keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Haaste

Sain blogihaasteen Liisalta ! :)

Tämän pienen palkinnon on tarkoitus löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa. 

Säännöt :
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille. 
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut. 
6. Ei takaisin haastamista.


11 asiaa minusta : 

1. Asun Etelä-Pohjanmaalla
2. Minulla on silmälasit, mutta käytän piilareita.
3. Rakastan kynsien lakkausta ja valokuvaamista.
4. Rakastan myös kesää.
5. Haluaisin muuttaa pois Suomesta.
6. Inhoan pimeää ja ampiaisia.
7. En pidä lentokoneessa olemisesta. 
8. Laulan suihkussa.
9. Laitan herätyksen soimaan aina vähintään puolta tuntia ennen oikeaa heräämis aikaa, että saisin ajatella saavani nukkua vielä. 
10. Olen huono säästämään rahaa.
11. Täydelliset Naiset ovat paras TV-ohjelma minkä tiedän.


Haastajan kysymykset minulle : 

1.Kummasta pidät enemmän, kirpeästä vai makeasta ?
- Makeasta !
2. Missä maissa olet käynyt ?
- Espanja, Kreikka, ja Viro.
3. Lempituoksusi ?
- Jos hajuvettä tarkoitetaan niin, Escadan Marine Groove.
4. Millasta ruokaa söisit nyt, jos saisit valita mitä tahansa ?
- Jotain makeaa.
5. Oletko koskaan murtanut mitään luutasi ?
- En
6. Lempivuodenaikasi ? 
- Kesä !
7. Jos olisit eläin, mikä olisit ?
- Lintu 
8. Onko sinulla lemmikkejä ?
- On.
9. Mitä odotat eniten elämältäsi ?
- Jaa-a, paha kysymys! En itseasiassa tiedä. 
10. Lempivärisi ?
- Keltainen varmaankin.
11. Millaisesta musiikista pidät ?
- Vähän nyt mitä radiosta sattuu tulemaan. Eli kaikenlaisesta.


Kysymykset seuraaville :

1. Mikä on lempivuodenaikasi ?
2. Jos pystyisit muuttamaan Suomesta pois, muuttaisitko vai jäisitkö ?
3. Monta kynsilakkaa omistat ?
4. Lempilakkasi ?
5. Harrastatko mitään ?
6. Seuraatko jotain TV-sarjaa ?
7. Lempilaulaja/bändi ?
8. Mikä on inhokki urheilulajisi ?
9. Lempihajuvesi ? 
10. Onko sinulla mitään hassua tapaa ?
11. Mikä on lempiherkkusi ?


Haastetut:

En löytänyt omasta blogiluettelostani 11 alle 200 lukijan blogia, joten sain vain 7 haastettua tähän! :D

4 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta, oon tehny tän aiemminkin mutta saattaa olla että innostun jossain kohtaan tekemään uudestaankin. ;D

    Heeei, miten oot saanu tohon kursoriin ton "tähtisateen"?! Se on ihana! Haluun kans?! :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää sama haaste tuntuu kiertävän samoilla blogeilla, koska mullekkin tätä on ennemminkin ehdoteltu! En vain ole muistanut näitä toteuttaa :D

      Ja tuon tähtisateen oon löytänyt jostain nettikursori sivustolta. Jonka nimeä en enää muista! Sieltä kopioinut hiiren html-koodin ja liittänyt sen blogin ulkoasu-kohtaan html-koodi valinnalla. Voin linkittää sivun jos löydän sen vielä jostain ! :)

      Poista
  2. Oon saanu tän haasteen jo niin monesti, et nyt vähän huijaan ja kirjotan siulle vastaukset kysymyksiis suoraan tähän, kjeh. :D

    1. Ehdottomasti kesä!
    2. Jos saisin ottaa avopuolison ja kissat mukaan niin voisin asustella ulkomailla hetkisen, mutta loppupeleissä haluaisin kuitenkin takaisin Suomeen. :)
    3. Tarkkaa lukua en tiedä, mutta heitetään villi veikkaus, että noin 100.
    4. Varmaan tällä hetkellä niinkin eksoottinen kuin W7:n Black :DD
    5. Kuntosalia, pyöräilyä, kynsien lakkaamista ja kissojen kanssa oleskelua :)
    6. Salkkareita, True Bloodia, Grimmiä...
    7. Mitään erityistä lempparia ei oo, mut lähinnä kuuntelen tanssimusiikkia
    8. Juoksu!
    9. Beyonce - Heat
    10. Moniakin, mut äkkiseltään tulee mieleen pakkomielle siitä, että sohvatyynyjen ja sohvalla olevien vilttien täytyy olla "oikeissa" asennoissa. :D
    11. Melkein kaikki makea :)

    VastaaPoista