En enää edes muista, koska viimmeksi olen tehnyt lakkauksia, joihin oon leimannut jotain. Kesällä tein kuivaleimausta, mutta en ota sitä suorana leimaamisena kuitenkaan, joten pitkä aika on mennyt viimmeisistä. Nyt päätin verestää taitojani uudemman kerran. Leimaksi pääsi Bundle Monsterin 323:sta ihana ruusukuvio. Ei leimaukset onnistunut itselleni kelpaaviksi, mutta iha hyvin silti, jos ajatellaan, että en ole pitkään aikaan leimannut. Muuten pidin lakkauksista kyllä paljon, jossei lasketa tuota epäonnistunutta leimausta nimettömässä. Glitterikään ei parhaiten sovi hopea shimmeriseen lakkaan, mutta en jaksanut välittää siitä.
Pohjalla ihana Essencen Go bold!, joka mulla on ollut vuoden verran lakkalaatikossa, mutta vasta nyt pääsi kokonaan pohjaksi lakkauksiin. Yleensä olen vain koristellut GB:llä. Lakka peitti jo kahdella kerroksella. Yllätyin peittävyydestä, sillä luulin saavani lakata vähintään kolme kerrosta. Lakassa on niin paljon hopeaa shimmeriä, että se teki lakkaan jopa metallisen näköisen kiillon, josta en ollut varma pidinkö. Lakkaukset pelastuivat kuitenkin, kun lakkasin päälle mattapäällyslakan.
Käytetyt lakat:
Dermosil - Base Coat
Essence - Go Bold
Konad - Black
Essence - Disco Disco
Flormar - Matifying Top Coat
Järkytyin suuresti, sillä tajusin juuri, että jouluun on enää 11 päivää! Joululahjojakin on ostamatta suurin osa. Täällä päin juuri suli lumet, joten viimmeisetkin joulutunnelman rippeet katosivat siinä. Toivottavasti lumet tulee takaisin jouluaatoksissa. Joulun vietto lumettomassa säässä ei oikein inspaa. Kivaa perjantaita ja viikonloppua kaikille! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti