Paluu ensiaskelille

Olen aina väliajoin käynyt ihan mielenkiinnosta tutkailemassa ja lueskelemassa blogini vanhoja postauksia sekä etsinyt tietokoneeni syövereistä niitä ihka ensimmäisiä todisteita lakkaharrastuksen alkuaskelista. Tässähän on jo aika pitkä matka tullut tallusteltua kynsikoristelujen saralla, sillä ensimmäiset merkinnät blogistani ulottuvat vuoteen 2012. Bloginihan sai alkunsa itseasiassa jo vuonna 2011, mutta tälle ajalle sijoittuneet postaukset olen kuitenkin jo syystä tai toisesta poistanut.

Sanotaanko nyt vaikka niin, että tuolloin 14-vuotiaan Anniinan iän pystyi kyllä hyvin helposti huomaamaan rönsyilevästä tekstistä ja useista hymiöistä, joita tekstien väliin oli aina välttämätöntä lisätä. Suurin syy tekstien poistamiselle oli kuitenkin silloinen omien kuvieni lisäily postauksiin. Ja nämä siis ei todellakaan olleet mitään meikkien esittelyyn tarkoitettuja kuvia vaan ihan selfieitä, joita siihen aikaan otettiin tietenkin järjestelmäkameralla peilin kautta, heh. (Kalkuloi etäisyyttä lähimpään häpeän kuoppaan.)

Vuoteen 2012 mennessä kuitenkin alkoi kynsienlakkailu olemaan jo niin iso kiinnostuksenkohde itselleni, että siitä tuli heittämällä toinen pääaiheeni valokuvauksen rinnalla blogissani. Kysymys kuuluukin, valokuvaanko vielä kuusi vuotta myöhemminkin? Vastaus siihen on myöntävä, vaikken enää lähellekään niin suurella kapasiteetilla siihen panosta kuin aikoinaan.

Pian kuitenkin kynsienlakkaus alkoi ottamaan jo niin suurta jalansijaa postauksissani, että siitä tuli yksistään pääaiheeni blogissa ja valokuvaus sai eläköityä ja väistyä pois tieltä.

Ensimmäisten kollaasien kuvat matkustavat pitkän matkan vuosien 2011-2012 välimaastoon. Voitte varmaankin huomata, että aika erilaisissa pituuksissa huitelivat kynnet tuolloin. Eivätkä näköjään kynsinauhanikaan olleet vielä kuulleet kynsinauhaöljyjen ilosanomasta, sillä näyttävät olevan ihan valmiita lähtemään litomaan käsistäni hetkenä minä hyvänsä. 

Vähän ehkä yllättävää, että suurin osa lakkauksieni koristeluista on tuohon aikaan toteutettu leimaamalla, sillä juuri muutama viikko sitten vannoin hautavaani leimavälineet viiden metrin syvyyteen maan alle. Minulla ei ainakaan ole minkään valtakunnan haisua, että miten olen nuo leimaukset joskus tehnyt tai että, mikä päällyslakka minulla on ollut, sillä se ei ole selvästikään levittänyt leimauksia. Tästä johtuen päädyin sellaiseen johtopäätökseen, että leimauslahjat ja -taidot voivat siis tosiaankin kadota ajankuluessa ja hyvät päällyslakat voivat kadota maan alle. Tosi outoa...

Kynsikuvien parantumisen ohella voidaan myös huomata, että vuoden 2012 loppupuoliskolle siirryttäessä myös muitakin koristelutapoja oli jo liittynyt mukaan. Pilvimanikyyreja, kynsilakalla tehtyjä tähtiä, fimoja ja glittereitä. Yllä olevan kollaasin leopardikynnet olivat minun ihkaensimmäiset käsinmaalaukseni ja olin näistä silloin tavattoman ylpeä. Nyt näitä katsoo pienten naurun hörähdyksien saattelemana, mutta jostainhan se on aina lähdettävä liikkeelle ja harjoitus tekee mestarin.

Tässä vaiheessa taidetaankin mennä jo vuoden 2013 puolella ja pystytäänkin jo havaita pientä harjaantumista lakkkauksien siisteydessä. Muistan yllä olevia vaaleanpunaisia karkkimanikyyrejä tehdessäni käyttäneeni tavallisesta teipistä leikattuja paloja, sillä en omistanut vielä koristeteippiä. Punaisissa Kiina-manikyyreissä koristeluteipit olivat kuitenkin jo näköjään löytäneet luokseni.  

Viimeiseen kollaasiin valikoitui lisää vuoden 2013 tekeleitä. Leopardikuosia on testattu vielä uudemman kerran, siirtokuvat ovat alkaneet valloittaa markkinoita ja liukuvärjäys-yritykset ovat myös tulleet harjoittelun alle. Vieläkään en tuota lajia täysin hallitse ja vieläkin löytyy parannettavaa ja opeteltavaa. Jos jotakin olen vuosien aikana löytänyt ja oppinut, on oma tyylini lakkauksissa. Enää ei tulisi mieleenkään maalata vihreitä ja punaisia omenoita kynsilleni, mikä on toisaalta sääli, sillä tuo alkuaikojen rohkeus on jotenkin vuosien kuluessa karissut pois ja tilalle ovat tulleet samat tutut ja turvalliset koristelutyylit. Toisaalta taas en koe haluavani tehdä kynsilleni sellaisia lakkauksia, joita en kokisi mieluisiksi. Vihreät ja punaiset omenat kynsilläni tuntisin oloni nykyään vain lähinnä epämukavaksi ja hölmöksi, kun taas toiset eivät pystyisi kulkea minun glitteröverit kynsillään.  

Tässä olisi siis pieni takaisin heitto ihan harrastukseni alkuajoille, vaikka höpöteltävää olisikin löytynyt vielä paljon enemmänkin. Jätin seuraavat tulevat vuodet tästä postauksesta ihan tietoisesti pois, sillä halusin keskittyä enemmänkin näihin ihan ensiaskeliini. Vuoteen 2014 mennessä olin kuitenkin jo kahdesta kolmeen vuoteen kynsiäni lakkaillut, jolloin jonkin sortin harjaantuneisuus alkoi jo pikkuhiljaa näkyä. Aloinkin pohtia, että haluaisitteko nähdä vielä vaikka vuosien 2014-2015 akselille sijoittuneita lakkauksia? Näistäkin vuosista kuitenkin on jo sellaiset nelisen vuotta kulunut ja paljon on kynsiharrastukseni sinäkin aikana mennyt eteenpäin. 

Huh, jaksoikohan kukaan edes lukea tänne asti minun höpinöitäni?

Pakkasen täyteistä keskiviikkoa toivotan teille kynsimuistojeni syövereistä! ♥