lauantai 22. maaliskuuta 2014

FAIL x2

Epäonnistuneet lakkaukset osa 2. Mulla on viime aikoina tullut aivan kauheesti epäonnistuneita lakkauksia. Virheitä koristeluissa, siisteydessä tai muussakaan ei ole tullut niinkään, mutta lopputulos on aina ollut omasta mielestäni epäonnistunut. Tässä postauksessa kaksi hyvää esimerkkiä siitä, että A) en osaa yhdistää värejä ja B) skitlettet ei ole ominta alaani. 

Kynnet numero 1.
Halusin tehdä jotkut hyvin neutraalit kynnet. Koska olin päättänyt teho kuluttaa Flormareitani, nappasin Flormarin U01:sen, kuvitellen sen näyttävän erittäin hyvältä ilman pohjalakkaa. Kolme kerrosta kerrostettuani tajusin lakan näyttävän kauhealle ilman pohjaa. Kuningasideana sain päähäni maalata ruusuja toisella Flormarin lakalla, joka myöskin sisälsi sitä pirun KULTAISTA shimmeriä. Lakkausten valmistuttua, pystyin ajatella vain yhtä asiaa. Kuinka kauan joutuisin kärsiä näillä kynsillä, sillä aikaa sinä iltana mulla ei enää ollut tarpeeksi tehdä uusia lakkauksia. Näillä jouduttiin siis mennä 4 pitkän pitkää päivää. Ainoana hyvänä puolena voin sanoa vain, että kärkikulumaa ei tullut näkyviin, sillä lakka oli niin vaaleaa. Nyt kun katson kynsistä ottamaani kuvaa, tajuan sen ikuistaneen lakkaukset paljon kauniimpina kuin olivatkaan, KERRANKIN! Yleensä se on päinvastoin.

Käytetyt lakat:
Dermosil - Base Coat
Flormar - U01
Flormar - JG453
Dermosil - Top Coat
+ mustaa akryylimaalia

Kynnet numero 2.
Yritin pitkästää aikaa skitlettejä. Lakkauksista olisi varmasti tulleet hienommat, jos en olisi alkanut tunkea etusormen kynteen sydämiä vaan olisin tehnyt jotkin järkevämmät koristelut, kuten leimaukset. Noh, sydämiä tehdessäni idea oli älyttömän hyvä, mutta verratessani kynsiä, olivat ne kaikki ihan eri maailmoista. Pikkusormi ja etusormi sopivat yhteen, kun taas nimetön ja keskisormi olivat liian lämpimiä sävyiltään. Onnekseni nämä lakkaukset tein perjantaina, joten pystyin sunnuntaina tehdä jo uudet. 

Käytetyt lakat:
Dermosil - Base Coat
Seche - Takes Changes
Max Factor - Fantasy Fire
Essie - To Buy Or Not To Buy
Rimmel - Moon Walking
Dermosil - Top Coat (nimetön ja keskisormi) 

Sellaisia epäonnistumisia tällä kertaa. 

7 kommenttia:

  1. Mitä sä oikeen höpiset? :D Kummatkin lakkaukset on mun mielestä todella kauniita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Taidan olla nykyään liian kriittinen lakkauksistani. :D Kiitos! :)

      Poista
  2. Musta molemmat näyttää oikein onnistuneilta lakkauksilta - en oikeastaan osaa edes sanoa kummat enemmän miellyttää, erilaisia mutta nättejä kumpikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ehkä mun pitäisi vähentää kriittisyyttäni kynsiä lakatessa. ;D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! :) Itsekriittisyyden vähentäminen olisi varmaan mulle hyväksi. :D

      Poista
  4. Vau! Vähän ihania kynsiä. :) Noi ensimmäiset varsinkin tosi nätit.

    VastaaPoista