maanantai 27. helmikuuta 2017

Kaikessa hiljaisuudessa saapuneet

Haluan heti näin postauksen alkuun kiittää kaikkia kommentoijia, jotka ovat laittaneet aivan ihania kommentteja viimeisiin postauksiini! Jokainen kiva kommentti tuo aina hymyn huulilleni ja piristystä päivääni. Kiitos ihanista kommenteistanne! <3

Tähän maanantaihin olisi vuorossa pienimuotoista ostospostausta, mikä taitaa ollakin seuraava ostoksista kertova postaus sitten lokakuun! Ajattelin käynnistää tälle vuodelle myös toisenkin postaussarjan, joka ilmestyisi joka kuukausi ostosteni tiimoilta. Idea kuitenkin kaatui siihen, kun tajusin kuukausittaisten ostosteni jäävän aivan liian pieniksi ostospostausta ajatellen. Päätin siis pitää ostospostaukset ainakin vielä tällä erää epäsäännöllisinä postauksina muiden juttujen joukossa.  Tässäkin postauksessa on esiteltävänä joitain juttuja joulukuulta asti! Hups!

Essence You better mauve!, Coral me maybe... ja Almost peachy!.

Ensimmäisenä olisi vuorossa Essencen luomivärejä. Luin paljon kehuja näistä The Velvets-sarjan luomiväreistä ja sitten vielä kun kuulin näiden olevan poistumassa, oli mun pakko käydä hakemassa muutama testiin, etten vain jää ilman! Oon ehtinyt testaamaan näitä jo kerran, ja ainakin sen perusteella oon kyllä tykännyt. Luomivärit ovat ihanan samettisia koostumukseltaan, eivätkä ne varise ja pöllyä älyttömästi. Vielä kun hintalappu näille alennuksen kanssa oli reilun euron luokkaa niin eipä kyllä voi muuta sanoa, kuin että hinta-laatu-suhde on kyllä kohdillaan! Jos jotain jäin toivomaan niin se oli tuon persikkaisen Coral me maybe:n kanssa, johon olisin toivonut hiukan lisää pigmenttiä. Väri oli kuitenkin kerrostettavissa, joten tämä ei aiheuttanut multa suuria moitteita. Almost Peachy! oli yllättävän pigmenttirikas, joten siitä ehdottomat plussat!

Dermosil mineralpowder shade Fair, Essence I <3 Colour Intesifying eyeshadow base.

Oon jo aika hyvän aikaa yrittänyt etsiä itselleni sitä täydellisen sävyistä mineraalipuuteria, sillä oon jo pienen ikuisuuden halunnut testata pitävätkö nämä paremmin ihon kiiltelyn piilossa päivän aikana kuin muut testaamani puuterit (kuten meikki- ja kivipuuterit). Oon myös halunnut testata kuinka paljon paremmin kasvojen iho voi, kun käyttää vähän kevyempiä puutereita. Ongelmaksi vain on osoittautunut se, että lähes jokainen puuteri on aina mulle liian lämpimän sävyinen. Oma ihoni on supervaalea ja tähän kun lisää vielä kylmän sävyn, niin ei montaa vaihtoehtoa jää. Toivottavasti tämä Dermosilin mineraalipuuteri olisi se just hyvä sävy!

Nappasin kuvaan myös Essencen Colour Intesifying-luomiväri primerin, jonka ostin mielenkiinnolla testiin halvan hinnan vuoksi. Oon käyttänyt jo yhden Essencen luomiväri primerin loppuun asti, mutta se oli aivan toisen sävyinen. Se ainakin oli ihan kelpo primer, joten odotukset ovat korkealla tämänkin suhteen! 


Seuraavaksi olisi vuorossa yksi joulukuussa saamani luomiväripaletti. Tämä Viva La Divan Perfect Nudies-paletti on ollut mulla aktiivisessa käytössä jo hyvän aikaa ja oon kyllä pääosin tästä tykännyt. Yksi luomivärisävy (Plum) oli pienoinen pettymys, mutta muut sävyt ovat kyllä olleet oikein kivoja. Hinta tällä paletilla taitaa olla jotain reilu 20€. En ole aivan täysin varma hinnasta, sillä sain tämän joululahjaksi siskoltani. Mulla olisi paljon enemmänkin höpötettävää tuosta paletista, mutten millään pysty sitä kokoamaan niin lyhyeen ja kompaktiin muotoon, että se sopisi tähän ostospostaukseen, joten jätän höpinät vähän vähemmälle tästä tällä kertaa. Ihaillaan sen sijaan paletin ihastuttavia sävyjä!

OPI Down To The Core-Al, Hotter Than You Pink! ja That's Hula-rious.

Kyllä mulle on kynsilakkojakin kotiutunut! Nämä kolme OPIa tilasin Kauneudenkaupan ystävänpäivän alennusmyynneistä, jossa suuri määrä OPIn lakkoja oli alennettu reilun neljän euron tiimoille. Erittäin hyvät alennukset siis, joita en voinut olla hyödyntämättä!

Zoya Dhara, Carter ja Dream

Viimeisimpänä muttei suinkaan vähäisimpänä kolme uutta Zoya-lakkaani. Zoyan lakat olivat joulun tiimoilla erittäin hyvässä alennuksessa, joten minähän olin heti tuntosarvet pystyssä tälläisestä mahtavasta tilaisuudesta. Oon aivan innoissani näistä lakoista, sillä nämä kaikki ovat sellaisia joita olen jo useamman vuoden himoinnut. Vihdoinkin sain tilattua ne itselleni! 

Huh no siinäpäs tuli taas höpöteltyä uusista jutuista, mitä mulle on tänne saapunut. Nämä ostospostaukset on kyllä kivaa vaihtelua noiden perus lakkauspostausten kanssa. Pitäisköhän mun näpytellä teille vielä postaus helmikuun tyhjentyneistä tuotteistakin?

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! <3

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Varaslähtö kevääseen

Huhhuh mikä viikko sitä tulikaan vietettyä! Viime viikolla tosiaan meidät abit potkittiin koulusta ja koko viikko oli täynnä kaikkea toinen toistaan mukavempaa tapahtumaa. Ensimmäiseksi keskiviikkona meillä oli potkiaiset ja seuraavana päivänä juhlittiinkin jo penkkareita kansallispuvut päällä ja heiteltiin rekoista karkkia. Sen jälkeen olikin perjantaina aika mennä katsomaan uusien vanhojen tanssiaisia. Eikä tässä vielä kaikki! Lauantaina aamulla lähdettiin kohti tuota kaikkien odottamaa abiristeilyä. Sunnuntaina abiristeilyltä kotiin tullessa olin kyllä aivan älyttömän väsynyt ja poikki. Aivan kuin olisi toisen asialla ollut.  Tässä siis vähäisen syytä sille, miksi Anniina Julia's levähti viime viikon ajan, mutta nyt oon täällä taas vähän enemmän levänneenä jutustelemassa. 


Kuten kynsistä näkee, päätin ottaa oikein kunnon varaslähdön kevääseen tänä vuonna. Tämä varaslähtöhän ei siis ollut millään tavalla suunniteltua vaan havaihduin vain yhtäkkiä kynsiä lakatessani, että päädyimpäs tekemään nyt kunnolla keväiset lakkaukset. Mutta ei anneta sen häiritä vaan pidetään nämä lakkaukset pienenä keväisenä vaihteluna näiden loskakelien keskelle helmikuussa.  

Oon siis tosiaan tehnyt jo kerran ennemminkin tälläisiä kukkasia, mutta ne tosin olivat värimaailmaltaan täysin erilaiset. Jos aikaisemmat lakkaukset kiinnostavat, ne löytävät tämän linkin takaa! Nyt kun katson noita aikaisempia väkerrelmiä, huomaan onneksi edes jotain kehitystä kynsienkin saralla. Ensinnäkin tuo aikaisempi kynsien muotoni on aika kauhea ja kynnet ovat aivan liian pitkät. Yhhyh. Tässä on hyvä syy sille, miksi kynsille kannattaa näyttää ahkerasti sitä kynsiviilaa.

Käytetyt tuotteet:
Gina Tricot - Base Coat
Gina Tricot - White
OPI - Hey Baby
Mont Marten Titanium White & Lamp Black
Dermosil - Top Coat

Mulla ei ole tällä hetkellä ainoitakaan lakkauksia teille varastossa postattaviksi, sillä oon jostain kumman syystä pilannut nyt varmaan kolmet peräkkäiset lakkaukset, joista ei ole edes kuvia todistusaineistona. Pitää selvästikin tarttua heti huomenissa taas lakkapulloihin ja todistaa, että osaan vielä lakata onnistuneitakin lakkauksia! 

Koska mulla ei ole niitä lakkauksia postattavana niin olisiko teillä kiinnostusta jos tekisin jonkin sortin ostospostauksen taas pitkästä pitkästä aikaa? Mulle on saapunut vähän kaikenlaista tavaraa aivan kuin hiipien tänne jo pitkän aikaa, joten olisiko teillä kiinnostusta kuulla niistä mun mietteitä? :)

Ihanaa keskiviikkoa teille! ♥

torstai 9. helmikuuta 2017

Kruunuja kera harmaan

Kun tämä postaus pulpahtaa eetteriin, istun minä parhaillaan äidinkielen tekstitaidon kokeessa toivoen jonkun tuovan minulle tarvittavat taidot kirjoittaa mahtava kuuden pisteen tekstitaidon vastaus. Oon aika varma, ettei sitä jotakuta pelastajaa tule kirjoituksissa näkymään ja siksi päädynkin varmaan hiki päässä tihrustamaan kolme erittäin epäselvää tekstitaidon vastausta, jotka keräävät jopa muutamat naurun hörähdykset sensoreilta sitten ytl:ssä. Noh, ainakin yritin.  

Mennään nyt kuitenkin tämän päivän lakkauksiin ja jätetään minut hikoilemaan kirjoituksiin. Halusin siis pitkästä aikaa lakkailla kynnet harmaalla, sillä sitä väriä ei ole tullut turhan usein kynsillä käytettyä. Lakkalaatikosta löytyi sopivasti testaamista odottava OPIn I Don't Give A Rotterdam!, jonka ostin taannoin I Love Me-messuilta vaivaisella viiden euron hintalapulla. Ensimmäisellä kerroksella IDGAR oli kyllä aivan hurjan ohut ja läpikuultava. Tässä vaiheessa aloinkin jo arvailla syyn tuolle naurettavan pienelle hinnalle, mutta kaikeksi yllätykseksi toinen kerros toikin sitten täydellisen peittävyyden. En siis heittänytkään ihan hukkaan niitä viittää euroa! 


Meinasin ensiksi tehdä erittäin yksinkertaiset lakkaukset lisäämällä myös keskisormiin glitterit samalla tavalla kuin etu- ja pikkusormiin. Pohjalakkojen kuivuessa aloin kuitenkin epäillä lakkauksista tulevan liian yksinkertaiset minulle. Näin ollen keskisormiin päädyinkin maalailemaan tuollaisia kruunulta näyttäviä kuvioita valkoisella akryylimaalilla ja lisäämällä hopeita strasseja seuraksi. Lopputulos oli kyllä erittäin mieluinen! En ole nyt hetkeen tehnytkään skitlettejä, sillä mulle iski joku villitys saada kaikille kynsille samanlaiset koristelut, jotta kynsien yleisilme olisi jotenkin symmetrisempi. Nyt kuitenkin testailin taas pitkästä aikaa skitlettejä ja kylläpäs vain tykästyinkin näihin taas!   

Käytetyt tuotteet:
Gina Tricot - Base Coat
OPI - I Don't Give A Rotterdam!
Color Club - Sex Symbol
Dermosil - Top Coat
+ Lidanin valkoinen akryylimaali
+ Cheekyn hopeat strassit
+ hopeita glittereitä

Mitä pidätte lakkauksista? Ihanaa pakkasen täyteistä perjantaita teille! ♥ 

MUOKS! Oon näköjään möhlinyt postauksen ajastuksen ja tämä nyt pärähti sitten tänne jo tänään torstaina! Älkää siis ihmetelkö mun höpinöitä kirjoituksista ja perjantaista. Tulkaa vaikka huomenna lukemaan tämä uudelleen! :'D

maanantai 6. helmikuuta 2017

Uusi vuosi uudet kujeet

Erittäin aikaisessa vaiheessa tuun esittelemään teille mun uuden vuoden lakkaukset! Meinasin heti uuden vuoden jälkeen laittaa nämä eetteriin, mutta sitten muutamat lakkaukset kiilasivatkin näiden edelle, joten tässä sitä sitten ollaan kuukauden aikataulusta jäljessä. 


Viimeisistä tehdyistä mustista ranskiksista taitaa olla jo pian vuosisata aikaa, joten halusin ehdottomasti tehdä uudet glitterillä kuorrutetut mustat ranskikset juuriki uudelle vuodelle! Vähän jännitti, että pääseekö sitä ollenkaan juhlistamaan, kun juuri joulun jälkeen mulle iski influenssa. Kaikeksi onneksi se meni itsellä aika lievänä ohitse, joten olin terveiden kirjoissa jo uuteen vuoteen mennessä. Kerrankin oli tuuri tälläkin puolella ruutua.


Mutta niin tosiaan ne lakkaukset. Mustana lakkana toimii luottomustani Gina Tricotin Black ja glitterinä tällä kertaa testissä BornPrettyStorelta saatu glittermix sävyssä 373. Kiva perus kultainen glittersekoitus, ei moitittavaa! Aika yksinkertaiset ja helpohkot lakkaukset tuli uuden vuoden kunniaksi loihdittua, mutta miksei sitä joskus tekisi vähän yksinkertaisemmankin kaavan mukaisia lakkauksia. Varsinkin kun lopputulos on erittäin hyvin uuteen vuoteen sopiva!


Käytetyt tuotteet:
Gina Tricot - Base Coat
Gina Tricot - Puff Powder
Gina Tricot - Black
Dermosil - Top Coat
+ kultainen glittermix sävy 373

Vähä lyhyemmällä höpinällä mennään tämän päivän postauksessa, sillä lakkauksetkin ovat aika simppelit, joista ei niin paljon turistavaa irtoakaan. Seuraavaksi olisikin vuorossa lakkaukset, joista löytyykin enemmän jutun juurta tännekin jaettavaksi! 

Jos kiinnostuit jostain BornPrettyStoren tuotteesta, kannattaa tilauksen yhteydessä käyttää alekoodia AHAH10, jolla saat - 10% alennuksen tilauksesi yhteydessä! En hyödy linkkien klikkailuista tai tehdyistä tilauksista.


Iskeekö mustat ranskikset? Mukavaa alkanutta viikkoa! :)