maanantai 25. heinäkuuta 2016

Vihreää kera valkoisen glitterin

Ruudun tällä puolen on edistytty sen verran kesäisessä luku-urakassa, että vielä olisi jäljellä 3 bilsan kirjaa ja sen jälkeen vielä enkun kirjat! Vihdoin voi sanoa, että tuo armoton kirjakasa alkaa vähentyä! Silti meinaa vähän pelottaa, että aika loppuu kesken, mutta eipä tässä auta kuin vain lukea ja vielä vähän lisää lukea. Töiden ja lukemisen yhdistäminen on kuitenkin yllättävän vaikeaa, sillä raskaan työpäivän jälkeen ei millään enää jaksaisi alkaa opiskelemaan vaan mielenkiinto olisi aivan joissain muissa tekemisissä, kuten tv:n katselussa ja päiväunien nukkumisessa.


Tänään esittelen teille pitkästä aikaa vihreitä lakkauksia! Teki ihan hirveästi mieli lakkailla kynsiin pitkästä aikaa vihreää, kun se on yleensä mulle sellainen väri joka hylätään lakkalaatikon pohjalle. Nappasin kuitenkin testaamattoman Essencen vihreän cremen Good Limes:in testiin, joka on ihana vaaleahko vihreä creme. Päälle löysin kirppiskasaani hylkäämäni Color Clubin Fly With Me:n, joka on ihana vihreä shimmer, jossa voi nähdä myös kultaista, keltaista ja jopa sinistä kunnolla silmäillessä. Lakattuani FWM:n kynsille, sain taas kerran miettiäettä,  miksiköhän oon mahtanut paiskata lakan kirppiskasaan. Nyt lakka on kuitenkin päässyt turvallisesti takaisin muiden kanssa lakkalaatikkoon, joten valtakunnassa kaikki hyvin. :D

Koristelut eivät olleet helpoimpia miettiä, sillä en tiennyt mitään mitä voisin yhdistää tuohon Color Clubiin. Mieleeni kuitenkin pompsahti yhtäkkiä valkoinen glitterlakka Gina Tricotin Snow, jota oon vain kerran ennemmin testaillut. Lakka laitettiinkin testiin glittergradienttiin ja sehän sopi erittäin hyvin yhteen pohjalakan kanssa! Nimettömiin asettelin vielä valkoista koristeteippiä, jota oli muuten erittäin ärsyttävä yrittää saada kynnelle jotenkin sopusuhtaisesti. Perfektionisti mikä perfektionisti...

Käytetyt tuotteet:
Gina Tricot - Base Coat
Essence - Good Limes
Color Club - Fly With Me
Gina Tricot - Snow
Dermosil - Top Coat
+valkoinen koristeteippi

Mitä tykkäätte kynsistä? Aurinkoista alkanutta viikkoa! :)

10 kommenttia:

  1. Todella ihanat! Nämä melkeinpä inspiroivat kaivamaan esiin vanhan Fly With Men ja lakkailemaan itsekin sillä... Se on tosi kivannäköinen näissä lakkauksissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset E-S!! :) Fly With Me on kyllä ihana lakka, kun vain keksii siihen sopivat koristelut. Itse en meinannut keksiä koristeluita millään! :D

      Poista
  2. Oi jestas ku on nätit! En yleensä kauhiasti välitä vihreistä lakoista, mut tuo on sen verran upean näkönen että. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi suuret kiitokset Satsuli! Vihreä meinaa olla mullekin vähän sellainen väri, ettei tule käytettyä, mutta onneksi aina joskus löydän itseni lakkaamasta silläkin. :)

      Poista
  3. vihreä ei kuulu väreihin joita käyttäisin omilla kynsilläni, mutta sun kynsillä näyttää ihan superkivalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos paljon! :) Vihreä on kyllä vähän sellainen väri, että jakaa mielipiteet suuntaan ja toiseen. :/

      Poista
  4. Tosi kauniit :) glitterliu'ut on aina niin ihania<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! :) Glitterliu'ut on kyllä ihania ja niin helpot ja nopeat tehdä!

      Poista