Ja niin minulla oli suuret suunnitelmat blogini päivittämisestä vähintään kahtena kertana viikossa koko joulukuun ajan, mutta niin hienosti se suunnitelma sitten epäonnistuikin. Jos ette siis vielä satu tietämään niin käyn siis töissä tässä välivuotta vietellessäni ja sehän onkin sitten syönyt erittäin paljon aikaa päivistäni. Varsinkin nyt joulun aikaan meillä on ihan hirveä kiire töissä ja työvuoron jälkeen tuntuu näin niinkuin lievästi sanottuna olo enemmän tai vähemmän jyrän alle jääneeltä. Oon ihan jälkijunassa mun joululahjajuttujenkin kanssa, sillä olin hienosti ajatellut antaa myös itse tehtyjä lahjoja tänä vuonna, mutta nyt on alkanut aika erittäin uhkaavasti loppua, joten kauhean spurtin saan tehdä niidenkin kanssa jos haluan niiden valmistuvan ennen joulua.
En ymmärrä, että miten ajaudun jokaikinen vuosi samaan tilanteeseen. Joululahjat eivät ole valmiita ja aika niiden tekemiseen/hankkimiseen vähenee päivä päivältä. Tuloksena on joulustressi, joka kalvaa mieltä päivittäin.
Olen aina ollut huono aikatauluttamaan asioita, sillä ajattelen olevani paljon nopeampi todellisuudessa kuin oikeasti olenkaan. Näin ollen asiat aina venyvät, kasaantuvat päällekkäin ja sitten se ilmeneekin hirveänä kiireenä, mikä taas on omiaan aiheuttamaan järkyttävän stressin. Ymmärsinkin, että jotain on nyt tehtävä asialle. Aikataulujani on siis muutettava. Entisen tuhannen kohdan ja sadan sivun pituisen to do-listan tilalle kehittelin joka päivälle muutaman kohdan day goals-listan. Niissä on maksimissaan neljä kohtaa ja ne kun on saatu suoritettua jotenkuten kunnialla, voi loppuillan (tai -aamun) tehdä kaikkea muuta sellaista, minkä kokee rentouttavana. Lakata kynsiä, katsoa tv:tä tai vaikka lukea blogeja.
Day goals-listasta mukavan tekee se, ettei sinne kuulu lisäillä mitään epämukavaa tekemistä. Tämän päivän goals:sit mulla oli lakata kynnet, kirjoittaa postaus, kutoa ja tilata taas yksi osa joululahjoista. Näistä mikäänhän ei ole niinkään mitään epämukavaa tai taakalta tuntuvaa tekemistä, vaan lista toimii lähinnä muistutuksena itselleni, että teen työvuorosta päästyäni jotain muutakin kuin nyhjötän sohvan pohjalla viltteihin käpertyneenä ja selaan puhelinta. Näin siis ainakin itselleni hyvin helposti käy ja sitten se aika vain yhtäkkiä humpsahtaakin jonnekin. Nyt näistä tämän päivän jutuista olen suorittanut jo kaksi neljästä ja sohva sekä viltti on jätetty ylhään yksinäisyyteensä. Hyvä minä!
Kynsissä mennään tänään aika perus Anniina-linjalla. Ainoa mikä on ehkä hiukkasen poikkeavaa, on tuo pohjalakan väri. Essencen Pretty Cool Life on erittäin kylmän sävyinen vihreä creme, joka taittaa samaan aikaan sekä siniseen että harmaaseen reilulla kädellä. On jotenkin todella vaikea kuvailla tuota sävyä, sillä se on todella erikoinen mielestäni. Ei varmaan tule yhtään yllätyksenä, ettei kokoelmastani löydy yhtään dupea tälle lakalle. Aika uniikki tapaus siis kyseessä.
Ja hei, tässä on myös ihan mahtava laatu! Uskottekohan nyt kun sanon, että kuvissa kynsilläni on vain yksi ainokainen kerros lakkaa? Tämä oli siis oikeasti niin peittävä ja helposti levittyvä lakka, etten kokenut mitään tarvetta enää toiselle lakkakerrokselle. Ihan mahtavaa, että nykyään pystyn löytämään lähikaupastani tällaisia aarteita vaivaisella kahden euron hinnalla!
Käytetyt tuotteet:
Gina Tricot - Base Coat
Essence - Pretty Cool Life
Mont Marte - Titanium White
Dermosil - Top Coat
+ Mereneidin vihreä glittermix
Olenko ainoa yhtä huono aikatauluttaja?
Kivaa keskiviikkoa! ♥
Tosi kauniit kynnet.
VastaaPoistaEi ole kummemmin joulustressiä kun testin jo lahjat valokuvista. Muutama pikku kylkiäinen on hankittava, ei sen kummempaa. Blogin joulukalenteri on se mikä eniten työllistää joulun tiimoilta.
Kiitos paljon Hanna! :)
PoistaItsekin onneksi ehdin kaikki lahjat saada valmiiksi ja ostettuakin ennen aattoa. Ensi vuonna pitää kyllä kehitellä jotain vähemmän vaivaa ja aikaa vieviä lahjoja tai sitten vastedes aloittaa ne jo syyskuussa. :D
Nää on kauniit! ^_^
VastaaPoistaVoi kiitos paljon Laura! :)
Poista