perjantai 20. kesäkuuta 2014

Punaista kera kukkasten

Siitä lähtien, kun China Glazen Just Be-Claws saapui Mimaxilta, olen odottanut kuin kuuta nousevaa tällä lakkaamista. Haasteena lakassa oli, että se on auttamatta hirmu jouluinen (joulukokoelman lakat yleensä sitä onkin...) ja koristelu tyylit rajoittui paljon. Esim. kultaista tähän en olisi unissakaan voinut yhdistää, sillä itseä olisi alkanut lähinnä ahdistaa joulukynsien kanssa oleminen kesällä. Kultaiset lakat ja koristeet pysyivät siis visusti piilossa ja kynsille pääsi "rakkaan" dotting toolin saattelemana kukkia köynnöksen muotoon kynsien reunoille. Idea kumpusi näistä upeista kynsistä, joita olen monesti ihaillut. 

Kukat dotting tooleilla ei kauheasti houkutellut, sillä suhteeni dotting tooleihin ei ole järin lämmin. Kepeästi aloitin tuntumaa saadakseni kynnet peukalon kynnestä, sillä senhän voi epäonnistuessaan piilottaa kynsikuvista pois taktisesti. Noh, ne kukat ei ollut niin helpot miltä näytti. Kirosanojen saattelemana sain peukalon valmiiksi ja kyllä ne nyt kukiksi sentään tunnisti. Seuraaviin yhdeksään kynteen tuli pieni taktiikan vaihdos ja kukat pienenivät minimaalisiksi. Valmistuttuaan tuikin kukkien keskelle vielä hopeita hexglittereitä ja varovarovasti päällyslakka päälle, ETTEI ne kukat leviä. Onnekseni ne eivät levinneet tunnistamattomiksi! (Okei, asiaan voi vaikuttaa myös ne puoli pulloa päällyslakkaa vieneet kerrokset, mutta saimpahan leviytymättömät kynnet. :D)


Toivottavasti joku tunnisti nuo minimaaliset läntit tuolta kynsien reunoilta. Kukat, kun tuli tehtyä ehkä vähän turhan pienellä. Noh, saipahan ainakin tuijotella kynsiä läheltä jos ei muuta. :D

Ja ainiin, Just Be-Claws levittyi moitteettomasti ja peitti kynteni jo yhdellä(!) kerroksella. Ihan vain lakkaamisen ilosta laitoin vielä toisen kerroksen. Se oli myös ilman päällyslakkaakin todella kiiltävä. En mä keksi tästä lakasta mitään pahaa sanottavaa muuta kuin ehkä sen, että tuo China Glazen suti on raivostuttavan pieni lipare. Omistan itse aika kapeat kynnet, mutta peukaloon oli kyllä vähintäänkin ärsyttävä lakata tuolla minipienellä sudilla. Innolla odotan samaisen merkin Keep Calm, Paint On:illa lakkaamista, joka on minttuinen creme vaalealla shimmerillä. Jää nähtäväksi lenteleekö ärräpäät. :D

Käytetyt lakat:
Gina Tricot - Base Coat
China Glaze - Just Be-Claws
Gina Tricot - White
Dermosil - Top Coat
+ hopeita glittereitä

Sää ei näytä meitä tänä juhannuksena hemmottelevan mitenkään anteliaasti, mutta eihän me sokerista olla. Hyvä seura on kaiken aa ja oo. Kivaa juhannusta kaikille, säästä huolimatta! :)

4 kommenttia:

  1. Kattelinki näitä jo instagramissa ja voi että kun saa täälläkin ihastella, kuinka upeat ovatkaan! :) Ei yhtään jouluset, ja kukat tunnistaa hyvin!

    Ja näin btw, mulla ainakin tuo Keep Calm, Paint On oli hyvä laadultaan ja peitti kahdella kerroksella. En ite ainakaan huomannu mitään ongelmia sen kanssa ja ihastuin siihen kovasti:)

    Hyvät juhannukset sullekin!! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! :)
      Huojentava kuulla, että Keep Calm, Paint On ei ole ärsyttävä laadultaan! Jännityksellä sen Mimaxilta tilailin koostumuksesta tietämättömänä. :D

      Poista
  2. Kauniit kynnet. :) Tuo punainen lakka on upea. <3

    VastaaPoista