maanantai 19. toukokuuta 2014

Ostoksia ja muuta höpötystä

HUH! No nyt on tullut pitkä postausväli. Kynsi-innostus on ollut näinä viikkoina maassa, sillä vasemmasta kädestäni ( eli siis kädestä mistä lakkaukset aina kuvaan ) on lohjennut nimetön ja keskisormi. Kynsiä olen kasvatellut jo niin kauan, että en aio kaikkia leikata lyhyiksi, joten kynsiä nyt jonkin aikaa kasvatellaan takaisin. Siksi blogini elää vielä tästäkin eteenpäin aikalailla hiljaiseloa. Joitakin lakkoihin kohdistuvia postauksia voi tulla tai jos jotkut oikein kivat kynnet saan aikaiseksi niin silloin postaan ne lyhyistä kynsistä huolimatta. Varastossa säästelen myös kaksia lakkauksia, joissa kynnet ovat vielä normaalit, mutta niitä en vielä postaa. Olen myös ollut todella kiireinen koulun kanssa ja lähes joka päivä näinä hiljaisina viikkoina olen koulun jälkeen päntännyt asioita päähän iltaan asti. Onneksi reilun kahden viikon kuluttua kutsuu kesälaitumet ja on vihdoin aikaa blogillekkin enemmän!

Päätin postailla ostospostauksen taas pitkästä aikaa. Mimaxilta tuli tilattua kolme China Glazea, kun ovat reilussa alessa koko toukokuun ajan! Vähän jäi vielä lakkoja huutamaan nimeä ja jos ihme käy, tilaan vielä tässä kuussa ehkä lisääkin? En kyllä tarvisi yhtään enää lisää, mutta kun ne olis niin halvalla... Yksi Essiekin tuli Anttilasta kotiutettua. Muodostin pakkomielteen Essien On A Silver Platteriin ja pakkohan se oli hakea kotiin.

Keep Calm, Paint On - Pure Joy - Just Be-Claws

On A Silver Platter

Postausta kirjoittelen kauheassa kiireessä. Sormet aivan syyhyää näppäimistöllä, sillä yritän ehtiä sammuttaa koneen ennenkuin pahin ukkonen tulee päälle. Täällä on jo yksi ukkosrintama riehunut ja voin sanoa, että jos joku huono puoli kesässä on, se on nämä ukkoset! Hyi!

4 kommenttia:

  1. Itsekin tilasin Mimaxin alesta vähän lakkoja, mutta vaikka raa'asti karsin niin ei silti ihan kolmeen jäänyt... :D
    Täällä ei sentään vielä ukkosta, mutta koko ajan synkät pilvet nousee, että taitaa kohta tulla lähtö koneelta. Mun mielestä ukkonen on kuitenkin jännää, kunhan se ei sentään vahinkoa tee.
    Mjoo, tästä tuli nyt tämmönen kommentti, jossa höpöttelen vaan itestäni. Sori... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! :D Itse pidän uuvutustaistelua uudelleen tilaamisen suhteen. Olis niin halpoja kerranki...
      Täällä ukkosti ja tuuli varmaan koko kesän edestä. Onneksi myräkät oli lähinnä kuuroluonteisia, joten eivät kauaa kestäneet. Itse pelkään lähes kaikkea ampiaisista ukkosiin. :D

      Poista
  2. Kivoja ostoksia, itteeki noi halvat chinat himottais, yhen kerran tilasin jo mut kaks lakkaa vaan.. kaihertaa nyt se sarja mitkä on leimaukseen hyviä, mikä nyt olikaan.
    Meiltä meni ukkonen vähän ohi, sen verran kuulu jyrinää et napsin johdot seinistä mut ei kauaa kestäny, ei osunu päälle.. vesisadetta oisin kaivannu hiukan enemmän, niin kamalat siitepölyallergiaoireet et kunnon kaatosade ois tarpeen. Nyt vaan ripotteli sen verran et sen mukaukonilman jälkeen oli vaan trooppisen kuuma ja kostea ilma. Mä kyllä tykkään ukkosesta vaikka tuliski vähän rajumpi myrsky.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. China Glazen Romantigue kokoelmaa tekis kyllä mieli itsekin tilata ( jos sitä kokoelmaa tarkoitit :D) , mutta jotenki nuo cremet ja glitterit aina kiilaa edelle...:D
      Täällä sadetta riitti kyllä vaikka muillekkin jaettavaksi! Itsellä siitepöly aiheuttaa kauheaa silmien kutiamista ja kirvelyä, joten sade oli kyllä oikein tervetullut tänne! Toivottavasti pahin siitepöly aika alkaisi pian olla jo ohi!

      Poista