tiistai 24. lokakuuta 2017

Viime vuoden I Love Me-messuostokset testissä

Tässä suunnitellessani tämän vuoden messuostoksien kuvaamista, tuli mieleeni mun viime vuoden ostokseni. Olenko testannut ja käyttänyt jo näitä tuotteita? Kyllä. Olenko kertonut teille mun kokemuksistani niistä? No en.

Havahduin yhtäkkiä siihen todellisuuteen, että paljon tulee ostettua uusia tuotteita ja niitä sitten väläyteltyä täällä ostospostauksissa, mutta usein nekin kulkevat saatesanoilla "En ole vielä ehtinyt testaamaan, mutta kyllä minä vielä...". Yhtäkkiä ymmärsinkin, että paljon tulee luettua ja varsinkin itse kerrottua uusista ostoksistaan, mutta oikeasti pitkistä käyttökokemuksista ei niinkään paljoa. Kuinkahan paljon tuleekin esiteltyä tuotteita blogissaan, jotka eivät ole oikeasti sitten testatessa olleetkaan ihan hintansa tai kaikkien odotuksiensa arvoisia, mutta ajan kanssa tuotteet on vain tullut heittäneeksi pois. Ilman postausta, jossa mielipide tuotteesta tulisi kerrottua.


Tämän vuoksi kaikki roskiin meni-postaukset ovat ihan mun lemppareitani lukea muilta bloggaajilta. Tuotteen roskiin heittämisellä on aina jokin syy. Johtui se sitten tuotteen huonosta laadusta, hyvästä laadusta, tuotteen kovasta käytöstä tai vaikka liian pienestä pakkauskoosta. Näiden syiden kertomisella ohjaillaan myös muiden valintoja ja siksi tapaankin itse lukea tarkkaavaisesti kaikki nämä roskiin meni- ja kuukauden tyhjentyneet-postaukset. Näiden ansioista ei itse tarvitse ihan jokaista tuotetta itse ostaa ja testata. Tosin joskus jotkin tuotteet toimivat toisella paremmin ja toiselle taas eivät sovi ollenkaan, mutta nämäkin ovat taas tapauskohtaisia.

Tämän ostoshysterian vuoksi, jonka itsekin koin tämän vuoden messuilla (ja myös viime vuoden, köhköh), päätin kertoa teille viime vuoden ostosten käyttökokemuksista ja siitä missä nämä tuotteet nykyään menevät. Onko ostoksia lahjoitettu eteenpäin, onko niitä päätynyt roskiin vai onko jotkin tuotteet jopa vielä vuodenkin jälkeen päivittäisessä käytössä? Tämä postaus vastaa siihen, ja siksi pitemmittä löpinöittä mennään mun viime vuotisiin ostoksiin!


Tämän vuoden messuista poiketen, viime vuoden messuilla oli edustettuna myös Kubiss. Mielenkiinnolla ostin testiin kulmakynän (joka osoittautuikin rajauskynäksi, sillä en selvästikään omannut messuhyörinässä lukutaitoa), ripsivärin sekä irtopuuterin. Noh, tumman ruskea rajauskynä toimi ihan ok hyvin myös kulmakynän asemassa, joskin sitä käyttäessä piti kulmat jättää ylhäiseen yksinäisyyteensä, sillä pienikin hipaisu olisi levittänyt rajaukset kuin mantan eväät. Ripsiväri taas taisi tehdä uuden maailmanennätyksen ripsien tartuttamisessa yhteen ja näin saatiin aikaiseksi upea hämähäkinjalka-look. Cool. Sitähän ripsiväriltä yleensä haetaankin. Irtopuuteri taas oli niin tykysti hajustettua, että sitä nuuskaistessaan oli hajuaisti kateissa seuraavat neljä tuntia. Ei päätynyt se puuteri ikinä mun kasvoille tosiaan. 

Mereneid Sarin kultaglitterpurnukat olivat kumpainenkin käytössä tämän vuoden messukynsissä ja nämä ovat aivan ihania! Ei moitittavaa. Paesen valkoiseen luomiväriin olen myös ollut erittäin tyytyväinen. Ei olekaan ennen tullut näin pigmenttistä valkoista luomiväriä vastaan!

I Don't Give A Rotterdam!, Say Hello Kitty!, Goddess ja Optical Illusion.

Lakkoja messuilta tuli neljä kappaletta ostettua ja vähän nolona täytyy myöntää, että olen tähän mennessä testannut näistä vasta kahta. Nämä ovat OPIn I Don't Give A Rotterdam! ja China Glazen Goddess. OPIn IDGAR on aivan ihana harmaa creme, jonka voitte nähdä komeilemassa näissä lakkauksissa. China Glazen Goddess taas on upea kultaglitter, joka on päässyt käyttöön näissä oransseissa kesälakkauksissa. Kummatkin siis onnistuneita hankintoja ovat olleet! Jos kuitenkin jotain kehitettävää pitää löytää niin I Don't Giva A Rotterdam! saisi olla hiukan peittävämpää ja Goddessissa saisi olla ripauksen verran enemmän glitteriä. 

Nämä kaksi vielä käyttöään odottavaa lakkaa saavat siis mielipiteeni, jahka olen niillä lakkaukset tehnyt. Niiden plussista ja miinuksista kuulette varmasti sitten omissa postauksissaan!


Myös kaksi luomiväripalettia tuli viime vuoden messuilta kiikutettua kotiin. Toinen näistä oli kuvassakin näkyvä E.l.f:in musta kaksikerroksinen paletti. Ylemmässä kerroksessa on luomivärejä ja alemmassa contour- sekä poskipunasävyjä. Tästä paletista ei ole kyllä suosikkiani tullut ja oon jopa pohdiskellut tästä eroon hankkiutumista. Luomivärien sävyt eivät ole kovinkaan pigmenttisiä, eivätkä ne kestäneet luomillakaan järin pitkään. Metallisissa sävyissä oli vielä sekin ongelma, etteivät ne pitäneet pigmenttiään päivän aikana vaan muuttuivat luomella eri värisiksi. Contour-sävyt olivat järjestäin kaikki epäsopivia mun ihon sävylle (mikä siis ei tule suurena yllätyksenä ollessasi kalkkilaivan kapteeni) eikä poskipunistakaan liiemmin pigmenttiä irronnut. Ei tullut siis minusta tämän paletin suurta fania.

BYS:in Nude2-paletista taas on tullut ihan mun suosikkipaletteja, sillä se on oikeastaan kaikkea mitä tuo E.l.f:in paletti ei ole. Tästä paletista olenkin postauksen jo erikseen kirjoittanutkin ja sen löydät tämän linkin takaa. Samaisen merkin puuteri- ja contour-sivellintä olen käyttänyt korostusvärin (eli highlighterin) levityksessä ja tämäkin on ollut aivan huippuhyvä. Ei siis mitään valitettavaa!

Huhhuh onko joku vielä täällä asti menossa? Tulipas pitkästi pölistyä viime vuoden jutuista. Nyt lupaan ihan lyhyillä löpinöillä toivottaa teille mukavaa tiistaita ja hipsaista testailemaan mun tämän vuoden ostoksiani! Niistä lisää myöhemmin!

Syksyistä tiistaita teille! ♥

2 kommenttia:

