torstai 9. helmikuuta 2017

Kruunuja kera harmaan

Kun tämä postaus pulpahtaa eetteriin, istun minä parhaillaan äidinkielen tekstitaidon kokeessa toivoen jonkun tuovan minulle tarvittavat taidot kirjoittaa mahtava kuuden pisteen tekstitaidon vastaus. Oon aika varma, ettei sitä jotakuta pelastajaa tule kirjoituksissa näkymään ja siksi päädynkin varmaan hiki päässä tihrustamaan kolme erittäin epäselvää tekstitaidon vastausta, jotka keräävät jopa muutamat naurun hörähdykset sensoreilta sitten ytl:ssä. Noh, ainakin yritin.  

Mennään nyt kuitenkin tämän päivän lakkauksiin ja jätetään minut hikoilemaan kirjoituksiin. Halusin siis pitkästä aikaa lakkailla kynnet harmaalla, sillä sitä väriä ei ole tullut turhan usein kynsillä käytettyä. Lakkalaatikosta löytyi sopivasti testaamista odottava OPIn I Don't Give A Rotterdam!, jonka ostin taannoin I Love Me-messuilta vaivaisella viiden euron hintalapulla. Ensimmäisellä kerroksella IDGAR oli kyllä aivan hurjan ohut ja läpikuultava. Tässä vaiheessa aloinkin jo arvailla syyn tuolle naurettavan pienelle hinnalle, mutta kaikeksi yllätykseksi toinen kerros toikin sitten täydellisen peittävyyden. En siis heittänytkään ihan hukkaan niitä viittää euroa! 


Meinasin ensiksi tehdä erittäin yksinkertaiset lakkaukset lisäämällä myös keskisormiin glitterit samalla tavalla kuin etu- ja pikkusormiin. Pohjalakkojen kuivuessa aloin kuitenkin epäillä lakkauksista tulevan liian yksinkertaiset minulle. Näin ollen keskisormiin päädyinkin maalailemaan tuollaisia kruunulta näyttäviä kuvioita valkoisella akryylimaalilla ja lisäämällä hopeita strasseja seuraksi. Lopputulos oli kyllä erittäin mieluinen! En ole nyt hetkeen tehnytkään skitlettejä, sillä mulle iski joku villitys saada kaikille kynsille samanlaiset koristelut, jotta kynsien yleisilme olisi jotenkin symmetrisempi. Nyt kuitenkin testailin taas pitkästä aikaa skitlettejä ja kylläpäs vain tykästyinkin näihin taas!   

Käytetyt tuotteet:
Gina Tricot - Base Coat
OPI - I Don't Give A Rotterdam!
Color Club - Sex Symbol
Dermosil - Top Coat
+ Lidanin valkoinen akryylimaali
+ Cheekyn hopeat strassit
+ hopeita glittereitä

Mitä pidätte lakkauksista? Ihanaa pakkasen täyteistä perjantaita teille! ♥ 

MUOKS! Oon näköjään möhlinyt postauksen ajastuksen ja tämä nyt pärähti sitten tänne jo tänään torstaina! Älkää siis ihmetelkö mun höpinöitä kirjoituksista ja perjantaista. Tulkaa vaikka huomenna lukemaan tämä uudelleen! :'D

12 kommenttia:

  1. Tosi upeat kynnet! Mä luulin tuota kruunua hopeiseksi siirtokuvaksi :) Tsemppiä kirjoituksiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos tsempeistä ja kehuista Neilikka! :)
      Sai kyllä maalata kieli keskellä suuta kun väkersin tuota kruunua! :D

      Poista
  2. Ihanat kynnet, ja sun kynsien malli on tosi kiva.
    Apua, kun säikytit toivottamalla hyvää perjantaita. Kerkesin jo hätääntyä, että oon unohtanut mennä töihin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, pahoitteluni turhasta säikyttelystä! Itsekin kyllä vähän hämmennyin kun tulin tänne blogiin ja näin, että tuolla perjantain postauksella on jo ihan hyvin verran katsomiskertoja kertynyt. Olin näköjään saanut taas möhlittyä tuon ajastuksen, haha! :'D
      Kiitos kehuista Yue! :)

      Poista
  3. Onpa ihan sairaan ihanat kynnet jälleen! ♥___♥

    VastaaPoista
  4. Jestas, sä oot ihan älyttömän taitava! Nämäkin on niin kauniit kuin olla voi <3

    Toivottavasti kirjoitukset sujui hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset kehuista Nena Sofia! Ihana päivää piristävä kommentti. :) <3

      Poista