttä tutkailtuani pidinkin tuloksesta. Strasseista pidin kovasti, sillä ne olivat erittäin kimaltavia, eivätkä sulaneet kun ne asetteli päällyslakan päälle. Nämä myös pysyivät tosi hyvin kynsillä, sillä esimerkiksi strasseilla kuorrutetun höyhenen kaikki strassit ovat vielä viikon jälkeenkin menossa mukana! Strassien päälle päällyslakalla kerrosta en uskaltanut laittaa, etteivät vain sulaisi. 

Käytetyt lakat:
Gina Tricot - Base Coat
Golden Rose - 46
Nfu Oh - 48
Peggy Sage - Gel Effect Top Coat
+ Lidanin valkoista akryylimaalia höyhenissä
+ Strasseja sävyssä Rose Clair

Onko liian söpöä teidän makuun?

14 kommenttia:

  1. Ooh aivan älyttömän suloiset! Katsoin ensin että höyhenet olisivat olleet decalit, joten tosi taitavasti oot kyllä maalannut! Vautsi <3

    VastaaPoista
  2. Ei tosiaan oo liian söpöä, just semmosta soppelin sulosta. :D
    Tosi ihanat kynnet ja tuo pinkki on kyllä melko täydellisen värinen.. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3
      Tuo Golden Rose on kyllä tällä hetkellä se mun THE vaaleanpunainen!

      Poista
  3. Kiva, kun tulit pitkästä aikaan postailemaan. Sun kauniita kynsiä on ollut ikävä <3 :))
    Nämä on niin herttaisen herkät kynnet, tykkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että ollaan kaipailtu! :)
      Kiitos paljon <3

      Poista
  4. Huhhuh miten upeat kynnet taas! ♥__♥ Sinä se osaat.. ♥

    VastaaPoista