sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Tummanviolettia kera strassien

Heippa taas! Tänään olisi vuorossa erittäin yksinkertaiset ja helpot lakkaukset, sillä oon jo pitkän aikaa halunnut testata tällaista strassien ja tumman mattalakan yhdistelmää. Sain myös samalla testattua Born Pretty Storelta testiin saamiani hopeita strasseja, joten sain hoidettua kaksi kärpästä samalla iskulla. 





 Pohjalle tummaksi lakaksi valikoitui Essencen violetti creme Amazed By You. Lakka peitti kynnet täysin kahdella kerroksella ja levittyikin ilman suurempia vastaväitteitä. Lakan kuivuttua lisäsin päälle kerroksen OPIn mattapäällyslakkaa ja lisäsin vielä sen kuivuessa strassit nimettömien ja peukaloiden tyviin. Nuo BPS:n strassit olivat vähän vaikeita saada kynsille aseteltua niin varovasti etteivät ne sulaisi päällyslakan vaikutuksesta. Muuten olivat kyllä ihan hyviä perusstrasseja, mutta tuo helpohko sulaminen oli kyllä vähän miinusta. 


Käytetyt lakat:
Gina Tricot - Base Coat
Essence - Amazed By You
OPI - Matte Top Coat

Tällä kertaa oli tekstin puolesta vähän lyhyemmästä virsi kaunis, mutta mulla on jo seuraavat lakkaukset odottamassa postattaviksi pääsemistä. Tulen kirjoittelemaan tekstit joskus ensi viikon puolella, heti kun koulujutut antavat sen verran myöten. Pidättekö te yksinkertaisista lakkauksista vai kyllästyttekö niihin nopeasti?

Jos kiinnostuit jostain Born Pretty Storen tuotteesta, kannattaa tilauksen yhteydessä käyttää koodia AHAH10, jolla saat -10% alennuksen tilauksesta. En hyödy linkkien klikkailuista tai tehdyistä tilauksista millään tavalla. :)

Rentouttavaa sunnuntaita! :)



8 kommenttia: