lauantai 29. huhtikuuta 2017

Ikuisuuden odottaneet

Heippahei! Tänään olisi vuorossa parit lakat, jotka ovat odottaneet esittelyvuoroaan jo tuskaisan pitkään. Tiedättekö nämä tällaiset tietyt lakat, jotka ovat todella kauniita kyllä, mutta joku niissä vain töksähtää niin, ettei meinaa millään keksiä kivoja lakkauksia tai ne keksiessään menee itse lakkausprosessi sitten ihan päin mäkiä. Näiden syiden myötä lakkojen esittely blogissa venyy venymistään ja pian ne jo unohtuukin lakkalaatikkoon. Tässä postauksessa on tällaisia lakkoja kaksi. Essencen Candy Love ja Kicksin Cafe Girl. Niin kivoja nudelakkoja kummatkin, mutta niin kauan joutuivat kuitenkin odottamaan vuoroaan. 


Aloitetaan Kicksin kahvitytöstä. Cafe Girl on keltaiseen päin kallella oleva nude tekstuurilakka, joka pitää sisällään kultaista glitteriä. Erittäin kaunis lämpimän sävyinen nude, jolle oli ihan tuhottoman vaikea löytää sopivan sävyistä cremeä kaveriksi. Ihan valehtelematta oon yrittänyt yhdistää tuota varmaan jo viiden eri lakan kanssa, mutta kun ei tule matchia. Ei niin sitten millään. Olin jo heittämässä kirvestä kaivoon kyseisen lakan kanssa, kunnes muistin yhden muinaisen essencen, jonka oon lahjoittanut siskolleni kun sävy ei miellyttänyt. Äkkiä kysyttiin josko lakkaa saisi vielä takaisin ja jep, it's a match! Halleluja!

Siinä ne nyt ovat. Aivan kuin olisivat syntyneet yhdessä. Vitsi että oon iloinen! Lakkauksistakin tuli niin komeat, että eihän tässä voi nyt muuta kuin tyytyväisenä myhäillä. 

Käytetyt tuotteet:
Gina Tricot - Base Coat
Gina Tricot - Puff Powder
Oriflame - Pearly Beige
Essence - Candy Love
Kicks - Cafe Girl
Dermosil - Top Coat
+ Mereneid Sari kultaiset glitterit

Onko teille tullut kohdalle näitä hankaluuslakkoja, jotka ei vain jostain kumman syystä päädy ikinä blogiin asti?

Rentouttavaa viikkistä! ♥

7 kommenttia:

  1. Candy Love näyttää tosi hyvältä kultaisten glitterien kanssa! Täytyy pitää mielessä, koska en oo millään keksiny tuolle lakalle mitään hyviä koristeluja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin oli jotenkin kauhean vaikea keksiä tuolle Candy Lovelle lakkauksia! Kultainen glitter onneksi toimi tosi hyvin yhdessä sen kansssa. :)

      Poista
  2. Aih että, nyt on kyllä todella tyylikkäät! ♥ Ihan täydellinen lakkayhdistelmä, onneksi muistit tuon essencen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Nena Sofia! ♥
      Yllätyin kyllä itsekin siitä kuinka hyvin nuo toimivat yhdessä. :)

      Poista