perjantai 25. maaliskuuta 2016

Keväistä oranssia leopardilla ja glitterillä

Viime postauksessa taisinkin mainita tulevani postailemaan uudet lakkaukset kun koulujutut antavat sen verran myöten, mutta eiväthän ne sitä sitten tehneet. Onneksi tämä pääsiäisloma tuli tähän kuin tilauksesta ja sain aikaa tehdä uuden postauksen, kun ei tarvitse koulussa istua.

Tänään kynsillä siis oranssia ja leopardikuviota. Leopardikuosin kynsillä olo ei ole mikään yllätys, mutta kirkasta neon oranssia ei ole hetkeen mun kynsillä nähtykään, kun olen niin mieltynyt tummiin lakkoihin tuossa viime vuoden aikana. Nyt kuitenkin kevään tullen ajattelin, että voisi olla ihan hyväksi välillä käyttää vähän pirteämpiäkin värejä kynsillä, joten lakkalaatikosta valikoitui Essencen kirkas neon oranssi Shade Of Happiness. SOH on yksi Essencen uutuussävyistä tältä keväältä. Aivan ihana pirteä oranssi! Peitti pitkätkin kynnet kahdella kerroksella ja levityksessäkään en havainnut ongelmia. 


Koristeluiksi päätin tehdä jonkin sortin leopardikuosia taas näin vaihteeksi. En kuitenkaan halunnut aivan koko kynsiä kuorruttaa tuolla kuviolla, josta sainkin idean että josko sen kuvion kanssa vähän kikkailisi. Päädyin sitten lisäämään leopardikuviot ruffian tyylillä kynsien tyviin, lakaten täplien pohjalle Essencen vaaleaa nudea I Nude It. Täplien keskellä on OPIn Taupe-Less Beach ja niiden ympärillä taaskin Essencen Yummiiii!. Päällyslakka päälle ja glitterit rajalle. Etu- ja pikkusormiin sekä peukaloihin asettelin simppelisti vain kolme glitteriä kynsien tyviin. Vielä yksi kerros päällyslakkaa ja valmista!

Ootte varmaan huomannut, että käytän usein kynsissäni tuollaisia yksittäisiä glittereitä. Moni varmaan menettäisi hermonsa noita asetellessa yksitellen paikoilleen, mutta itse pidän glitterien asettelua kynsille tosi rentouttavana ja mukavana puuhana. Varsinkin jos on paljon stressiä kertynyt, niin tuollainen tarkka ja rauhallinen tekeminen on itselleni todella hyvä lääke lieventämään stressiä! Varsinkin kun tuo lukio on se suurin stressin lähteeni tällä hetkellä elämässäni. Onneksi enää vuosi jäljellä sitäkin ja sitten on alta pois. (Tai no se riippuu aivan siitä, että pääsenkö kirjoituksia lävitse. Damn you pitkä englanti, joka olet pakollisena läpäistävänä..) 

Käytetyt lakat:
Gina Tricot - Base Coat
Essence - Shade Of Happiness
Essence - I Nude It
OPI - Taupe-Less Beach
Essence - Yummiiii!
+ hopeat glitterit 

Olivat muuten todella mieluisat lakkaukset ja ovat vieläkin, sillä en ole malttanut poistaa näitä millään kynsiltä! Haluaisin jo tehdä uudet lakkaukset, mutta en toisaalta halua samalla luopua näistä tämän hetkisistä. Suuret on munkin ongelmat..:D

Rentouttavaa pitkäperjantaita ja pääsiäistä! :)

12 kommenttia:

  1. Aivan ihanat! ♥___♥ Jälleen.. :D
    Mä ostin kans just itse tuon saman essencen lakan ja on se kyllä ihastuttavan värinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Katri! :) <3
      Tuo essence on kyllä aivan ihana!

      Poista
  2. Ihanat kynnet! Toi sun kynsien malli on kyllä kaunis, moni lakkaus näyttää hyvältä noilla. Tämäkin on oikein onnistunut, tykkään kovasti oranssista väristä ja leo-kuvioikin on jees.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon kehuista E-S! :)
      Oon itsekin vuosien mittaan tykästynyt tähän muotoon kynsissäni. :)

      Poista
  3. Nätit on ja ihanan keväiset. :)

    VastaaPoista
  4. Jösses miten upeat! Nämä on kyllä yhdet mun lempparikynsistä pitkään aikaan, niin pirteät ja moniulotteiset jajaja... Mun on ehkä pakko tehdä jotkut vastaavat myös, vaikkei multa kyllä löydy noin ihanaa oranssia kokoelmasta, pöh! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kiitos Nena Sofia kehuista! :)
      Ja ei muuta kuin tekemään jos lakkaukset inspiroivat! Innolla odotan sun versioita näistä lakkauksista. :)

      Poista
  5. Tosi upee lakkaus :) Mulla toi oranssi Essence odottaa vielä kynsille pääsyä. Jestas se on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Toi oranssi Essence on kyllä aivan ihana! <3

      Poista