maanantai 25. heinäkuuta 2016

Vihreää kera valkoisen glitterin

Ruudun tällä puolen on edistytty sen verran kesäisessä luku-urakassa, että vielä olisi jäljellä 3 bilsan kirjaa ja sen jälkeen vielä enkun kirjat! Vihdoin voi sanoa, että tuo armoton kirjakasa alkaa vähentyä! Silti meinaa vähän pelottaa, että aika loppuu kesken, mutta eipä tässä auta kuin vain lukea ja vielä vähän lisää lukea. Töiden ja lukemisen yhdistäminen on kuitenkin yllättävän vaikeaa, sillä raskaan työpäivän jälkeen ei millään enää jaksaisi alkaa opiskelemaan vaan mielenkiinto olisi aivan joissain muissa tekemisissä, kuten tv:n katselussa ja päiväunien nukkumisessa.


Tänään esittelen teille pitkästä aikaa vihreitä lakkauksia! Teki ihan hirveästi mieli lakkailla kynsiin pitkästä aikaa vihreää, kun se on yleensä mulle sellainen väri joka hylätään lakkalaatikon pohjalle. Nappasin kuitenkin testaamattoman Essencen vihreän cremen Good Limes:in testiin, joka on ihana vaaleahko vihreä creme. Päälle löysin kirppiskasaani hylkäämäni Color Clubin Fly With Me:n, joka on ihana vihreä shimmer, jossa voi nähdä myös kultaista, keltaista ja jopa sinistä kunnolla silmäillessä. Lakattuani FWM:n kynsille, sain taas kerran miettiäettä,  miksiköhän oon mahtanut paiskata lakan kirppiskasaan. Nyt lakka on kuitenkin päässyt turvallisesti takaisin muiden kanssa lakkalaatikkoon, joten valtakunnassa kaikki hyvin. :D

Koristelut eivät olleet helpoimpia miettiä, sillä en tiennyt mitään mitä voisin yhdistää tuohon Color Clubiin. Mieleeni kuitenkin pompsahti yhtäkkiä valkoinen glitterlakka Gina Tricotin Snow, jota oon vain kerran ennemmin testaillut. Lakka laitettiinkin testiin glittergradienttiin ja sehän sopi erittäin hyvin yhteen pohjalakan kanssa! Nimettömiin asettelin vielä valkoista koristeteippiä, jota oli muuten erittäin ärsyttävä yrittää saada kynnelle jotenkin sopusuhtaisesti. Perfektionisti mikä perfektionisti...

Käytetyt tuotteet:
Gina Tricot - Base Coat
Essence - Good Limes
Color Club - Fly With Me
Gina Tricot - Snow
Dermosil - Top Coat
+valkoinen koristeteippi

Mitä tykkäätte kynsistä? Aurinkoista alkanutta viikkoa! :)

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Kultaiset tarrat kera glitterin

Ajattelin tulla tässä välissä esittelemään vähä uudempia tuotoksia kynsirintamalla, sillä näissä lakkauksissa on yhdet testituotteet BornPrettyStorelta ja ajattelin, että voisi olla parempi vähän hajauttaa näitä testipostauksia, ettei kaikki postaukset sitten ärsyttävästi tule peräkkäin. :)


Tänään siis esittelyssä teille kultaiset tarrat, joita itseasiassa luulin tuotteita valitessani water decaleiksi, mutta niiden saavuttua tajusinkin niiden olevan tarroja. Tämähän ei tietty itseä haitannut yhtään, sillä pidän paljon enemmän kynsitarroista kuin water decaleista. Spottasin myös nyt tuotelinkkiä etsiessäni yhdet tutun näköiset kynnet BornPrettyn tuotekuvassa. ;) Tarrat olivat helppokäyttöisiä, kuten kaikki muutkin tarrat joita bornprettyltä oon saanut testiin! Kynsitarrat on vaan niin kivan vaivattomia vaihtoehtoja, kun haluaa jotain nopeaa koristusta kynsille! Lisäilin tietty vielä kultaista glitteriä (yllärii) tarrojen kärkiin, mikä toi vähän lisää särmää lakkauksiin.

Käytetyt tuotteet:
Gina Tricot - Base Coat
Essence - Love Is In The Air
Zoya - Solange
Dermosil - Top Coat
+ kultaiset glitterit

Nyt kun katon lakkauksia, mietin että oliskohan pitänyt valita pohjalakaksi sittenkin joku muu kuin vaaleankeltainen, kun en tiedä erottuuko noi tarrat tarpeeksi tuosta pohjasta. Jotenkin lakkauksia tehdessä tuli vain kauhea pakkomielle vaaleankeltaiseen lakkaan, kun se tuntui sopivan niin hyvin yhteen tuon Zoyan keltakultaisen tekstuurin kanssa. 

Jos tykästyit johonkin BornPrettyStoren tuotteeseen, kannattaa tilauksen yhteydessä käyttää mun blogin alekoodia AHAH10, jolla saatte -10% alennusta tilauksestanne! Itse en totutusti hyödy linkkien klikkailusta tai tehdyistä tilauksista millään tavalla. :)

Mitäs tykkäätte kynsistä? :) 

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Sinistä liukuvärjäystä

Tässä kun vietän taukoa mantsan lukemiselta, voin välissä tulla postailemaan teille seuraavat lakkaukset, joissa taas mennään liukuväriglitter-linjalla. Tänään lakkauksissa päävärinä pitkästä aikaa sininen! Tykkään kyllä sinisestä kynsillä, se vain on ehkä vähän hankala väri yhdistää koristeluihin ja siksi jää muiden helpompien sävyjen varjoon. Aina välillä kuitenkin havahdun sinisten lakkojen olemassaoloon ja silloin päästän sinisetkin lakat haukkaamaan taas raitista ilmaa. En oikein kunnolla enää muista, että mikä idea mulla oli ihan ensimmäisenä näitä kynsiä tehdessäni, mutta sen muistan että liukuvärjäykset ne eivät ainakaan olleet. Jotenkin kuitenkin päädyin töpsöttelemään sitten sinistä liukuväriä kynsilleni ja onneksi näin päätinkin, sillä kynsistä tulivat todella mieluisat! 


Liukuvärjäyksissä pohjalla siis Kikon vaaleansininen creme 340, joka on odottanut blogissa esittelyä jo aivan tuhottoman kauan. Ostin lakan Espanjasta varmaan jo kolme vuotta sitten, ja muistaakseni vielä tähäänkään päivään mennessä se ei ole blogiin asti päässyt. Oon kyllä tehnyt tällä lakalla lakkauksia, mutta jotenkin ne ovat aina päätyneet täyteen katastrofiin, eivätkä näin ollen ole päässeet esiteltäviksi asti. Myös toinen liukuvärjäyksessä käytetty lakka on yksi hylätyistä hyllyn pohjalta. Tämä lakka on Color Clubin Bright Night, joka jo mulle saapuessaan oli erottunut pullossa. Ravistelut eivätkä mitkään poppaskonstitkaan auttaneet saamaan lakkaa sekoittumaan ja näin ollen se on ollut tuollainen oudokkilakka hyllyssä joka ei ole lähelläkään sitä pigmenttiä, mitä sen pitäisi oikeasti olla. Tätä ongelmaa on ollut samaisen lakan kanssa vissiin muillakin jos oikein muistan? Nyt kuitenkin vihdoin ja viimein onnistuin tekemään näillä kummallakin hylkiöillä mieluisat lakkaukset, jotka pääsivät vielä blogiinkin asti esittelyyn!

Käytetyt tuotteet:
Gina Tricot - Base Coat
Color Club - Bright Night
Kiko - 340
Essence - I ♥ Magic 
Dermosil - Top coat
+ hopeat strassit

Strassit eivät pysyneet paria päivää kauempaa, sillä en ole vieläkään saanut aikaiseksi ostaa kynsiliimaa. Nyt on kyllä pakko lisätä se ostoslistaan, sillä on ehkä ärsyttävintä, kun strassi irtoaa kynnestä ja sen entiselle paikalle jää sellainen ärsyttävän näköinen kolo/reikä. :D

Mitäs tykkäätte kynsistä? Rentouttavaa lauantaita! :)