keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Romanttinen maailmankiertue

Taisin hullaantua kuvia muokatessa vähäsen, sillä noita kuvia tuli aika roimasti. Kuvien määrän nähtyänne ei varmaan tarvi selitellä enää, että nämä kynnet olivat aika mieluisat allekirjoittaneelle. :D

Valkoinen ja vaaleanpunainen ei kovin usein pääsee mulla koko kynnelle lakattavaksi, sillä niiden cremet ovat yleisesti lähes aina haastavia. Gina Tricotin White on suuren suosion saanut Suomessa kynsiharrastajien piireissä, helpoimpana valkoisena tähän asti. Itsekin lähdin tätä metsästämään ja löysin kuin löysinkin. Koska Gina Tricotin suti on pieni liru, ovat harrastajat vaihtaneet Essien siveltimen Ginan pulloihin. Mulla ei ole ollut Essien Blancia, joten itsellä ei ole lakassa tuota ihanaa paksua sivellintä. Lakkaan siis Ginan alkuperäisellä sudilla ja voin sanoa, että sillä lakkaaminen on ainakin itselle haastavaa. Helpompaa se silti on, kuin monen muun valkoisen kanssa. Tästä syystä olen harkinnut ryöstöhintaisen Blanc:in ostoa ihan vain siksi, että saisin tuon leveämmän sudin, joka voisi tehdä lakkauskokemuksesta antoisamman ja valkoinen voisi päästä useamminkin näin koko kynnelle koristamaan.


Muppets World Tour:in kanssa tein uhrauksen ja lakkasin valkoisen pohjan sille. Ei se nyt niin kauheaa ollut valkoisella lakata, mutta en silti vieläkään rakasta tuota lakkausoperaatiota valkoisen kanssa. MWT oli kyllä kaiken kerrotun karheuden veroinen, sillä sen pinta oli paljon tekstuurisempi kuin monen omistamani tekstuurilakan pinta. Ainoastaan itsensä päälle kerrostettuna lakasta tulisi omaan makuuni aivan liian karhea. Se on ihanimmillaan noin 1-2 kerroksen kanssa värillisen lakan päälle kerrostettuna. Aion testata MWT:tä vielä myös ainakin lilan ja vaaleanpunaisen päällä ja töpsöttelemällä vain kynnen tyveen.

Peukaloon, nimettömään ja keskisormeen lakkasin vaaleanpunaista. Lakkana toimi Golden Rosen 46, jonka laatu oli ihan perus hyvä. Ihana sävy! Rakastuin tähän ihan tyystin. Lakka kuuluu Golden Rose Rich Color- kokoelmaan, jossa on pulloissa leveämpi suti kuin merkillä yleensä. Tuo ihana suti pelasti paljon levitystä! Jos lakassa olisi samanlainen sivellin, kuin esim. kyseisen merkin Jolly Jewelseissä, olisin varmaan repinyt pääni irti tuota levittäessä. Säästyipähän pää.

Päälle leimat Pueenin laatasta 73. Voin sanoa, että Pueenia harhautuu varmasti vielä lisää mulle, sillä ainakin tämä laatta leimasi aivan mahtavasti! Leimailua harrastan aika harvoin, joten ihan mahtava leimaaja en ole. Leimat menivät vähän miten päin sattuivat ja peukalon kohdalla tuli vähän tumpeloitua, mutta en mä noista pikku virheistä niin välitä! Ihanat leimat tuli siltikin! ;)

Käytetyt lakat: 
Gina Tricot - Base Coat
Golden Rose - Rich Color - 46
Gina Tricot - White
OPI - Muppets World Tour
Konad - White
+Pueen 73
+strasseja

4 kommenttia: