Huh! 28 päivää siitä, kun viimeksi tänne kirjoittelin. Mulla on ollut ihan tajuttoman kiire koulun kanssa enkä ole ehtinyt koneella edes käymään. Saatika sitten bloggerissa ihmettelemässä. Eilen mulla alkoi kuitenkin kauan odotettu joululoma ja 3. jakso saatiin koeviikon kautta päätökseen. Koeviikko oli älyttömän rankka, mutta nyt saa hyvillä mielin olla lomalla. Mulla on teille tosi paljon kynsiä postattavana ja vähän muutakin normaalista poikkeavaa ja niitä alan purkailla mahdollisimman paljon tän loman aikana.
Ensimmäiset kynnet on tehty ihan joulukuun alussa. Oon teemakynsien teossa todella huono ja siksi päätinkin jo aikaisin syksyllä, että tänä vuonna teen kyllä edes parit joulukynnet. Koska tonttulakkien tai joulupukkien väkertäminen kynsille ei oo ihan mun juttu, päätin tehdä jouluiset ranskikset jouluisilla lakoilla (ironista kyllä, lakkausten punainen lakka on julkaistu kesäkokoelmassa, heh). Kynnet oli todella helpot ja ranskikset glitterillä alkavat jo pikkuhiljaa olla mun tavaramerkki, kun niitä sen verta usein teen ;D.
China Glazen Pure Joy, sopi OPIn Red Hot Rion päälle kuin nenä päähän ja itse tykkäsin kynsistä kovasti. Ne saivatkin koristaa kynsiä yli viikon ajan, osakseen kyllä siksikin, etten ehtinyt tehdä uusia, mutta ylimääräiset päivät näiden kynsien kanssa ei kyllä haitannut ollenkaan.
Käytetyt lakat:
Gina Tricot - Base Coat
Gina Tricot - Puff Bowder (unohtui kuvasta, sorppa!)
OPI - Red Hot Rio
China Glaze - Pure Joy
Dermosil - Top Coat
Kuvat eivät meinanneet onnistua alkuunkaan, eikä ne tuo lakkauksille kaikkia oikeuksiaan, mutta näillä mennään. Vielä ainakin yhdet joulukynnet olis tulossa postattaviksi ja jos oikein hullaannun voin väkerrellä vielä ehkä jopa toisetkin joululakkaukset ennen aattoa.
Kivaa perjantaita ja alkavaa viikkistä!
Kauniit!
VastaaPoistaVoi kiitos!! :)
PoistaIhana lakkaus :)
VastaaPoistaKiitos paljon!! :)
PoistaIhan mielettömän upeat kynnet taas! ♥ Ja niin täydellisen muotoiset... :D
VastaaPoistaSinun postauksia on täällä jo odoteltukin. ^_^
Voi kiitos Katri!! :) <3
PoistaKiva kuulla, että on kaipailtu! Täällä ollaan taas. :)
voi kun ihanat! <3 ja jep, mäkin oon ootellut että millon postaat :)
VastaaPoistaVoi kiitos! <3
PoistaKiva palata takaisin, kun tietää että joku mun postauksia kaipaa! :)
Tosi tyylikkäät kynnet! Tykkään manista ja kynsien muodosta
VastaaPoistaOoh, kiitos paljon! :)
PoistaTosi kauniit kynnet! <3 :) Punaisen ja kultaisen yhdistelmä on aivan ehdoton näin joulun alla :)
VastaaPoistaPs. Nyt kun tänne eksyin, liityinkin lukijaksi sillä koskaan ei voi seurata liian monen kynsihörhön blogia :D
Voi kiitos paljon!! :) Punainen ja kultainen sopii yhteenkin niin hyvin että <3
PoistaJa jep, kynsiblogeja ei voi lukulistalla olla ikinä liikaa!! :D
Ihanat kynnet. <3
VastaaPoistaOoh, suuri kiitos! <3
PoistaKauniit! Joulu <3
VastaaPoistaKiitos paljon! :) Joulu ja punaiset lakat! <3
Poista