keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi 2014-koostepostaus

Ostospostaus nyt sitten siirtyi ensi vuoden puolelle postattavaksi, sillä aika loppuu kesken ja tämän vuoden koostepostaus kiilaa edelle. Mutta eipä se mitään, postailen sitten tammikuun puolella mahdollisimman piakkoin jo joulukuun alusta varastoon jääneet lakkaukset, uudelle vuodelle tehdyt kynnet ja ostospostauksenkin. Paljon siis on postattavaa teille tammikuussa!

Siis oon aivan hämmästynyt siitä, kuinka nopeasti tämä vuosi on kulunut! Muistan kuin eilisen päivän, kun pohdin tammikuussa vuoden 2014 loppupostausta. Ajattelin matkan olevan todella pitkän tähän hetkeen, mutta taas saan hämmästyä kuinka nopeasti aika virtaakaan ohitsemme ihan huomaamatta. Vuoden 2013 koostepostaus oli noh, miten sen nyt sanoisi...aika surkea?, sillä aloin tehdä postausta aivan auttamatta liian myöhään. Nyt olen kuitenkin viisastunut vuodessa niinkin paljon, että aloitan postauksen väsäyksen jo viikkoa ennen! Hienoa! 

Päätin tämän vuoden koostepostauksen toteuttaa sellaisella meiningillä, että jokaisesta kuukaudesta näyttäisin lakkauksia, joita silloin on tullut tehtyä ja kuvien suuren määrän vuoksi jättäisin enemmät höpinät sikseen. Suurin osa teistä ei varmaan muista yhtään, että millaisia lakkauksia oon silloin tehnyt? Nimittäin, mulla itselläkään ei ollut pienintäkään käryä siitä, millaisia siellä oli tulossa vastaan. ::D En muistanut paljoakaan mitään esimerkiksi tammikuulta tai helmikuulta. Jotkut ruusukynnet taisin silloin väsätä, kai?

Tammikuu


Helmikuu


Maaliskuu


Huhtikuu


Toukokuu


Kesäkuu


Heinäkuu


Elokuu


Syyskuu


Lokakuu


Marraskuu


Joulukuu


Kiitos paljon vuodesta 2014! Jokaisen teidän kommentin oon lukenut ja vastannutkin niihin. Aina tulen hyvälle tuulelle, jos oon saanut positiivista tai rakentavaa palautetta teiltä! On kiva kuulla, että sielä jotkut ovat kiinnostuneita mun lakkauksista ja muista tärkeistä ja vähemmän tärkeistä höpinöistä. Kommentit ja pelkät sivunkatsomisetkin on vuosi toisensa jälkeen pitänyt mut täällä teille kirjoittelemassa. Haluankin toivottaa oikein ihanaa uutta vuotta 2015 kaikille blogini lukijoille ja satunnaisille vierailijoillekin! 

Mitkäs oli teidän lempparit kuukaudet? Hyvää uutta vuotta 2015! :)

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Peggy Saget ovat rantautuneet

Kuten jo aattoa edeltävän päivän postauksesta saitte jo vinkkiä, niin Marke Meikit Heavenilta otti tosiaan muhun yhteyttä vähän aikaa sitten ja kysyi haluaisinko testata joitain Peggy Sagen tuotteita blogiini. Vastasin suostuvani testailemaan itselleni ennestään tuntematonta kosmetiikkamerkkiä. Toki olen ennenkin kuullut kyseisestä merkistä, mutta vasta nyt tuli ensikosketukseni heidän tuotteisiinsa. Koska blogini on kynsiblogi, päätin pieneksi toivomukseksi laittaa tuotteiden liittyvään jollain tavalla kynsiin.

Marken lähettämästä paketista paljastui neljä värilakkaa, kaksi nail art-lakkaa, yksi päällyslakka, sekä paketillinen tarroja ja violetteja strasseja. Esittelen tässä postauksessa ensin nämä neljä värilakkaa swatchattuina kynsille ja loput tuotteista postailen kunhan ehdin niitä testailemaan.


Mysteerilakka sanoisinko. Sillä mulla ei ole pienintäkään hajua tämän koostumuksen nimestä. Abigael on normaalilta sävyltään hyvin luonnollisen ja huomaamattoman sävyinen, mutta oikeassa valaistuksessa lakka taittaa vahvasti vaaleanpunaiseen. Lakkaaminen oli perus helppoa ja kuivui kosketus kuivaksi nopeasti. Abigaelia kuvissa yksi kerros, saman merkin Nude Innocencen päällä.  Abigael kuuluu Quick dry-lakkoihin ja eroten muista saamistani Peggy Sageista, lakalla oli aika erikoinen haju. Lakatessa jäi jonkin verran siveltimen vetoja, jotka hiukan peittyvät päällyslakan jälkeen. Kuvissa ei ole päällyslakkaa. Parempia kuvia löydät näistä aiemmin tekemistäni lakkauksista.


Erittäin luonnollisen tuloksena antava nude crelly. Kuvissa lakkaa kaksi paksua kerrosta. Paksuilla kerroksilla sain kuitenkin kuplia lakkaan, joten suosittelen kolmea ohutta kerrosta lakatessa. Lakka meinasi olla aika juoksevaa, joten levityksessä saa olla tarkkaavainen ettei lakkaa mene kynsinauhoille. Kuivui suht.koht nopeasti. Lakka näytti kirkkaassa valaistuksessa todella vaalealta nudelta ja hämärämmässä valaistuksessa enemmän kahvisen ja ruskeahkon sävyiseltä. Kuvissa ei ole päällyslakkaa. 
Vaaleanpunainen ja ruskeahko holo, jonka efekti on hillitty, mutta havaittavissa. Lakkaa kynsillä kolme ohutta kerrosta. Holojen tapaan lakka meinasi raidoittua vielä toisellakin kerroksella, mutta paksuhkon kerroksen jälkeen sain kaljuuntumiset aika hyvin piiloon. Kuivui nopeasti.  Kuvissa ei päällyslakkaa.

Erittäin tumma ruskeahko creme. Kuvissa lakkaa yksi kerros. Lakkaa oli hiukan hankala levittää, sillä sutiin tuli joko liikaa tai liian vähän lakkaa. Ensimmäisellä kerroksella tulleet virheet saa helposti piiloon toisella ohuella kerroksella. Kiilto on todella upea ilman päällyslakkaakin. Harmillisesti kuivuminen tässä lakassa oli aika hidas.


Ehdottomiksi lemppareiksi mulle muodostui näistä neljästä Nude Innocence ja Mauve Fairy. Kokonaiskuvaksi Peggy Sagesta mulle tuli, että merkin lakat ovat perus hyvälaatuisia ja voisin ostaa näitä itsekin. Koristelulakoilla on jo lakkaukset suunniteltuna ja pian toivottavasti saan ne lakattua ja postattuakin tänne! 

Kiitos Marke kivoista tuotteista! :)

Mitäs mieltä te ootte? Onko Peggy Sage teille tuttu merkki ennestään? :)

tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulukynnet or not

Aivan pikaisesti postaan teille lupaamani aattokynnet. Tosiaan, aattokynsiksi olin suunnitellut jotain punaista ja kultaista, mutta koska tajusin, että mulla on vielä monet kynnet lakkaamatta ennen vuoden loppua, päätin säästellä kynsiä ja kynsinauhojani kynsilakanpoistoaineelta. Siksi siis saatte nähdä hyvin yltiö jouluiset kynnet joilla vietän aaton. Nimittäin postattavana on kukkakynnet! 

Joo, en mä oikein itsekään tiedä miten tässä näin kävi, että pidän jouluaattona _kukkia_ kynsillä. Ajattelin kuitenkin, että voitte kuvitella nuo kukat talvikukiksi, jotka ovat peittyneet lumella! Ja ettepähän ainakaan tuskastu kaikista punaisista kynsistä, joita muihin blogeihin ryöppyää kuin sieniä sateella kun mulla on täällä virkistävää vaihtelua, heh :D. 

Käytetyt lakat:
Gina Tricot - Base Coat
Peggy Sage - Nude Innocence
Peggy Sage - Abigael
Gina Tricot - White
Peggy Sage - Gel Effect Top Coat
+ hopeita glittereitä

Tarkka silmäisimmät taisivatkin jo huomata Peggy Sagen lakat, joita oon lakkauksessa käyttänyt. Sain siis testattavaksi muutaman Peggy Sagen tuotteen Markelta Meikit Heavenilta. Niistä kuitenkin enemmän höpinää swatch-postauksen yhteydessä. Olin suunnitellut postaavani nämä kynnet vasta itse swatch-postauksen jälkeen, mutta koska nämä sattuivat nyt jäämään mun aattokynsiksi niin piti vaihtaa postausjärjestys erittäin epäloogiseksi. Hienoa kerrassaan. 

Onko muilla yhtä yltiö jouluisia lakkauksia kuin mulla? :D Ihanaa joulua kaikille! 

maanantai 22. joulukuuta 2014

Hillityn jouluiset

Halusin tehdä jonkinlaiset jouluiset kynnet tänä vuonna ja, koska jo viime postauksessa kerroinkin, ei tonttujen tai joulupukkien maalaaminen kynsille oikein itseäni inspaa. Löysin kuitenkin instagramista juuri minun tyyliset joulukynnet käyttäjältä @oliviajade19 ja mun oli kans pakko päästä maalaamaan ihania mistelin oksia kynsille. 


Pohjaksi valikoitui Gina Tricotin valkoinen. Kaikkiin muihin kynsiin paitsi nimettömien ja peukaloiden päälle pääsi OPIn ihana valkoinen tekstuurilakka Solitaire. Ginan valkoista kynsillä yksi kerros ja Solitairea päällä kaksi. Nimettömissä ja peukaloissa Ginaa on kaksi kerrosta. Mistelinoksat maalailin tumman vihreällä akryylimaalilla ja olivat todella helpot tehdä! Lehtien rajakohtiin laitoin vielä kolme punaista strassia ja kerroksen päällyslakkaa. Voi että mä tykkäsin näistä kynsistä!

Käytetyt lakat:
Gina Tricot - Base Coat
Gina Tricot - White 
OPI - Solitaire
Dermosil  Top Coat
+ Lidanin tummanvihreä akryylimaali
+ Punaisia strasseja 

Mulla on tulossa vielä ainakin huomenissa jouluaatolle tehdyt kynnet postattaviksi (kunhan ne vain saan tehtyä :D). Aaton jälkeen jatkan blogitauon aikana kertyneiden lakkausten purkamista ja ainakin yksi swatch-postaus olisi tiedossa. Jossain vaiheessa pitäisi vielä ostospostaustakin väkertää. Sen jälkeen piakkoin kutsuukin jo Vuoden 2014 kynsikooste-postaus ja sitten onkin 2014 pulkassa! Huih!

perjantai 19. joulukuuta 2014

Pitkästä aikaa

Huh! 28 päivää siitä, kun viimeksi tänne kirjoittelin. Mulla on ollut ihan tajuttoman kiire koulun kanssa enkä ole ehtinyt koneella edes käymään. Saatika sitten bloggerissa ihmettelemässä. Eilen mulla alkoi kuitenkin kauan odotettu joululoma ja 3. jakso saatiin koeviikon kautta päätökseen. Koeviikko oli älyttömän rankka, mutta nyt saa hyvillä mielin olla lomalla. Mulla on teille tosi paljon kynsiä postattavana ja vähän muutakin normaalista poikkeavaa ja niitä alan purkailla mahdollisimman paljon tän loman aikana. 


Ensimmäiset kynnet on tehty ihan joulukuun alussa. Oon teemakynsien teossa todella huono ja siksi päätinkin jo aikaisin syksyllä, että tänä vuonna teen kyllä edes parit joulukynnet. Koska tonttulakkien tai joulupukkien väkertäminen kynsille ei oo ihan mun juttu, päätin tehdä jouluiset ranskikset jouluisilla lakoilla (ironista kyllä, lakkausten punainen lakka on julkaistu kesäkokoelmassa, heh). Kynnet oli todella helpot ja ranskikset glitterillä alkavat jo pikkuhiljaa olla mun tavaramerkki, kun niitä sen verta usein teen ;D. 

China Glazen Pure Joy, sopi OPIn Red Hot Rion päälle kuin nenä päähän ja itse tykkäsin kynsistä kovasti. Ne saivatkin koristaa kynsiä yli viikon ajan, osakseen kyllä siksikin, etten ehtinyt tehdä uusia, mutta ylimääräiset päivät näiden kynsien kanssa ei kyllä haitannut ollenkaan. 

Käytetyt lakat:
Gina Tricot - Base Coat
Gina Tricot - Puff Bowder (unohtui kuvasta, sorppa!)
OPI - Red Hot Rio 
China Glaze - Pure Joy
Dermosil - Top Coat

Kuvat eivät meinanneet onnistua alkuunkaan, eikä ne tuo lakkauksille kaikkia oikeuksiaan, mutta näillä mennään. Vielä ainakin yhdet joulukynnet olis tulossa postattaviksi ja jos oikein hullaannun voin väkerrellä vielä ehkä jopa toisetkin joululakkaukset ennen aattoa. 

Kivaa perjantaita ja alkavaa viikkistä!