maanantai 16. tammikuuta 2017

Violetit ranskikset ja sormus

Huomaa taas että kirjoitukset ovat lähestymässä, kun jokaisesta päivästä pitäisi yrittää muurata aikaa lukemiselle. Motivaatio meinaa olla vähän heikonlaista, mutta olen yrittänyt kaikin mahdollisin keinoin raahata itseäni kirjojen ääreen, ettei sitten vain alkaisi keväällä kaduttamaan huonot arvosanat, jotka ovat johtuneet ainoastaan liian vähäisestä valmistautumisesta. Tällä kertaa luku-urakka on ennemminkin lasku-urakka, sillä kirjoitan tällä kertaa matikan ja fysiikan, jotka ovat kokonaisuudessaan oikeastaan vain laskemista. Tietenkin äidinkielikin tuossa ohella kirjoitellaan, mutta siihen ei onneksi tarvitse käyttää aivan niin paljoa aikaa kuin matikkaan ja fysiikkaan.


Mulla olisi tänään esiteltävänä yhdet kaikista kivoimmista ranskiksista, joita olen koskaan tehnyt. Inspiraatio pohjautuu taas vaihteeksi instagramista löytyneisiin @bella_ritcheyn tekemiin ihaniin ranskiksiin. Näistähän tosiaan tuli aika laillakin erilaiset verrattuna alkuperäisiin, mutta linkitin kuitenkin inspiraation lähteen tänne teillekin, jotta voitte halutessanne käydä ihastelemassa Bellan tekemiä toinen toistaan taitavempia lakkauksia. 


Olettekin jo varmaan spotanneet tuon kuvissa esiteltävän sormuksen. Halusin vähän vaihtelua välillä BPS:ltä tuleviin testituotteisiin, joten kysäisin heiltä voisinko esitellä joitain heidän sormuksistaan. Tämä kruunusormus valikoitui monien muiden ihanien sormusten joukosta testiin. Born Prettyn kaikki sormuksethan ovat ihan älyttömän halpoja, joten tilatessa ei kyllä korkealta putoa, vaikka sormus ei osoittautuisikaan mieleiseksi. Tätä sormusta tilatessa pystyi valitsemaan koon, mikä oli mun mielestä tosi hyvä juttu, sillä nämä sormukset ovat aina vähän hankalia tilattavia. Kaikissa sormuksissa ei ollut mahdollisuutta valita kokoja, mutta tällöin sormusten koko oli yleensä itse säädettävissä. 

Eiväthän nämä varmasti mitään ruostumatonta terästä ole tai yleisestikään laadultaan sitä aivan huippupäätä, mutta omasta mielestäni tosi kivoja rihkamasormuksia. Itsehän en kovin usein uskalla ostaa kalliita sormuksia, sillä olen erittäin taitava kadottamaan niitä. Tämän vuoksi rihkamasormukset on mulle ihan hyviä vaihtoehtoja. :D


Käytetyt tuotteet:
Gina Tricot - Base Coat
Gina Tricot - Puff Powder
Kiko - 338
+ erilaisia violetteja glittereitä
+ Lidanin valkoinen akryylimaali

Jos kiinnostuit jostain Born Pretty Storen tuotteesta, kannattaa tilauksen yhteydessä käyttää koodia AHAH10, jolla saat -10% alennuksen tilauksen yhteydessä. Linkit eivät ole mainoslinkkejä enkä myöskään hyödy tehdyistä tilauksista!

Mitä tykkäätte lakkauksista tai sormuksesta? Ihanaa alkanutta viikkoa teille!

8 kommenttia:

  1. Mun mielestä noi sun kynnet on paljon ihanammat kuin Bellan :D ♥ Ja onpa ihan supernätti sormus! Jospa itekin ottais seuraavaks semmosen testiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi että, kiitos paljon Katri! :) <3
      Suosittelen kyllä testailemaan noita sormuksiakin. Kivaa vaihtelua ainaisiin kynsikoristeisiin! :)

      Poista
  2. Hei vitsit onkin nätti sormus! Ja lakkaus se vasta kaunis onkin, suorastaan lumoava ♥♥ Maalasitko sinä nuo viivat itse? :o Näyttää ihan leimoilta!

    Ps. Tsemppiä luku-urakkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon kehuista ja tsempeistä Nena Sofia! :)
      Maalasin kyllä joo. Olivat muuten aika hirveitä maalata, kun ei meinannut millään saada täysin suoria ja tasapaksuja viivoja aikaiseksi. :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Suuret kiitokset kehuista! :)
      Tuo sormus on kyllä tosi kiva. :)

      Poista