Tänään vuoronsa saa pitkästä aikaa puolikuu-manikyyri. Monessa blogissa oli 30 days challenge edennyt puolikuu-lakkauksille, joten postaus-virtani oli täynnä ihania puolikuu-manikyyrejä. Sattumalta myös itse olin sopivasti tehnyt puolikuut, vaikkakin ilman 30 days challengea. Oon muuten miettinyt, että pitäisiköhän sitä itsekin ottaa härkää sarvista ja täräyttää tuo samainen haaste käyntiin täällä munkin blogin puolella. Vielä en ole haasteeseen mukaan lähtenyt, sillä jotkin päivistä aiheuttavat lievästi kylmiä väreitä selässä. Varsinkin nuo loppupään "inspired by...."-lakkaukset olisivat varmasti vähintäänkin haastavat köyhälle mielikuvitukselleni.
Usein kun inspiroidun lakkauksista, aloitan postauksen tyylillä "Oon jo pitkän aikaa halunnut tehdä tällaiset plääplää...", joten aloitankin nyt sitten vain sanomalla, että inspiraatio näihin tullut Annin tekemistä aivan ihanista lakkauksista, joskus jo hyvän aikaa sitten. Voisin inspiroitua varmaankin joka ikisestä Annin tekemästä lakkauksesta, mutta aika usein tulee omat taidot vastaan ja siihen se toteutus sitten jääkin. Tällä kertaa kuitenkin pidin niin alkuperäisistä kynsistä, kuin myös omista räpellyksistänikin!
Pohjalla lakkauksissa (tarviiko tätä enää edes sanoa..) luotto ranskislakkani Gina Tricotin Puff Powder. Puolikuissa pinkkinä pohjana Nfu Oh:in neon FS13, joka on kyllä aivan ihana kirkas pinkki. Vaikka ei kylläkään aivan samanlainen sävyltään, kuin pullo näyttää kuvissa olevan. Nfu Ohin päällä piitkästä aikaa Flormarin U05, jota olen tainnut käyttää viimeksi muinaisajalla. Lakka on aivan ihana pinkki shimmer, jonka kauneuden pystyy havaitsemaan hyvin alla olevasta lähikuvasta. U05 oli ehkä jokseenkin hidas kuivumaan, mutta sen kyllä annan anteeksi, sillä itse lakka on niin ihana. Glitterit asettelin tosiaan yksikerrallaan kynsille ja voin sanoa, että kymmenessä kynnessä oli pikkuisen työnsarkaa...Lopputuloksesta tykkäsin tosin kyllä kovasti, joten ei tullut onneksi turhaa työtä tehtyä!
Käytetyt lakat:
Gina Tricot - Base Coat
Gina Tricot - Puff Powder
Nfu Oh - FS13
Flormar - U05
Dermosil - Gel Effect Top Coat
+ hopeita glittereitä
Kivaa alkanutta viikkoa! :) Mitäs tykkäätte kynsistä?
Ihanat kynnet! Pinkki on just täydellisen sävyinen. Jostain syystä en keksi näistä oikein mitään sanottavaa, nää on vaan niin täydellisen onnistuneet. :D
VastaaPoistaHuh, kiitos ihanasta kommentista, piristi päivääni! :)
PoistaOi miten kauniit! :)
VastaaPoistaKiitos todella paljon! :)
PoistaOijoijoi<3 Nää on ihan mahtavat! Suoraan sanottuna täydelliset <3
VastaaPoistaApua, kiitos tuhannesti! :)
PoistaWau, upeat! ♥ Puolikuut sopii niin täydellisesti sun kauniin mallisille kynsilles :)
VastaaPoistaOi kiitos todella paljon! :) <3
PoistaTodella upeat kynnet! Hyvin elegantit. :>
VastaaPoistaKiitos paljon Anni!! :)
PoistaAaaah, nää on ihanat! Musta taas tuntuu, että voisin inspiroitua useemminkin sun lakkauksista :D
VastaaPoistaJa hei todellakin sun täytys alottaa tuo 31 päivän haaste! Mulle ne vikat 10 päivää on myös vaikeita, mut haasteenhan kuuluu olla haastava ;) Täytys kyllä ottaa itteeni niskasta kiinni, sillä en oo muutamaan viikkoon haastetta toteuttanu.
Suuret kiitokset Anni!! (:
PoistaHyvä pointti kyllä! Ehkä mä sen uskallan aloittaa joskus tässä syksyllä. :D
aivan ihanat <3
VastaaPoistaVoi kiitos paljon!! <3
PoistaVoi miten kaunis lakkaus<3
VastaaPoistaKiitos kaunis! :) <3
PoistaMielettömän nätit kynnet ^.^
VastaaPoistaKiitos oikein paljon! :)
PoistaTodella kauniit! <3
VastaaPoistaVoi kiitos paljon! <3
PoistaOivoivoi miten kauniit! <3 Ihanan kesäiset. :)
VastaaPoistaVoi suuret kiitokset! :) <3
Poista