Se olisi nyt sitten tehty ihka ensimmäiset kunnon kesäkynnet! Tämän vuoden kesä on ollut tähän mennessä hyvin hyvin kaukana omasta käsityksestäni kesästä. Oikeasti lämpimät päivät ovat yhden käden sormilla laskettavissa ja nyt mennään sentään jo heinäkuussa. Kuluneen viikon sää toi mulle sentään hetkeksi hiukan toivoa kesän tulemisesta. Tai siis itseasiassa toi toivoa siihen asti, kun luin ensi viikon sääennusteen. Vettä olisi sellainen koko viikko luvassa. "Jee!"
Niin niihin kynsiin. Lakkailua alotellessa mulla oli todella kiire, joten en ehtinyt kuin sutia tuota Essencen Fame Fatalia kaikille kynsille ja sillä selvä. Seuraavana päivänä sitten lisäilin peukaloon sekä etu- ja pikkusormeen Lumenen punaista tekstuuria Hiekan Hehkua, kerroksen joka kynnelle. Keskisormeen ja nimettömään päätin testailla uudemman kerran näitä kukkia, joita jo viime vuonna oon testaillut. Kauhistus kun mun kynnet on ollut tuolloin pitkät! Hyrrr, ihan kylmät väreet menee. Ei enää noin pitkiä kynsiä mulle, kiitos. :D Tykkäsin kyllä tämänkin kertaisista kukkasista hurjasti! En olisi kyllä uskonut, että saisin kesällä yhdistettyä punaisen ja kultaisen toisiinsa aiheuttamatta jouluviboja! Mulle ei ainakaan tullut missään vaiheessa joulu näistä mieleen.
Käytetyt lakat:
Gina Tricot - Base Coat
Essence - Fame Fatal
Lumene - Hiekan Hehkua
OPI - Love.Angel.Music.Baby
Gina Tricot - White
Peggy Sage - Gel Effect Top Coat
+ Lidanin mustaa akryylimaalia
Jos joku ihmettelee 'lieviä' murtojälkiä tuossa mustassa akryylimaalissa niin sen tarina on sellainen, että maalia oli kuivunut pullon kierteisiin lahjakkaan paljon, eikä sitä pulloa enää saanut auki ilman miesvoimaa. Pullon murtojäljet ovat siis tulleet minun ahkeroinnistani saada pullo auki. Enkä edes saanut sitä auki. Pöh. :D
Tuleeko teille joulu näistä mieleen?
Vauu, ihanat! Nää on just kesäset ei tuu joulu mieleen näistä. :)
VastaaPoistaKiitos paljon Satsuli! :)
PoistaOi ku upeat!
VastaaPoistaKiitos Katarooma!! :)
PoistaEi tule joulu mieleen, tosi nätit kynnet! :)
VastaaPoistaVoi kiitos! :))
PoistaOooh nää on hirmuisen kauniit! Ja on kyllä kesäiset ♥
VastaaPoistaVoi kiitos Nena Sofia!! :)
Poista