Tulin tuossa viime viikolla siihen päätökseen, että bannerin on vaihduttava. Tuo entinen viininpunainen banner oli tullut viimeinkin aikansa päähän ja näin ollen täytyi alkaa väsäämään uutta banneria tilalle. Olihan tuo edellinen banneri ollutkin jo varmaan sen kolme vuotta tuossa blogia koristamassa.
Olen tehnyt tässä jo aikaisemminkin muutaman prototyypin uudelle bannerille, mutta ne eivät ole onnistuneet haluamallani tavalla, joten silloiset versiot ovat jääneet vain arkistojen ihmeiksi. Nyt kuitenkin onnistuin mielestäni tekemään ihan kivan bannerin, joten päätin ottaa haasteen vastaan ja alkaa muuttamaan blogin värimaailmaa samalla myös hiukan. Vanhoista kokemuksista (lue: taisteluista) viisastuneena halusin vältellä tätä ulkoasun muuttamista ihan viimeiseen asti. Nyt oli kuitenkin aika uuden ilmeen ja näin alkoi taistelu kohti uudenmoista blogia.
Koska tuosta bannerista tuli tuollainen persikkaisen oranssi sävyltään, oli myös blogin muihinkin väreihin saatava oranssia ja persikkaa. Vähän ehkä mietityttää tuliko väreistä liian hempeitä, mutta toisaalta tiedän, että jos blogin ulkoasun kontrastit olisivat huipussaan, kyllästyisin ulkoasuun alta aikayksikön. Olkoot siis tälläisen hempeän sävyinen mun blogi nyt sitten vaikka ne seuraavat kolme vuotta taas. :)
Niin ja kynnetkin mulla olis teille esiteltävinä. Tosiaan esittelyvuorossa olisi nyt lakkaukset, jotka loihdin taannoin järjestetyille I love me-messuille. Mun aiemmista syksymaalailuista inspiroituneena halusin testata vähän lisää mun kykyjä näiden akryylimaalien saralla. Kuviohan on aika samantyylinen kuin viimeksikin, mutta silti kuitenkin erilainen. Tavoittelin jotain tuollaista pitsin näköistä kuviota, mutta en nyt sitten tiedä, että näyttävätkö nämä maalaukset nyt sitten siltä pitsiltä. Ihan kivat niistä kuitenkin tuli ja onnistuneilla lakkauksilla oli erittäin mukava lähteä kohti Helsinkiä!
Käytetyt tuotteet:
Gina Tricot - Base Coat
Dance Legend - Gothic Veil
Dermosil - Top Coat
+Monte Marten akryylimaali - Titanium White
+Hopeita glittereitä
Mitäs pidätte uudesta ulkoasusta tai I Love Me-messujen lakkauksista? :)
Mukavaa alkanutta viikkoa! ♥
Mitäs pidätte uudesta ulkoasusta tai I Love Me-messujen lakkauksista? :)
Mukavaa alkanutta viikkoa! ♥
Älyttömän upee lakkaus!
VastaaPoistaSuuret kiitokset Tinkerbell! :)
PoistaIhana lakkaus ja ulkoasu näyttää valoisan pirteälle! Gothic Veil on ihana lakka!
VastaaPoistaVoi kiitos paljon Sole! :)
PoistaTykkään itsekin Gothic Veilistä! Harmi vaan, että se meinaa vähän ohut olla koostumukseltaan ja vähän kaljuuntuu levitettäessä. :/
Onpa hemppis uus banneri! Mutta tosi kivan sävyinen kyllä. ^^
VastaaPoistaJa taas ihan sairaaaaaan ihanat kynnet. ♥____♥
Voi kiitos hurjasti Katri kehuista! ♥
PoistaSaa nähdä, että kuinka kauan jaksankaan tälläistä hemppis-sävyä mun blogissa. Toivottavasti mahdollisimman kauan. :D
Ihanat kynnet!♥
VastaaPoistaVoi kiitos paljon! :) <3
Poista