perjantai 3. marraskuuta 2017

I Love Me 2017-ostokset

Nyt kun on kerrottu viime vuoden messuostosten tämän hetkisestä tilasta, voidaan siirtyä esittelemään uusimpia messuostoksiani tältä vuodelta. Tuotteiden testipostausta kirjoitellessa oli kiinnostavaa huomata kuinka vain vajaassa vuodessa mielenkiinnonkohteet voivatkin muuttua. Mitään mullistavaa ei siis tapahtunut siltä osin, että kosmetiikka ja kauneus vieläkin olivat se kaikista kiintoisin juttu messuilta, mutta viime vuodesta poiketen itseäni houkuttivat paljon enemmän luonnollisesti-puoli monine luonnonkosmetiikkamerkkeineen. Viime vuonna tuli lähinnä shoppailtua tuttavilleni sieltä juttuja. 


Luonnollisesti-puoli oli tänä vuonna laajentunut huomattavasti sitten viime vuoden ja paljon uusia merkkejä oli tullut messuille näytille. Lavera tosin oli jo vanha tuttu aiemmilta messuilta ja sen pisteellä olikin taas tutusti messujen ajan kaikki tuotteet -40% ja sieltä tulikin muutama tuote hamstrattua hyvällä alennuksella. Mukaani tarttuivat meikkien pesussa hyväksi todettu 2in1 puhdistusmaito, jolle messualennuksen jälkeen jäi hinnaksi vain noin 5-6€ sekä kaksi kappaletta eri käsirasvoja. Näitä tulee aina osteltua vähän sieltä sun täältä testiin, sillä lukeudun yksiin käsirasvojen suurkuluttajiin. Tällaiset kosteutustehoiltaan kevyet käsirasvat ovat hyviä esimerkiksi käsilaukussa kuljetettaviksi. 
Madaran ja Mossan messuosasto olikin yksi meidän jo ennalta päätetyistä käyntikohteistamme ja hirveässä tungoksessa siellä sitten ehdinkin testiin nappaamaan vain muutaman tuotteen. Mukaan lähtivät siis pienehköissä pakkauksissa olevat Madaran mutanaamio ja kuorintavoide, jotka kumpainenkin kustansivat 3,5€/kappale. Mossalta testiin nappasin vielä miselliveden, jonka sain hyvään messuhintaan, 8€. Jos hiukan vähemmän olisi ollut porukkaa matkassa, olisin varmasti valinnut muitakin juttuja mukaani. 


Viime vuodesta poiketen myös syötäviä juttuja eksyi mun messuostoksiini. Biokian pisteellä hyvässä messutarjouksessa olivat isot määrät erilaisia kuivattuja marjoja, joita sai 4 pussia kympillä. Siskoni kanssa siis hyödynnettiin tämä tarjous puoliksi ja napattiin kumpikin kaksi pussia testiin. Ja kuten kuvasta pystyy päättelemäänkin, en malttanut pitää näppejäni millään erossa noista valkosuklaapuolukoista ennen kuvien ottamista, joten niistä on jo ehditty 'vähän' maistelemaan. Ihan tolkuttoman hyviä kyllä olivat, suosittelen!
Myös yksi teepaketti eksyi messuostosteni mukaan. Tämä tosin ei ole ostettu itselleni, sillä en ole mikään suuri teen tai lakritsan ystävä. Tee jatkaa siis matkaansa äitini hyppysiin. Tämä taisi maksaa reilut pari euroa, jos oikein muistan. 


Luonnollisesti-puolelta tuli spotattua myös ihan ihka uusi luonnonkosmetiikkamerkki itselleni, nimittäin PuroBio. Edullisten hintojen siivittäminä päädyttiinkin tutkailemaan messuständiä lievän ihmetyksen vallassa ja tarjoushaukkojen tapaan sieltä sitten alettiinkin kovalla tohinalla naahia meikkejä mukaan. Ihan täysin varmaksi en viitsi sanoa, muistanko kaikkien tuotteiden messuhinnat vielä oikein, mutta mennään näppituntumalla nyt. Korostusvärit (eli highlighterit), nestemäiset eyelinerit ja peitevoiteet olivat kukin 6€/kpl, poskipunat 5€/kpl, luomivärit 4€/kpl ja rajauskynät 3€/kpl. Mielenkiinnolla alan näitä testailla!
Viime vuoden tapaan oli mun saatava taas myös yksi uusi Paesen luomiväri mukaani seitsemän euron kappalehinnalla. Viime vuonna ostin valkoisen ja tänä vuonna halusin ottaa vielä tuon keltaisen joukkooni, joka jäi viime messuilta kaihertamaan mieltäni. Ensi vuonna ostan varmaan sieltä sitten sen punaisen, joka jäi nyt kaihertamaan. :D 

OPIt: DS Mystery, A Grape Affair, Pirouette My Whistle

OPIn pisteeltä on myös aina pakko jotain saada mukaansa ja tänä vuonna tulinkin ostaneeksi kolme uutta lakkaa. DS Mystery ja Pirouette My Whistle maksoivat kumpainenkin 8€/kpl ja A Grape Affair löytyi alekorista viiden euron hintaan. 
Mereneid Sarin pisteeltä halusin ehdottomasti ostaa taas glittereitä mukaani, sillä nämä purnukat ovat aina olleet messuilla edulliseen kahden euron hintaan myynnissä. Tällä kertaa kahden sijasta tulikin viisi uutta purnukkaa ostettua, sillä oon taas vaihteeksi rakastunut palavasti noiden irtoglitterien käyttöön. Paljon helpompia käyttää kuin glitterlakat. Nuo keltaiset glitterit ovatkin tosiaan jo päässeet käyttöön, mutta esitellään niitä lisää sitten myöhemmin. 


Yksi minussa ihastusta herättänyt BYS:in paletti onkin päässyt jo esiteltäväksi tänne blogiini ja siksi halusinkin tänä vuonna ostaa uuden paletin testiin. Ainakin yhden meikin olen jo tällä paletilla tehnyt ja taaskaan ei voi muutakuin kehua. Tälle paletillehan hintaa tuli hurjat kymmenen euroa, joten paljoa ei tämä ostos kukkaron nyörejä löyhdyttänyt!
Nestemäiset huulipunat ovat myöskin BYS:iltä ja näitäkin ennestään jo omistan, joten aika varmat ostokset tuli tänä vuonna BYS:iltä tehtyä. Punilla hintaa oli 3,5€/kappale. 


Ostoksien lisäksi tuli myös ihan vahingossa keräiltyä aikamoinen määrä uusia näytteitä testiin, kun niitä eri pisteiltä sai aina suuret kasat kaupanpäällisinä. Oon tavannut olla aika huono testailemaan näitä ilmaisia näytepakkauksia, mutta nyt ajattelin tehdä poikkeuksen ja oikeasti testatakin näitä. Eihän sitä ikinä tiedä jos löytäisinkin jonkun aarteen näistä!

Jouduitteko te löyhentämään kukkaron nyörejä messuilla? 
Rentouttavaa viikonloppua! ♥

4 kommenttia:

  1. Oi miten kivoja ostoksia oot tehnyt! ♥ Mulla kävi ihan hassusti, enkä ostanut mitään kynsituotteita messuilta, käsirasvat oli ainoita etäisesti kynsiin liittyviä ostoksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kävi hassusti sitten ihan päinvastoin, kun itse tuli poikkeuksellisesti ostettua viime vuotta enemmän kynsijuttuja, haha! :D

      Poista
  2. Ei ihme että PuroBio tuli sinulle uutena merkkinä. Se oli saatu Suomeen vasta viikko ennen messuja :) Olen aiemmin tilannut merkkiä Saksasta.
    Rahaa meni ihan liikaa mutta paljon muuhunkin kuin vain kosmetiikkaan tai kynsijuttuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo taisin muuten kanssa kuulla sivukorvalla jotain samantapaista tuosta PuroBion uutuudesta Suomessa! Samalla kun siis kovaa vauhtia lappasin uusia meikkejä itselleni. Senköhän vuoksi tulikin naahittua niin paljon noita tuotteita mukaani! :D
      Onneksi I Love Me-messut ovat vain kerran vuodessa niin voi sitten aina sillä perustella omaa rahankäyttöään messuhyörinässä. :D

      Poista