perjantai 3. maaliskuuta 2017

Kunhan maalailin

Oon ollut yleensä ihan tyytyväinen mun tähän astisiin akryylimaaleilla tehtyihin maalailuihin, mutta tällä kertaa lopputulos ei jostain syystä onnistunut niin hyvin kuin olisin sen halunnut onistuvan. Repäisin idean noihin maailailuihin jostain Pinterestin syövereistä, mutta lopputulos ei kyllä ollut sitten yhtään samanlainen kuin alkuperäisissä. Löytäisin kyseiset lakkaukset varmaankin jonkin aikaa selailtuani siellä, mutta empä taida edes kehdata linkata niitä tähän, sillä eivät nämä näytä kyllä pätkääkään niiltä, heh. Taidan yrittää tuota maalailua uudemman kerran vielä mustalla, josko lopputulos olisi hiukan selkeämpi kuin tämän kertaisten lakkausten ja kehtaisin jopa linkata alkuperäisetkin tänne. (No okei, ne alkuperäiset löytää tämän linkin takaa...)


Joku osa kuitenkin oli kivakin näissä lakkauksissa ja se oli ehdottomasti tuo Zoyan ihana tekstuuri Ginni, johon ihastuin kyllä täysin. Tämä on odotellut testausta jo ihan hyvän aikaa, sillä en ole meinannut keksiä tälle sopivia lakkauksia. Viime viikolla näitä kynsien lakkailua aloitellessa päätin kuitenkin, että nyt on otettava härkää sarvista ja keksittävä tällekin lakalle jotkin lakkaukset. Noh, idea oli hyvä kymppi, mutta toteutus vähän ontui noiden maalauksien vuoksi. Päätin kuitenkin kerrankin olla vähän armollisempi itselleni ja kuvata nämä blogiin asti ja höpötellä näistä jopa ilman Metsään meni-postaussarjaan liittämistä. 


Käytetyt tuotteet:
Gina Tricot - Base Coat
Essence - Forgive Me
Zoya - Ginni
Monte Marten akryylimaali - Titanium White
Dermosil - Top Coat

Seuraavassa postauksessa olisikin vuorossa ensimmäinen täysin meikkeihin liittyvä postaukseni täällä! Päätin lähettää käyntiin tämän meikeistä höpöttelyn esittelemällä teille yhden erittäin kivan luomiväripaletin, joka ansaitsee mielestäni kokonaisen postauksen blogissani. Siitä lisää kuitenkin sitten ensi viikon puolella!

Kuinka usein teillä epäonnistuu lakkauksia? Tunnelmallista viikonloppua kaikille! ♥

2 kommenttia:

  1. Musta nää kynnet on tosi kauniit, vaikka ei ihan ylläkään alkuperäisten tasolle. Nuo ohuet ja intensiiviset maalaukset on kyllä tosi vaikeita. Mulla epäonnistuu lakkaukset melkein aina jos kokeilen jotain uutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Neilikka! :)
      Joo ei nämä ole kyllä alkuperäisen veroiset lähellekään, mutta toivotaan että harjoittelu tekee mestarin ja osaan joskus maalailla yhtä taitavat kuin alkuperäisetkin olivat! :D

      Poista