maanantai 12. helmikuuta 2018

Enkä minä enää koskaan...

Olenkin jo tainnut muutamaan otteeseen kertoa teille ongelmastani kangistua samoihin vanhoihin kaavoihini lakkauksia tehdessäni. En tiedä huomaako sitä niin selkeästi lukijana, mutta ainakin näin itse lakkailijana sen tunnun huomaavan erittäin selkeästi. (Tai sitten vain kuvittelen ysinkertaisesti omiani, ken tietää.) Kynsilläni kuitenkin kerta toisensa jälkeen tuntuu pyörivän erilaiset akryylimaalaukset vaihtelevilla glittereillä höystettynä. Tuntuu ettei uusia juttuja tule testattua enää niin aktiivisesti kuin harrastuksen alkuaikoina. Siksi haluankin nyt tämän ymmärrettyäni (ja BornPrettyStoren niitä lähetettyä, heh) testata taas leimauslaattoja ja herätellä niitä vanhoja leimaajan taitoja haudoistaan. 


Minähän siis hautasin kaikki leimausromppeeni jo aikoja sitten noin viiden metrin syvyyteen maan alle ja lupasin itselleni, etteivät ne sieltä enää palaa takaisin ennenkuin jokaikinen niiden rakennehiukkanen on maatunut mullaksi. Noh nyt minusta kyllä vahvasti tuntuu siltä, että ironialla ja karmalla on täytynyt jotenkin olla tässä näppinsä pelissä, sillä muinoisen blogitaukoni aikana BornPrettyStorelta päätettiin sattumoisin lähettää minulle _leimauslaattoja_ testiin. Ai että kuinka ihanaa!

Lievästi pakotettuna jouduin siis kaivamaan pahaenteiset leimausromppeeni takaisin päivänvaloon, vaikka olinkin vannonut niiden jäämisen historiaan, huoh. Tässä sitä siis taas ollaan. Esittelemässä lakkauksia, jotka ovat luotu leimaten. Ja ei, vieläkään en sitä osaa. Ja kyllä, en vieläkään pidä leimaamisesta. Kas kummaa, kun ei tämän taukoni aikana ne leimauslahjat olleetkaan kehittyneet. Vieläkään se leima ei tarttunut kokonaisena kynnelle enkä vieläkään osannut sitä kohdistaa. Ja jos mietitte miten nämä kynnet ovat ylipäätänsä päätyneet tällaiseen lopputulokseen, jota voi julkisesti ihmisille esitellä, johtuu se ihan täysin siitä, että tein noista leimoista decalit ja lisäsin ne vasta kuivuttuaan kynsille. Koska muuten mulla ei olisi VIELÄKÄÄN mitään materiaalia, millä esitellä tämä leimauslaatta. Nih. 


Ja siis älkää käsittäkö väärin. Leimauslaatta toimi erittäin hyvin. Kuvio tarttui oikein hienosti leimasimelle jo ensiyrittämällä. Tässä tapauksessa puuttuivat vain ne leimaajanlahjat, joita kuvan siirtämiseksi itse kynsille vaaditaan. Siksi jouduinkin hiukan oikaisemaan ja länttäämäään kuviot kynsille vasta turvallisesti decalien muodossa. Ja jotta kaikki voisivat ymmärtää tämän ironian määrän tässä tilanteessa, kerronpa vielä, että BPS päätti muuten lähettää mulle yhden leimauslaatan sijasta kaksi. Joten palaamme asiaan vielä. :) *kuvitelkaa tähän kohtaan sarkastisen ja ahdistuneen naurun sekoitus

Käytetyt tuotteet:
Gina Tricot - Base Coat
Golden Rose - Rich Color - 06
Essence - Wild White Ways
Wild Mild - Top Coat
Essence - Gel Effect Top Coat
+ kultaiset glitterit

Niin ja muuten mulla on vielä näissäkin lakkauksissa käytössä tuo Essencen Gel Effect-päällyslakka. Ja tiedättekös mitä? Se ei oikeasti sutannut leimauksia!! Tai ainakaan mun leimadecaleita, jotka ei ole edes tehty leimauslakalla vaan ainoalla löytämälläni valkoisella, Essencen Wild White Ways:illa. Mutta sanoisin silti, että aika vaikuttavaa kolmen euron päällyslakalta, vai mitä? 

Jos kiinnostuit jostain BornPrettyStoren tuotteesta, kannattaa tilauksen yhteydessä käyttää blogini alekoodia AHAH10, jolla saat -10% alennuksen tilauksen yhteydessä. En hyödy linkkien klikkailuista tai tehdyistä tilauksista millään tavalla. 

Mukavaa maanantaita kaikille! ♥

10 kommenttia:

  1. Nätit lakkaukset ♡
    Miusta kans tuntuu, että mie olen kangistunut vanhoihin kaavoihin ja koristelen kynnet a i n a samalla tyylillä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitos Nanne! ♥
      Voi että, en siis selvästikään ole yksin ongelmani kanssa. Vitsi kun tietäisikin, että mistä tälläinen samoihin hyviksi havaittuihin koristelutekniikoihin jämähtäminen oikein johtuu. :/

      Poista
  2. Siis herrajumala miten mielettömän ihanat ja kauniit jajajaja...! EN EDES KEKSI SANOJA ♥ Miten ihmeessä sä vaan osaat ja osaat ja osaat?! Nää sun kynnet alkaa olla enemmän taideteoksia kuin kynsiä. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi ei kiitos hurjasti Katri ihanista kehuista! ♥ ♥
      Kyllä sitä täälläkin mokaillaan! Pitäisi varmaan taas kursia kokoon Metsään meni-postaus mun mokailuista. :D

      Poista
  3. Voi että, miten nätti lakkaus! 😍

    VastaaPoista
  4. Siis argh, mä niiiin tiedän mistä sä puhut! Miten kaikki muut taitaa leimaamisen salat, mut me ei vaan tajuta? Musta tuntuu, että tässä on joku salaliitto!

    Anyways, kynnet on ihanat, ja sen verran sun tyyliset, että leimatkin naamioitui ihan taidokkaasti maalatuiksi kuvioiksi, ennen kuin tekstin luin :D

    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, onneksi en ole ainoa! En vain ymmärrä, miten jotkut kykenee siirtämään sen leimauksen ihan täydellisenä leimasimelta kynnelle. Mulla meni ainakin ihan metsään joka ikinen yritys ja tajusinkin harvinaisen nopeasti, että tällä tekniikalla tästä ei ole kyllä tulossa sitten yhtään mitään. :D
      Kiitos paljon Nena! ♥ Oon vielä sen verran rähmäkäpälä, että noin ohuet maalaukset ei kyllä luonnistuisi alkuunkaan, hahah. :D
      Rentouttavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa sinullekin! ♥ ♥

      Poista