torstai 16. lokakuuta 2014

Lakkakokoelmasta bongattua ja maailmalta tullutta

Golden Rosen 182 on sisukkaasti odotellut jo melkein kaksi vuotta ensi esiintymistään täällä blogissa. Laivaston sininen creme, joka on monen monta kertaa hikoillut kirppiskorissa ja ollut muutenki aliarvostettu muiden lakkojen keskuudessa. Mutta kunnes aliarvostetun lakan potentiaalia näkemätön omistaja, tilasi Mimaxilta OPIn Get Your Numberin, pääsi 182 vihdoin käyttöön. Ensiksi oli suunniteltu lakan pohjustavan vain OPIa, mutta kun se oli päässyt kynsille, kääntyi omistajan takki viuhuten toiseen suuntaan.

Kuten jo arvatakin saattaa, minä yksinkertaisesti rrrrakastuin lakan rehellisen siniseen sävyyn aivan täysin. Se on ihana. Rakkautta pullossa ja kynsillä. Ja koska mikään ei ole täydellistä, pitää jotain vikaakin tästä lakasta mainita ja se on peittävyys, joka saavutetaan vasta kolmannella kerroksella pitkillä kynsilläni. Mutta ei se mitään, tykkään tästä lakasta silti ihan possuna. 


Ainiin joo, onhan mulla vielä tuo OPIkin kynsillä. Sitä yhtään varjoon jättämättä voin sanoa, ettei sekään tuottanut pettymistä. Päinvastoin! Yllätyin kuinka kiva lakka olikaan kynsillä! Oon katsellut monia swatcheja Get Your Numberista ja niiden pohjalta en järin paljoa vakuuttunut. Mutta kun huomattiin lakan olevan Mimaxilla alennuksessa vaivaiseen 8€ hintaan, näpyteltiin tilaus sen kummemmin swatcheja tiirailematta. Kotiin päästyään sai lakka osakseen hurmioituneita katseita moneen otteseen. Se oli pullossa aivan taivaallisen ihana, eikä siksi ehtinyt kauaa käyttämättömissä hengailla. Kynsille päästessään ei ollut enää epäselvyyttä, että pysyisikö lakka kokoelmissani. No, totta mooses pysyy ja visusti pysyykin! 

Jonkin sortin kuolausta aiheuttava kuva luvassa seuraavaksi. Ihan vain kaikkien kiusaksi. :-) 

Käytetyt lakat :
Gina Tricot - Base Coat
Golden Rose - 182
OPI - Get Your Number
Dermosil - Top Coat
+ hopeita strasseja ja mikrohelmiä

Näiden kynsien myötä tajusin taas kuinka paljon pidänkään sinisistä lakoista! <3

Sain kadotettua käytettyjen lakkojen kuvat jonnekin bittiavaruuden syövereihin, joten ilman pullokuvia mennään tällä kertaa, mutta uskoisin Get Your Numberista otetun kuvan riittävän tällä erää. ;) Kivaa torstaita!

6 kommenttia:

  1. Wau! ♡_♡ Nimettömän ja keskarin Koristelut on ihan mielettömän hienot! :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat strassikoristelut! Mullakin on Get Your Number, mutten oo vielä saanut sitä kynsille asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! :) Nyt kipinkapin kokeilemaan, se on ihana! <3

      Poista
  3. Ihan mielettömön kauniit kynnet!! ♥____♥ Etemkin nuo strassein koristellut kynnet - napakymppi! ♥______♥

    VastaaPoista