perjantai 30. maaliskuuta 2018

Pohdintoja eri palstoista

Kevät tulla porskuttaa ja allekirjoittaneellakin ovat pastellisävyt vallanneet kynnet. Olen yleensä ollut todella huono seuraamaan sesongeittain vaihtuvia lakkasävyjä, mutta tänä vuonna olen yllättäen saanut jonkun uuden buustin ajankohtaisille sävyille. Tummat lakkasävyt eivät ole kyllä yhtään houkutelleet lakkalaatikossa ja kerta toisensa jälkeen kynsille on päätynyt jotain värikkäämpää sävyä. Olen myös saanut jonkun extra-innostuksen taas lakkailuun, sillä olen tullut testanneeksi entisiä vihollisiani koristelujen saralla. Kynsilleni on muun muassa päätynyt taas pitkästä aikaa leimauksia, liukuvärejä ja jopa vesimarmorointejakin pariin otteeseen.  

Näistä lakkakokeiluistani pystyy näkemään lähes "live"-materiaalia Instagram-tilini kautta, joka kulkee nimellä @anniina_julias ja jonne voit löytää tästä linkistä. Kuten varmasti olettekin jo huomanneet, ettei postausrytmini ole sieltä nopeimmasta päästä eikä täältä pysty seurailemaan esimerkiksi juuri tämän hetkisiä lakkauksiani. Olen kokenut instagramin helpommaksi väyläksi jakaa juuri tämän hetkistä meininkiä ja menoa, ja siksi olenkin instagram-tarinoissani tavannut esitellä niitä uusimpia lakkauksiani sekä näyttää hiukan niiden tekoprosessia. Tänne blogiin taas on sitten kiva tulla kertomaan hiukan pidempiä pohdintoja lakkauksistani.  


Tästä tietenkin seuraa se, etteivät eri some-palstani ole samassa ajassa. Esimerkiksi täällä blogissani ovat nyt esillä lakkaukset, joita en ole vielä instagramin "feediin" lisännyt, mutta tarinoissa nämä lakkaukset on jo vilaukselta nähty. Haluankin nyt kysyä teiltä, jotka minua sekä täällä blogissa että instagramissakin seuraavat, että onko tälläinen järjestely teidän mielestä toimiva vai tiputteko aina kärryiltä, kun kolmessa eri paikassa näkyy erilaisia lakkauksia? 

Olen itse miettinyt paljon tätä asiaa ja punninnut sen toimivuutta. Itsehän kun haluaisin mahdollisimman paljon aina tuoda sisältöä some-tileilleni ja siksi tällainen järjestely on ollut itselleni henkilökohtaisesti toimivin. Omassa elämässäni kun tällä hetkellä ovat työt ja pääsykoe-urakka meneillään, jotka vievät aikaa blogipostauksilta. Siksi blogini ei pystykään päivittymään montaa kertaa viikossa eivätkä eri palstani päivity samassa rytmissä toistensa kanssa. 


Itse olen myös tykännyt instagramia päivitellä, sillä sinne pystyy vaikka lakkauksien 'tuoksinnassakin' kertomaan välitietoja. Siltikään se ei korvaa blogiani, missä pääsen kertomaan asioista pidemmin ja laajemmin. Instagramissa kun kaikki jutut esitellään ns. pintapuolisemmin eikä lakkauksilleni tule tarinaa taakseen ja siksi niille ei saa niin paljoa tarttumapintaa seuraajanakaan. Kirsikkana kakun päällä on myös hirveä epävarmuuteni englannin kielenkäytöstä, sillä pelkään kirjoittavani asioita ihan väärin ja kielioppini olevan ihan metsässä. Tästä hassua tekee se, että ymmärrän englantia kyllä hyvin niin puheesta kuin tekstistäkin, mutta kun itse pitäisi alkaa johonkin julkiselle tilille kirjoittamaan iskeekin epävarmuus.

Englanninkielisiä aineita tehdessäni en omannut tällaista epävarmuutta, sillä tiesin vain opettajan lukevan tekstini. Kaiken huipuksi vielä se, etteivät esseeni edes ikinä menneet huonosti eikä niistä löytynyt kasoittain kielioppivirheitäkään.  

Käytetyt tuotteet:
Gina Tricot - Base Coat
Gina Tricot - Puff Powder
Essence - Wild White Ways
Essence - Write On My Chalkboard
Mont Marte - Lamp Black
Essence - Gel Effect Top Coat
+ kynsivinyylit

Tähän asti siis kaikki tekstini olen epävarman varmasti englanniksi Instagramissa kirjoitellut. Olen myös päättänyt sen englantina pitää ja urheasti opetella sitä käyttämään ihan itsekirjoitettunakin. Ja eihän kukaan toisten kielioppivirheitä enää seuraavana päivänä pohdiskele. Kuten sanotaan, virhe on lahja, josta oppii.   

Aurinkoista pääsiäisviikonloppua kaikille! ♥

6 kommenttia: