Täällä ruudun toisella puolella on jo kauan aikaa ollut sellainen tunne, että jollain tavalla blogi ei ole tuntunut täysin omalta ja sellaiselta minkälaisen sen haluaisin olevan. Lakkaan vielä nykyäänkin kynsiä paljon, joskin tahti ei ehkä ole enää niin nopea kuin se on joskus alkutaipaleella ollut ja kun kaikkea uutta on halunnut testata. Motivaatio kynsien tekemiseen ei siis ole hiipunut ja edelleen aion mun lakkauksia esitelläkin.
Nykyään kuitenkin on alkanut aina aika ajottain mielessä pyöriä, josko mun blogissa nähtäisiin vähän muutakin kuin vain aina niitä iän ikuisia lakkauksia. Jotain vaihtelua olisi mukava saada tähän blogiin ja siksi oonkin ajatellut, että voisin aina silloin tällöin ujuttaa kynsipostauksien joukkoon myös joitain yleisesti kosmetiikkaan liittyviä höpötyksiä. Lakkauspostauksia tulisi siis vieläkin, mutta vähän muutakin olisi aina välillä menossa mukana.
Syy, miksi en ole sen kummemmin kertomatta alkanut vain höpöttelemään kosmetiikkajutuista täällä, on se, että olen miettinyt onko tällaisille postauksille mielenkiintoa teidän lukijoiden puolelta. Siksi haluaisinkin kysyä nyt teiltä, olisiko tällaisille kosmetiikkapostauksille kiinnostusta vai pitäisikö pysytellä kynsilakoissa höpöttämisessä? Mielenkiinnolla haluaisin kuulla teidän mielipiteitä asiasta!
Tämä postaus meni nyt enimmäkseen vain tästä uudistuksesta kertomiseen, mutta on tässä tekstin välissä myös muutamia kynsikuvia vilissyt. Kynnet siis lakattu tänään Essencen Frozen Kiss:illä, jonka pohjalla on Gina Tricotin valkoinen. Kaikki muut kynnet paitsi nimettömän kuorrutin kultaisella glitterillä ja nimettömään maalailin vielä rusetin. Tällaiset ihan kivat lakkaukset, joiden kanssa viiletettiin taas seuraavan viikon verran.
Käytetyt tuotteet:
Gina Tricot - Base Coat
Gina Tricot - White
Essence - Frozen Kiss
OPI - Love.Angel.Music.Baby
Dermosil - Top Coat
+kultaiset glitterit
+Lidanin musta akryylimaali
Mitä mieltä ootte blogin uusista tuulista? Hitti vai huti? :)
Uudet tuulet ovat tervetulleita, jos ne ovat bloggaajalle mieluisia juttuja. Itse silmäilen silloin tällöin meikkiaiheisia postauksia, mutta ne eivät kiinnosta ihan niin suuresti kuin lakkajutut. Toivon siis ettei ihanien kynsipostaustesi määrä ainakaan vähene, mutta tulen varmasti vilkaisemaan mitä muuta intoudut julkaisemaan. :)
VastaaPoistaIhanat lakkaukset jälleen kerran!
Kiitos paljon! :)
PoistaTulevaisuudessa tulee kynnet vieläkin täällä olemaan se pääaihe, josta tulee suhteessa enemmän postauksia kuin muusta kosmetiikasta. Täysin en tietenkään osaa vie!ä sanoa, että minkä verran niitä kosmetiikkahöpötyksiä tulee, sillä en itsekään vielä tiedä, kuinka kosmetiikasta kertominen noin sitten käytännössä itseä nappaa. Voin kuitenkin luvata, että kynsipostaukset eivät ole katoamassa tai vähenemässä minnekään! :)
Ihan kaikenlaisia postauksia seuraan mielelläni. :)
VastaaPoistaKiva kuulla! :)
PoistaMua ainakin kiinnostaa myös meikkijutut. :)
VastaaPoistaKiva juttu, että myös mun meikkipostaukset kiinnostaisivat! :)
PoistaAnna palaa vaan!
VastaaPoistaHaha, no minäpäs annan! :D :)
PoistaAntaa mennä vaa :) Kosmetiikka kiinnostaa yhtä paljo ku kynnetki >_< Ja ihanat talviset kynnet :3
VastaaPoistaSuuret kiitokset Satsuli! Kiva kuulla, että myös siellä puolen kiinnostaisi mun kosmetiikkahöpinät! :)
PoistaHei todellakin myös muu kosmetiikka kiinnostaa! :) ♥
VastaaPoistaIhanat kynnet - ah ♥
Voi että kiitos Katri! :) <3
PoistaPitääpä alkaa suunnitella kosmetiikkahöpötyksiä hetimmiten! :)
Hitti, vaihtelu virkistää sekä blogin kirjoittajaa että lukioita, antaa mennä vaan :)
VastaaPoistaSe on kyllä totta! Pitääpä rohkaistua ja rustailla ensimmäinen kosmetiikkapostaus munkin blogiin! :)
Poista