maanantai 27. lokakuuta 2014

Kynsimasista ja vaaleansinistä

Jonkin sortin kynsimasista on tällä puolella ruutua ilmassa. Ideoista kumisee pää tyhjyyttään ja jos jokin idea löytyy ja pääsee toteutusvaiheeseen asti, eivät koristelut toimikaan niin hyvin kuin ne olivat mielessäni toimineet. Kun kynnet ovat fail-osastoa, ei niitä tee mieli kuvata, saatika postata. Tälläkin hetkellä kynsilläni on vain lakka, joka odottaa koristeluita päälleen. Koristeluideoita tälle lakalle päässäni on nolla. 

Mutta nyt tämän kertaisiin kynsiin. Ideoita lakkailua aloittaessa ei ollut ja lätkinkin kynsille vain ensimmäiset lakat, jotka sopivat yhteen. Loppujen lopuksi idean kynsiini sain juuri ostamistani reiänvahvistimista, jotka olin hankkinut kansiotani varten. Muistin joidenkin bloggaajien käyttäneen näitä tarroja puolikuu-manikyyreissä apuna ja siitä rohkaistuneena päätin itsekin testata puolikuita pitkästä aikaa. Idea raitoihin tuli ihan yhtäkkiä reiänvahvistimia asetellessa, joten länttäsin teipit siinä samalla kynsille. Kun miljoonat teipit ja reiänvahvistimet olin saanut vihdoin kohdistettua kynsille, lakkasin päälle Essencen I'm Bluetiful:ia. Teipit irti, glittereitä rajalle ja päällyslakka päälle. Done!


Lakkaukset näyttivät kynsillä juuri sellaisilta kuin olinkin ne kuvitellutkin. Tykkäsin näistä kyllä kovasti, mutta saivat olla kynsillä vain päivän verran. Nopea kyllästyminen kynsiin, on itseltäni harvinaista, sillä jos saan aikaiseksi kivat lakkaukset, pidän niitä yleensä vähintään kolme päivää. 


Käytetyt lakat:
Gina Tricot - Base Coat
Golden Rose - 
Flormar - WL01
Essence - I'm Bluetiful
Dermosil - Top Coat
+ hopeita glittereitä

Itse olen tulossa kipeäksi. Ja koska kuuluisa tuurini on sangen ivallinen minulle, alkaa koeviikko keskiviikkona! Aargh! Päätin jo, että kouluun menen kokeet tekemään vaikka olisi pää irti, sillä uusintoihin en tahdo mennä. Blogi voi siis tällä viikolla olla vähän hiljaisempi, sillä luen kokeisiin ja todennäköisesti sairastan flunssaa.

 Toivottavasti teidän viikkonne alkaa paremmin! Kivaa alkanutta viikkoa! :)

8 kommenttia:

  1. Ihana lakkaus! Itselleni ei vain tuo sininen sopisi, mutta sinun ihon väriin näyttää sopiva hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! :) Itse kammoan kuusen vihreää kynsilläni, sillä tuntuu että se ei vain sovi mitenkään mun ihon värilleni. :D

      Poista
  2. Nostan kyllä hattua noille teippailuille! En varmaan ite koskaan jaksas tehdä tuommosta:D Lopputulos miellyttää ainakin mun silmää kovastikin, joten varsin kivat kynnet:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Nyt ihmiset varmaan kohahtaa järkytyksestä kun sanon tämän, mutta mun mielestä noiden teippien laitto oli oikein rentouttavaa, eikä tarvinut ärräpäitä päästellä. Ehkä oon saanut jotkut super hyvät teipit. :D

      Poista