keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Hempeät höyhenet

Luvassa olisi varmasti lukijoiden keskuudessa kohahduksia sekä muita hämmästyneitä reaktioita aiheuttava ilmoitus. Nimittäin. Tämän kertaiset lakkaukset eivät ole saaneet inspiraatiotaan pinterestistä(!). Eivätkä itseasiassa mistään muustakaan sosiaalisen median sovelluksesta vaan ihan perinteitä kunnioittaen suoraan minun mielikuvituksestani. Tiedän tälläisen ilmoituksen tulevan hiukan yllättäen kaikille, mutta kyllä. Totta se on. Tällä puolella ruutua on tapahtunut pitkästä aikaa jotain varovaista liikehdintää "lakkausideat"-nimisellä aivolohkolla, joka on herättänyt myös itse lakkaajassa yllättyneitä sekä epäuskoisia reaktioita. 

Jo pitkään on apuna käytetty muiden lahjakkaiden lakkailijoiden ideoita ja aivoituksia, mutta nyt on viimeinkin tullut aika, kun omatkin ideoinnit ovat taas pitkän ajan jälkeen lähteneet hitaasti, mutta varmasti raksuttamaan.  Askeleita ei tietenkään saa ottaa liian suurina harppauksina, sillä pian voi taas käydä niin, että tämä kallisarvoinen aivojen osa rasittuu liikaa ja vaipuu horrokseen. Silloin ollaan taas pinterestin ovilla kolkuttelemassa ja kierre on valmis. Ei tarvitse muuta kuin syöksyä mukaan.  


Hiljainen omien aivojen itsenäinen ajattelu saatiin liikkeelle, kun lähdettiin pienillä ideoilla eteenpäin. Ensiksi tukeuduttiin pelkästään omiin fiiliksiin. Ne saivat lakkailijan tarttumaan vaaleanpunaiseen kynsilakkaan sekä ajatukseen vaaleanpunaisista ranskiksista. Seuraavaksi otettiin hyvin varoen itse ideat ajattelun alle. Jotain hempeää haluttiin ja lakkailijan mieleen ilmestyivät hempeät höyhenet. Idea tuntui testaamisen arvoiselta ja se päätettiin toteuttaa. Lopputuloksena olivat vaaleanpunaiset ranskalaiset kera valkoisten höyhenten, nimettömissä ja peukaloissa.  

Käytetyt tuotteet:
Gina Tricot - Base Coat
Gina Tricot - Puff Powder
Essence - My Hula Hoop 
Mont Marte - Crimson
Mont Marte - Cobalt Blue
Mont Marte - Titanium White
Essence - Gel Top Coat

Tehdyt lakkaukset todettiin onnistuneiksi, mikä vahvisti lakkailijan ajatukset ja toiveet siitä, että kynsi-ideat-lohkolla voisi olla vielä tulevaisuudessakin jonkin sortin aivotoimintaa. Sanoisin siis tätä vain alkusoitoksi uusille ja innovatiivisille lakkausideoilleni, jotka tulevat vielä kohahduttamaan moneen otteeseen kynsipiirejä. (Tai sitten vain hatariksi askeleiksi Pinterest-luolani oviaukolla, jonka suljen pikimmiten ja palaan luolan syövereihin kyhjöttämään.)    

Muita luolissa eläjiä?

8 kommenttia:

  1. Ihana postaus! :'D Mut siis aivan mielettömän ihanat kynnet! Sinä se vaan osaat ja osaat ja osaat aina vaan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kiitos Katri aivan ihanasta kommentista! ♥ :)

      Poista
  2. Ai että, onpa ihanat hemppikset! Höyhenet sopii todella kauniisti ranskisten koristeeksi, eipä olisi tullut mieleenkään :) Mahtava alku siis omien ideoiden herättelyssä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Nena! ♥
      Toivottavasti minun lakkauksien kehittelyni pysyy virkeänä vielä näidenkin lakkausten jälkeen. :D

      Poista