tiistai 21. maaliskuuta 2017

Sometimes less is more

Tänään olisi vuorossa yhdet yksinkertaisimmista lakkauksista pitkään pitkään aikaan. Normaalin kynsi-intoilijan tapaan simppelit lakkaukset ilman koristeluita eivät meinaa itselleni usein kelvata, sillä ne ovat vähän tylsähköjä eikä niissä oikein tunne oloaan kotoisaksi. Kun suurimman osan ajasta kynsilläni on jos minkälaisia koristeluita, ei yksinkertaiset lakkaukset enää herätä mitään suurempia ajatuksia ja mieleen vaanii vähän väliä tunne, josko jotain koristeita nyt kuitenkin lisäisi. Olen lukemattomat kerrat istunut kynsipöytäni ääreen miettien, että ihan simppelit lakkaukset vain tällä kertaa ja päätynyt tekemään jotain aivan täysin toista ääripäätä. Tällä kertaa kuitenkin ranskalaisten tipit maalattuani, ajattelin ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan, että näin on hyvä. Muuta ei enää tarvita, tykkään näistä. 


Ja niin vain pidin pääni enkä lisännyt mitään koristeita lakkausten elinkaaren missään vaiheessa. Eikä edes tullut ahdistusta kynsien tyhjyydestä. Tai ajatusta, että ovatpas tylsät lakkaukset. Kuten otsikossakin jo lukee, joskus vähemmän on enemmän. Nyt seuraavia lakkauksia tehdessä voinkin sitten kuluttaa taas sen puolitoista tuntia akryylimaaleilla maalaamiseen tai kaataa puoli kiloa glitteriä kynsille, sillä tiedän, että tilanteen tullen pystyn nauttimaan myös niistä ihan yksinkertaisista ja "tylsistä" lakkauksistakin. 

Käytetyt tuotteet:
Gina Tricot - Base Coat 
Gina Tricot - Puff Powder
OPI - That's Hula-Rious
Dermosil - Top Coat

PS. OPIn That's Hula-Rious on enemmän vihreään ja keltaiseen taittava minttu kuin miltä se kuvissani näyttää. Onneksi Sigillä on mahtavat kuvat lakasta tämän linkin takana!

Miten te suhtaudutte yksinkertaisiin lakkauksiin? Kivaa tiistaita! ♥

10 kommenttia:

  1. Vitsi miten upeat kynnet! Tässä sitä just näkee, että yksinkertainenkin voi olla kaunista. <3 Ootpa saanu ihanan tasaset tippirajat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi suuret kiitokset kehuista Katri! <3 :)
      Vähän ehkä kyllä fuskasin noiden tippien rajojen kanssa, sillä maalasin ensiksi rajat niille akryylimaalilla ja lakkasin sitten lakalla päälle. Tekniikka oli kuitenkin toimiva ja tuli yllättävänkin siistit rajat ranskiksiin! :)

      Poista
  2. Mä osaan vain harvoin ja tarkalla suunnitelmallisuudella pitäytyä yksinkertaisessa, vaikka todellakin kannattaisi ehkä useamminkin... :D
    Ihanat kynnet oot taas tehnyt keväisellä lakalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis mulla on ihan sama! Lähes poikkeuksetta aina tulee lisättyä jotain koristuksia lakkauksiin, kun on jotenkin niin tottunut niihin koristeellisiin kynsiin itsellä. :D
      Kiitos paljon E-S! :)

      Poista
  3. Erittäin kauniit! ❤ noin järjettömän siisti ranskisraja ei kyllä koristeluja kaipaakaan :)

    VastaaPoista