  1. Osuit postauksen aloitussanoissasi nii naulan kantaan että piti palaamani nyt vielä uudemman kerran lukemaan postaustasi tehtyäni juuri itse oman ostoshysteriapostaukseni blogiin. Järjellä ajatellen ymmärrän hyvin sen kuinka pitäisi olla kiinnostunut toisten tyhjentyneistä purnukoista ja pidemmistä käyttökokemuksista tuotteista, mutta mussa on jokin outous sillä ne ei koskaan ole juuri kiinnostaneet. Tottakai oikeasti hyvät käyttökokemukset nimenomaan yksittäisistä tuotteista kiinnostavat aina ja blogiskenessä ne yleensä bongaakin jo postausten nimistä, joissa sitten kerrotaan enemmänkin ko. tuotteesta ilman tyhjentyneitä purkkirivejä. Nuo kuukausittaiset "tyhjentyneet purnukat" ei ole säväytä mua koska jotenkin kuvittelen kai että siinä halutaan hyvitellä ostohysteriaa tyhjentyvien purkkien lukumäärällä. Eli shoppaillaan enemmän tai vähemmän hulluna ja saadaan purkkien tyhjäksi käyttämisellä pieni sädekehä pään päälle. Näin mä sen vain tulkitsen, kun en ole löytänyt sitä mielenkiintoa aiheeseen.

    Onhan se ostohysteriapostailukin kyseenalaista, itsehän harrastan sitä lakkojen kanssa, enkä halua sitä puolustella. Eihän siinä mitään järkeä ole. Musta ostokset ovat henkilökohtaisesti aina vain olleet mielenkiintoisia nähdä. Mihin ihmisillä on varaa mennä sortumaan, ja miten he perustelevat sitä? Ostosten esittelyssä on mun makuuni jotain häpeilemättömämpää ja mieltä nostattavampaa kuin tyhjien purkkien rivittämisessä. Näin niinkuin blogeja lukiessa. :)

    Saikohan tästä nyt tolkkua vai ei, mutta hyvin sait tällä postauksella mut ajattelemaan aihetta, kun piti jälkikäteen tulla vielä vastailemaan. Ja tää oli kyllä ihan kivasti toteutettu juttu siitä miten vanhemmilla messuostoksillasi menee nykyään. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis aivan totta kyllä joka sana, mitä sanoit! Nyt kommenttiasi lukiessa täytyy vähän häpeillen myöntää, että pystyin löytämään itseänikin osittain sieltä. Ihan huomaamattani olen itsekin ajatellut purkkeja heitellessäni pois, että nyt on sitten hyväksyttävämpää ja perustellumpaa ostaa taas lisää uusia juttuja kun vanhat on käytetty alta pois. Tosin itseäni ei ehkä niinkään roskiin meni-postauksissa kiinnosta se, mitä kaikkia tuotteita bloggaaja on käyttänyt vaan se, miksi tuote on lentänyt roskiin. Itse yleensä valikoin purnukkarivistöjen joukosta ne itseä kiinnostavat tyhjentyneet. Suurin mielenkiinto tietenkin kohdistuu tuotteisiin, jotka ovat lentäneet roskiin jo ennen aikojaan, sillä silloin yleensä tulee muutakin tekstiä bloggaajalta kuin vain se normaali "ihan perus hyvä käsirasva oli". Tästähän ei paljoakaan lukija irti saa, mutta täytyy kyllä myöntää syyllistyväni itsekin tähän tuotteista kirjoitellessani (tästä selvästi uusi kehityksen kohta itselleni!).

      Tosin pystyn hyvin ymmärtämään myös sen miksi jotkut kokevat ostospostaukset lähtökohtaisesti mielenkiintoisempina kuin roskiin meni-postaukset. Helpomminhan sieltä ostoksista tulee itsekin löytäneeksi uusia pakko saada-tuotteita ja kun omia rahoja on tuotteeseen käytetty niin varmasti myös tälle löytyy perusteltava syy. Itsekin olin ennen ehdottomasti enemmän kiinnostunut bloggaajien uutuuksista, mutta nykyään seuraan sekä käytettyjä että uusia juttuja yhtä suurella mielenkiinnolla.

      Kiva tietää, että tekstini on herättänyt myös muissa ajatuksia tästä nykyisestä ostos- ja kulutushysteriasta sekä siitä mitä ajatuksia bloggaajien roskiin meni-postaukset herättää. On myös mukava kuulla muiltakin lukijoilta kuin vain itseltäni, että mitkä jutut toisten blogeissa kiinnostaa! :)

      Poista