Oikeastaan mun loma alkaa vasta huomenna ihan virallisesti, mutta käytännössä olen jo lomalla ainakin opiskelusta. Koeviikko loppui keskiviikkona ja tänään sain tietää kaikkien kurssieni arvosanat. Olen kyllä todella tyytyväinen tuloksiin ja oikeastaan koko lukuvuosi meni oikein mukavasti. Nyt voin todella hyvin mielin aloittaa kesälomani ja keskittyä aivan johonkin muuhun kuin opiskeluun.
No mutta, sepä siitä opiskelusta sitten. Mennään kynsiin. Punaisen pinkkinä lakkana keskisormessa, nimettömässä ja peukalossa toimii China Glazen Snap My Dragon, joka ei oikein osaa päättää kallistuuko se punaiseen vai pinkkiin päin. Itse pidän siitä enemmän, kun se näyttää pinkin puolensa. Laatu ja levittyvyys moitteetonta. Peittää kahdella kerroksella täysin pitkätkin kynnet. Tykkään! OPIn hopea tekstuuri It's Frosty Outside taas tarvitsee kolmisen kerrosta täyteen peittävyyteen. Kuvissa lakkaa on kaksi kerrosta, mutta ainakin omissa kynsissäni kahden kerroksen jälkeen reunat näkyivät vielä sen verran läpi, että se sai minut häiriintymään asiasta. Muuten ei tässäkään lakassa moitittavaa.
Oon jo pitkän aikaa halunnut testata Color Clubin hopealla glitterillä väkertää kolmiot ja rajata ne hopealla glitterillä. Nyt päätin testailla ideaa ja voi, että kun tulikin kivat kynnet! Ensiksi tosiaan rajasin koristeteipillä kynteen kolmiot, joiden päälle sudin Color Clubin Sex Symbol-lakkaa. Teipit irti ja rajalle hopeita glittereitä. Kuulostaa helpolta, mutta irtoglittereiden asettelussa meinasi mennä hermo, joten en ehkä lyhyt pinnaisimmille lakkailijoille suosittele! Itse en jaksanut tehdä enää peukaloon samoja koristuksia, joten se sai mennä vain yksivärisenä. Oikein mun tyyliset kynnet ja väritkin iskee!
Käytetyt lakat:
Gina Tricot - Base Coat
OPI - It's Frosty Outside
China Glaze - Snap My Dragon
Color Club - Sex Symbol
Peggy Sage - Gel Effect Top Coat
+ hopeita irtoglittereitä
Unohdin taas vaihteeksi ottaa kuvan lakoista. Voisin yrittää kunnostautua siinä nyt tässä lomaillessa. :D
Mitäs pidätte kynsistä? Kivaa lomaa kaikille, joilla se myös nyt alkaa! :)
kauniit :) hyvää lomaa sullekkin!
VastaaPoistaIhana tuo China Glazen Snap My Dragon ja koristelutkin upeat!! :-)
VastaaPoistaKiitos! Tykkään kans tuosta pinkistä Chinasta :)
PoistaTosi kauniit nämät!
VastaaPoistaKiitos!! :)
Poista